Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismääriin tuli 10 prosentin korotus tämän vuoden alusta lähtien. Korotuksen myötä esimerkiksi terveyskeskuksen lääkärikäyntimaksu voi olla nyt suuruudeltaan enintään 23 euroa, kun viime vuoden loppuun asti se saattoi olla enintään 20,90 euroa.
Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että korotukset antavat hyvinvointialueille mahdollisuuden periä vuodessa arviolta 62 miljoonaa euroa enemmän asiakasmaksuja. Hyvinvointialueet päättävät kuitenkin itse maksujen suuruudesta lainsäädännön antamissa rajoissa.
Monet talousvaikeuksien kanssa kamppailevat hyvinvointialueet tarttuivat mahdollisuuteen ja nostivat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Tämä tarkoittaa entistäkin hankalampia aikoja pienituloisille ja paljon sairastaville, jotka käyttävät eniten julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja.
Maksujen huojentaminen on käytännössä usein monimutkaista
Lain mukaan hyvinvointialueiden on alennettava tai jätettävä kokonaan perimättä sosiaalihuollon maksuja sekä terveydenhuollon maksukyvyn mukaan määräytyviä maksuja, jos ne uhkaavat kotitalouden toimeentulon edellytyksiä.
Asiakasmaksujen ja maksukorotusten aiheuttamaa taloudellista taakkaa voi vähentää jättämällä maksut kokonaan perimättä tai alentamalla maksujen tasoa. Maksujen huojentaminen on kuitenkin käytännössä usein monimutkaista, selviää SOSTEn huojennuskäytäntöjä koskevasta selvityksestä.
SOSTE selvitti syksyllä 2023 hyvinvointialueiden huojennuskäytäntöjä tarkastelemalla alueiden verkkosivuja ja tarvittaessa ottamalla yhteyttä alueeseen. Selvitys osoitti, että huojennuskäytännöt alueilla ovat vaihtelevia ja paikoin huojennuksen hakeminen osoittautui yhtä monimutkaiseksi kuin toimeentulotuen hakeminen.
Huojennusvelvoite ei koske tasasuuruisia terveydenhuollon maksuja. Vajaa kolmasosa hyvinvointialueista mahdollisti vuonna 2023 tasasuuruisten maksujen, kuten terveyskeskuslääkärimaksujen tai sairaaloiden poliklinikkamaksujen huojentamisen, mutta myös tasasuuruisten maksujen huojentamiskäytännöt voivat muuttua alueilla.
Huojennuskäytännöt epäselviä monille hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöillekin
Vastaavaa viestiä hyvinvointialueiden huojennuskäytännöistä välittää myös lokakuussa julkaistu Sosiaalibarometri, jonka mukaan huojennuskäytännöt ovat epäselviä myös monille hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöille: Barometriin vastanneista sosiaalityöntekijöistä 49 prosenttia oli täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteestä, että hyvinvointialueella on käytössä asiakkaiden näkökulmasta selkeät käytännöt asiakasmaksujen alentamiseksi ja perimättä jättämiseksi. Samaa mieltä oli alle viidennes vastaajista.
Lisäksi 52 prosenttia sosiaalityöntekijöistä oli täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteestä, että omalla hyvinvointialueella asiakkaalle annetaan ymmärrettävää tietoa maksujen alentamisesta ja perimättä jättämisestä. Samaa mieltä oli noin yksi vastaaja kymmenestä.
Huojennuksen hakemista helpotettava ja maksuja jätettävä perimättä
Jotta pienituloiset ja paljon sairastavat saisivat lähitulevaisuudessa häämöttävien maksukorotusten jälkeenkin tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut, pitäisi hyvinvointialueiden helpottaa asiakasmaksujen huojentamista huomattavasti nykyisestä. Lisäksi tasasuuruisia terveydenhuollon maksuja olisi syytä huojentaa kaikilla hyvinvointialueilla.
Turhan byrokratian vähentämiseksi hyvinvointialueet voisivat jättää maksut perimättä ihmisiltä, joilla ei ole varaa maksaa palveluista tai jotka voisivat ajautua maksujen myötä vararikkoon. Heitä ovat esimerkiksi perusturvaetuuksia saavat tai pienituloiset ikäihmiset.
Lisäksi voisi olla tarpeellista pohtia, olisiko hyvinvointialueiden ja Kelan mahdollista tehdä asiakasmaksujen huojentamisen suhteen yhteistyötä, jotta esimerkiksi toimeentulotukea saavien ei tarvitsisi lähettää samoja tietoja sekä alueille että Kelalle. Tai olisiko asiakasmaksuhuojennuksia mahdollista joissakin tilanteissa jopa automatisoida tulorekisteriä apuna käyttäen?
Asiakasmaksujen korotukset ilman maksuvapautuksia tai parannuksia huojennuskäytäntöihin voivat lopulta käydä kalliiksi hyvinvointialueille ja sitä myöten koko julkiselle taloudelle. Jos esimerkiksi terveyskeskuslääkärille pääsy estyy maksun takia, saattaa ihminen joutua sairautensa pahentuessa erikoissairaanhoitoon. Ja se vasta kalliiksi tuleekin.