Hallituksen viimeviikkoisen kehysriihen päätökset muuttavat sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen suuntaa merkittävästi. Sote-järjestöjen valtionavustuksiin kohdistuu mittavia uusia leikkauksia, osa rahoituksesta siirtyy alueellisesti jaettavaksi ja rinnalle rakennetaan uusia elementtejä, kuten lahjoitusten verokannusteita ja kehittämisrahoitusta.
Kyse on toimintamallin muutoksesta, jonka toteutuksesta juuri kenelläkään ei nyt tunnu olevan riittävää kokonaiskuvaa. Tunnelma muistuttaa vahinkotapahtuman jälkeistä hetkeä. Ensin on selvitettävä, mihin vaikutukset osuvat ja kuinka suuria ne ovat.
Ensin tilannekuva, sitten toimeenpano
Seuraava vaihe ei saa jäädä epävarmuuden varaan. Aivan ensimmäiseksi tarvitaan kirkas tilannekuva. Sen jälkeen voidaan siirtyä toimeenpanoon, jossa keskeisiä asioita ovat selkeät pelisäännöt, riittävä ennakoitavuus ja toimiva siirtymä.
Sote-järjestöjen työ rakentuu ihmisten arjessa: tuessa, kohtaamisissa, osallisuudessa, neuvonnassa, vertaistoiminnassa ja varhaisessa auttamisessa. Jos rakenteet muuttuvat nopeasti ilman toimivaa siirtymää, vaikutukset näkyvät ikävästi ihmisten arjessa ja hyvinvoinnissa.
Juuri nyt, pölyn vasta laskeutuessa, on tarkastettava vahingot: mihin sote-järjestöjen toimintoihin leikkaukset osuvat, mitä jää jäljelle ja missä syntyy katkoksia. Matto entisten avustussuunnitelmien alta on vedetty pois, mutta tosiasioiden kohtaaminen on tehtävä tavalla tai toisella mahdolliseksi.
Tämä on vahinkojen minimoinnin kriittinen vaihe. Ilman tietoa järjestöt joutuvat tekemään ratkaisuja sokkona. Pahimmillaan ne laitetaan ajamaan päin seinää ilman jarruja.
Vasta välttämättömän luotettavan tiedon jälkeen muutosta voidaan alkaa ottaa haltuun.
Oleellisimmat näkökohdat:
1. Alueellisen mallin on toimittava
On varmistettava, että uudesta alueellisen rahoituksen osasta tulee avoin, yhdenvertainen ja vaikuttava. Tällä hetkellä toimeenpanosta ei ole tarkempaa tietoa. Tavoitteena ei voi olla vain rahan jakaminen, vaan se, että rahoitus ohjautuu toimintaan, joka vahvistaa ihmisten hyvinvointia ja ehkäisee ongelmien kasautumista.
Mallin on vastattava alueiden todellisia tarpeita, mutta samalla hyödynnettävä sote-järjestöjen työtä niiden omilla vahvuusalueilla ja omista lähtökohdista.
2. Liian kiireinen aikataulu on arvioitava uudelleen
Sote-järjestöt eivät voi rakentaa pitkäjänteistä toimintaa jatkuvassa epävarmuudessa. Vaikuttava työ syntyy osaamisesta, kumppanuuksista ja luottamuksesta. Muutoksille asetettu aikataulu on epärealistisen kiireinen ja vaatii uudelleenarviointia. Nyt tarvitaan vakautta, ei kaaosta.
3. Kokonaisuutta ei saa unohtaa
Ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja osallisuuden vahvistaminen eivät ole erillisiä lisätehtäviä, vaan osa kestävää hyvinvointipolitiikkaa. Kun niistä pidetään kiinni, vähennetään raskaampien palvelujen tarvetta myöhemmin.
Tilanteen valopilkku on yhteistyön tiivistyminen
Kaikessa tässä korostuu tiivis strateginen kumppanuus hyvinvointialueiden ja sote-järjestöjen välillä – kuntia unohtamatta. Myös Hyvil Oy, hyvinvointialuejohtajien verkosto ja Kuntaliitto ovat ilmaisseet ymmärryksensä sote-järjestöjen työn merkityksestä asukkaille. Odotukset yhteistyön tiivistymisestä entisestään ovat tilanteen selkeä valopilkku.
Vastuunottoa tarvitaan
Nyt ratkaistaan, miten hyvin yhteiskunta kykenee tukemaan ihmisiä ajoissa. Jos eteneminen tapahtuu puutteellisen tilannekuvan varassa, edessä on soten hallitsematon heikennys. Siksi valtion suunnasta tarvitaan nyt pikaista vastuunottoa, selkeyttä ja suunnan näyttämistä.
Kansalaisjärjestöt ovat tottuneet toimimaan muutoksissa, rakentamaan ratkaisuja epävarmuuden keskellä ja pitämään ihmisen puolta silloinkin, kun olosuhteet vaikeutuvat. Tähän emme kaadu. Työtä on kuitenkin viisainta tehdä yhteiseen suuntaan, yhteisellä tahtotilalla – ja ennen kaikkea ihmisen puolella.