Onko vanhojen ihmisten suostuttava digi­maailman ehtoihin?

Nojatuolissa hymyilevä Briitta Koskiaho on kirjoittanut Vieraskynä SOSTEblogin.
Etusivu / Blogi / Onko vanhojen ihmisten suostuttava digi­maailman ehtoihin?

Aivan viime vuosina huomattava määrä suomalaisia tutkimuksia* on keskittynyt ihmisen ja digimaailman välisten suhteiden analysointiin. Akateemisten tutkimusten lisäksi myös julkinen hallinto on ollut edistämässä erilaisia tutkimuksellisia projekteja, joiden oletetaan tuottavan myös innovaatioita digiongelmien ja kansalaisten elämän välisiin suhteisiin. Tavoitteena on digikäytäntöjen parantaminen suhteessa palvelujen saajiin.

Vanhuuseläkeläistenkin oletetaan kouluttautuvan digitalisaatioon

Yhden yhteiskunnallisesti ongelmallisen ryhmän näyttävät muodostavan vanhuuseläkeläiset. Digimaailmaan siirryttäessä yleisenä oletuksena on, että vanhan ihmisen on kouluttauduttava digitalisaation tuomiin haasteisiin elinikäisen oppimisen doktriinin mukaisesti. Myös tutkimuksessa on keskitytty tämän ryhmän digikansalaisuuteen opettamiseen, oppimiseen ja tukemiseen.

Mikä on velvollisuuksien oikeutus?

Ei pohdita tämän väestönosan velvollisuuksien oikeutusta suhteessa digimaailmaan osallistumiseen. Tähän kysymykseen paneuduimme omassa vanhojen ihmisten digiongelmaa ja asioitten hoitamista koskeneessa SOSTEn 2019 julkaisemassa kansalaistutkimuksessamme Ihan pihalla? Eräs tapa laajentaa vanhojen ihmisten mahdollisuuksia saada oma äänensä kuuluville on kansalaistutkimus, jota tällöin käytimme.

Julkisuudessa toistetaan usein näkemystä, jonka mukaan ikä ei sinänsä ole mikään digioppimiseen vaikuttava tekijä mutta sen sijaan sosioekonominen asema on. Oletetaan, että asiat tapahtuvat suoraviivaisesti sosioekonomisen aseman mukaisesti. Havaitsimme SOSTEn Ihan pihalla? -kansalaistutkimuksessamme, että akateemisen tutkinnon suorittaneiden 75 vuotta täyttäneiden ja sitä iäkkäämpien henkilöiden asema suhteessa digitalisaatioon ja sen muutoksiin asioiden hoitamisessa oli kaikkien kansalaistutkijoiden ongelma. Koulutus ja sosioekonominen status eivät auttaneet, kun työelämään osallistumisesta oli kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tänä aikana digikehitys oli ollut kovassa vauhdissa. Kukaan kansalaistutkijoista ei sen sijaan ollut turvautunut ulkopuoliseen digiopetukseen tai -opastukseen.

Uudet asiat ovat outoja kaikille ja sitä oudompia, jos yhteydet ovat heikot siihen maailmaan, jossa niitä käytetään jatkuvasti, kuten työelämään. Jatkuva asioiden muutos tekee tämän seikan vielä hankalammaksi. Uudet asiat jäävät helposti kaukaisiksi ja vieraiksi, kun niitä ei seuraa päivittäin. Nyt oletetaan, että jokaisen on seurattava kehitystä myös digimaailmassa. Mitä vanhoille ihmisille suunnattu digikoulutus ja -opastus aika-akselilla oikein on?


Pitääkö eläköityneiden jatkuvasti puolivuosittain istua kursseilla, jotta he pysyvät kartalla?

Missä ovat digimaailman hissit?

Eikö pitäisi myös tarkastella tilannetta, jossa digimaailma tehdään niin helpoksi, että sitä pystyy käyttämään esimerkiksi puheavusteisesti paikassa kuin paikassa ja tilanteessa kuin tilanteessa? Eikö vanhojen ihmistenkin elämää pidä helpottaa eikä vaikeuttaa? Rakennuksissakaan ei ennen ollut hissejä, kunnes oivallettiin, mikä helpotus kulkemiseen hissin käytöllä on kaikkien kohdalla, erityisesti tavaroiden kuljettamisessa ja huonosti liikkuvien osalta. Missä ovat digimaailman hissit?

Täysin uusiin asioihin suhtaudutaan pelolla varsinkin elämänvaiheessa, jossa luullaan jo kaiken olevan koetun. Muistakaamme vaikkapa sitä, kuinka junan kohtaaminen ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan asemalla 1862 pelotti Liisaa Juhani Ahon Rautatie-kertomuksessa. Nuoremmatkin kuin vanhat ihmiset voivat suhtautua pelolla suuriin uudistuksiin, digiuudistuksiin, jos on ollut etäällä siitä maailmasta.

Ikä ei ole itsenäinen tekijä, se ei ole riippumaton henkilön muista ominaispiirteistä. Fyysinen kunto muuttuu auttamatta iän karttuessa, samoin sosiaalinen ympäristö. Asiantuntijatyötä tekevän digioppimispolku on erilainen kuin vaikkapa siivoustyötä tekevän. Toimintaympäristö sanelee ehtonsa digioppimisen tarpeelle. Digimaailman tekeminen sellaiseksi, että se on mahdollisimman yksinkertainen käyttäjälleen, on haaste, jonka toteuttaminen vaikuttaisi myös digiopetuksen ja opastuksen luonteeseen ratkaisevasti. Digimaailmalta vaaditaan käyttäjien kannalta yksinkertaistamista, ei kompleksisuuden lisäämistä.

Velvollisuuksia vaadittava myös digimaailmaa ylläpitäviltä

Mihin digitalisaatiota käytetään yhteiskunnassa? On eri asia puhua digivälineiden käytöstä vapaa-ajan vietossa kuin yhteiskunnan vaatimien välttämättömien asioiden hoitamisessa.

Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden velvollisuuteen seurata digimaailman kehitystä ja opiskella siinä koko ajan tapahtuvia uudistuksia ja muutoksia voisi lisätä myös digimaailmaa ylläpitäviltä vaadittavat velvollisuudet. Jo nyt kansalaisen edellytetään esimerkiksi itse seuraavan, että häntä koskevat julkisten viranomaisten tiedot ovat ajan tasalla, kuten merkinnät Omakannassa. Viime aikoina on tässäkin esimerkissä alkanut ilmetä järjestelmän taholta puutteita ja viiveitä, esimerkiksi diagnoosien merkitsemisessä.

Digioppimisessa on monta tasoa ja ulottuvuutta. Eri ihmiset elävät erilaisissa olosuhteissa esimerkiksi alueellisesti. Digiyhteyksissä on rakenteellisia puutteita pääkaupungista kaukana sijaitsevilla alueilla. Maaseudulla eläminen vaatii erilaisia edellytyksiä kuin urbaaneilla alueilla toimiminen. Molempia yhdistää kuitenkin julkisen ja yksityisen toimijaverkon asettamat käytännön vaateet asukkaille sekä kansalaisvelvollisuus digiasiointiin, vaikka digiyhteydet katkeilisivatkin maaseudulla.

Koneiden ohjaama maailma sekä digivallankäyttö

Vanhoihin ihmisiin kohdistuneet digitutkimukset Suomessa ovat keskittyneet vallitsevan maailman haasteisiin, siihen miten vanhat ihmiset selviävät digimaailmassa ja miten selviytymistä voidaan tukea. Voitaisiin myös asettaa kysymysten kohteeksi se, miksi digitalisaatiota on kehitetty ja kehitetään edelleen niin kompleksiseksi, että vaaditaan erityistä paneutumista ja oppimista. Mikä olisi se yksinkertainen digimaailma, jossa oppiminen tehdään helpoksi? Mitkä ovat ne rakenteelliset muutokset, joiden tavoitteena olisi tämä yksinkertaisuus?

Valtionhallinnossa tämä ymmärrettäneen tällä hetkellä siten, että siirrytään koneiden ohjaamaan maailmaan. Kansalaiset keskustelevat tekoälyn kanssa käyttäessään julkisia palveluja. Digi- ja väestötietoviraston mukaan viranomaisten kanssa asioimisessa koneet alkavat yhä enemmän tehdä myös päätöksiä ihmistä koskevissa asioissa. Edellytetään, että kansalaisten on suostuttava entistä enemmän tietojensa jakamiseen.

Olemme siirtymässä maailmaan, missä digitalisaatiota käytetään myös vallan välineenä entistä enemmän. Kansalaisilta edellytetään ymmärrystä digivallankäytön ongelmista. Ei enää riitä kuuliaiseksi digikäyttäjäksi opiskeleminen.

Lue lisää suomalaisista tutkimuksista* ihmisen ja digimaailman suhteista

Briitta Koskiaho
sosiaalipolitiikan professori emerita, Tampereen yliopisto
bkoskiaho@mail.be