Skip to content

Strategista jossittelua Järjestöbarometrin tuloksista

14.1.2019 14.49

Järjestöbaro
Elinvoimaiset järjestötJärjestöbarometri 2018VapaaehtoistoimintaJärjestöbaroKansalaisyhteiskunta
Kirjoittaja Juha Heikkalan valokuva

Juha Heikkala

Myönnän, olen tykästynyt strategia-sanaan. Se tärisee mukavasti kielen ja hampaiden välissä ja saa minussa aikaan itsevarman ja ylvään tunteen – varsinkin yleisön edessä lausuttuna. Olemme tekemisissä suurten asioiden kanssa! Tiedän kyllä oikein hyvin sen, että useille järjestö- ja yhdistysaktiiveille tuo sana aiheuttaa pahanlaatuista närästystä tai ainakin ikävästi kutiavaa ihottumaa. Voin toki vaihtaa tuon sanan johonkin toiseen, mutta en pysty koskaan luopumaan sen oikeuttamasta mahdollisuudesta maalailla isolla pensselillä maailmaa syleileviä ajatusmaisemia ja piirtää risteilevien päätelmien polkuja.

Jossitteleva mieli avataan venyttämällä se riittävän lavealle, vaikkapa kolmeen vastakkaiseen kulmaan. Ensimmäisessä kulmassa on yhdistys ihmisten yhteenliittymänä heille merkityksellisten asioiden toteuttamiseksi. Toisessa kulmassa ovat ne lukemattomat ihmiset, jotka kamppailevat päästäkseen irti päihteistä, opettelevat uuden sijaisperheen käytäntöjä, vaativat tarvitsemiaan vammaispalveluja tai vajaakuntoisina etsivät paikkaansa työelämässä. Kolmannessa kulmassa on vuosisadan hallinnollinen myllerrys, sote- ja maakuntauudistukset arvaamattomine seurauksineen.

Sohvalla maatessani lähden huolettomasti jolkottelemaan ajatuksissani – toki asiapohjalta – pohtien näiden kolmen ulottuvuuden keskinäisiä suhteita, kartoittaen niiden toinen toisilleen luomia strategisia uhkia ja mahdollisuuksia. En välitä pienistä kivistä enkä ojanpätkistä, vaan harpon huimin askelin asiasta toiseen. Minulle ison maiseman mittaaminen tulee ensin, yksityiskohtien vuoro on myöhemmin.

Vapaaehtoisuus yhdistystoiminnan ydintä

Ensimmäinen kulma ajattelussani tuntuu vankalta ja vakaalta. Vapaaehtoinen tekeminen, osallistuminen ja vaikuttaminen on edelleen vetovoimaista. Kansalaistoimijoiden määrä ei suinkaan ole laskenut, vaikka näin joskus oletetaan. Ihmiset haluavat edelleen olla mukana heille merkityksellisissä asioissa, sellaisissa hyvissä asioissa kuten vertaistuki, mielekäs harrastaminen, vaikuttaminen omaan elämänpiiriin tai osallisuus samanhenkisten ihmisten joukossa.

Tätä näkemystä vahvistaa SOSTEn toteuttama tuore Järjestöbarometri 2018, jonka tietojen perusteella sote-järjestöjen ja -yhdistysten tilanne näyttää hyvältä toiminnan volyymien ja vetovoimaisuuden valossa. Jäsenmäärissä on laskua, mutta neljässä viidesosassa yhdistyksistä toiminta itsessään on pysynyt ennallaan tai laajenemassa. Yhdistysten toiminnan arvostukseen ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä, samoin niiden taloudelliseen tilanteeseen. Matalan kynnyksen osallistumisen mahdollisuuksia on lisätty ja verkossa tapahtuva vertaistukitoiminta on kasvanut. Eikö siis huolta huomisesta?

No ei aivan niinkään. Barometriin vastanneista valtakunnallisista järjestöistä 58% ilmoittaa vapaaehtoistoimijoiden määrän kyllä kasvaneen, mutta vastaavasti 85% vastaajista ilmoittaa vapaaehtoisten tarpeen lisääntyneen kahden viime vuoden aikana. Jäsenten aktiivisuus ja erityisesti vastuuhenkilöiden löytäminen yhdistyksen luottamustehtäviin huolestuttaa. Ja mikä olennaista, tämä sama huoli toistuu kaikissa tuntemissani kansalaisjärjestöissä sekä ammattiliitoissa. Yhdistysten hallinnollisiin tehtäviin ei todellakaan ole tunkua.

Jos kerran sama ilmiö toistuu eri yhteyksissä, on hyvä syy olettaa, että kyseessä on laajempi trendi tai muutos. Silloin sillä on strategista merkitystä. Harppaan tämän havainnon innoittamana uudelle ajatuspolulle: perinteiset yhdistystoiminnan muodot eivät tunnu houkuttelevan uusia sukupolvia. Kokoukset, pöytäkirjat, puhuvien päiden kavalkadit ja samoina toistuvat edunvalvontapuheenvuorot eivät innosta itseohjautuvuuteen, omaehtoisuuteen, henkilökohtaistamiseen, tutkivaan oppimiseen, joukkoistamiseen ja osallistamiseen tottuneita aktiiviveijareita. Ilmiöoppimisen ilmapiirissä kasvaneet nuoret tukehtuvat perinteisten kokousrutiinien pakkopaidassa.

Mielekäs toiminta houkuttelee

Ovatko yhdistykset sitten katoava luonnonvara? No eivät ole! Suomessa perustettiin vuosina 2005-2017 Järjestöbarometrin tietojen mukaan 2 231 uutta sote-yhdistystä. Ylipäätään on hämmästyttävää huomata, että eri elämänalueille syntyy joka vuosi jopa 1 500 – 2 000 uutta yhdistystä! Kaikesta huolimatta rekisteröity yhdistys on edelleen keskeinen väline sekä kollektiivisen toiminnan organisoimisessa että toimiva käyttöliittymä viranomaisiin päin.

Nämä luvut eivät sinällään kerro mitään yhdistysten toimivuudesta. Vaikka yhdistystoiminnan kulma tuntuukin suhteellisen vankalta ja vakaalta, ei kannata tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Strateginen ”hoksnokka” tarkoittaa kykyä aistia sellaisia hienovaraisiakin muutoksia yhdistystoiminnassa, jotka voivat vahvistua isommiksi trendeiksi. Vaikeus löytää vastuunkantajia yhdistyksen hallintoon on juuri tällainen signaali. Yhdessä toiminnan volyymien ja vapaaehtoisten määrän kanssa johtopäätös on selvä: itse toiminta kyllä vetää – se merkityksellinen asia – mutta hallinnolliset tehtävät eivät. Ne aktiivit joita houkuttelemme mukaan eivät halua tulla ”töistä uudelleen töihin”, kuten eräs kollegani asian kiteytti. Annetaan siis vapaaehtoisille vapaus olla ihminen ihmiselle, tukea, kannustaa, ohjata ja auttaa.

Kuka hoitaa hallinnon rutiinit, kirjoittaa vaadittavat raportit ja täyttää kaiken maailman kupongit? Jos vapaaehtoiset eivät sitä halua tehdä, niin annetaan tehtävä palkatuille työntekijöille. He luovat edellytykset vapaaehtoisille keskittyä juuri heille merkitykselliseen asiaan. Hyvä ajatus sinällään, mutta Sote-yhdistysten toiminta on edelleen vahvasti vapaaehtoisten varassa, vain runsaalla viidenneksellä oli palkattua henkilökuntaa vuoden 2018 alussa. No palkataan lisää! Jos nostetaan jäsenmaksuja tai kerätään palvelumaksuja, niin sillä saadaan palkkarahat kasaan. Vaan miten onkaan sote-yhdistysten jäsenten tai ylipäätään niiden toiminnassa mukana olevien maksukykyisyyden laita? Jossittelun umpikuja on vaarallisen lähellä.

Sinkoan tästä ajatuskehästä uudelle polulle jäsenyyden kautta ja lähestyn samalla toista kulmaa ajatusmaisemassani. Sote-yhdistyksistä vain 10 % kohdistaa toimintansa pelkästään jäsenilleen ja 90 % osittain tai kokonaan kaikille kiinnostuneille. Yhdistyksen ”ydintuote” ei ole jäsenyys, vaan mielekäs toiminta. Toiminnan ytimessä on rekisteröity yhdistys jäsenineen, joka synnyttää puolen miljoonan vapaaehtoisten kautta mahtavan laajan kosketuspinnan suomalaiseen yhteiskuntaan. Näiden vapaaehtoisten teoilla syntyy moninkertaistuva määrä hyvää suhteutettuna sijoitettuun panokseen.

Tämä on hyvä uutinen niille, jotka ovat sote-yhdistysten toiminnan kohderyhmänä tai hyödynsaajina. Sote-yhdistysten määrän ja toiminnan volyymin kasvu on merkki siitä, että haasteista huolimatta niiden ydintuote – se merkityksellinen asia – on vetovoimainen ja houkuttelee vapaaehtoisia auttamaan niitä, joita elämä on kolhinut ja jotka tarvitsevat kanssaihmisen apua.

Ennaltaehkäisy sote-uudistuksen pyörteissä

Horjahdan jälleen uudelle ajatuspolulle. Entäpä jos näiden ihmisten päihdeongelmat, syrjäytyneisyys tai yksinäisyys olisi voitu ehkäistä ennalta? Eikö se olisi paras ratkaisu paras ratkaisu kaikille, niin heille, vapaaehtoisille kuin koko yhteiskunnallekin? Tämän kysymyksen myötä ajatusteni maisema muuttuu murteisemmaksi ja epäselvemmäksi.

Suomessa ollaan tekemässä vuosisadan uudistuksia, kun sote-palveluja laitetaan uusiin kuosiin ja maakunnille ollaan siirtämässä koko joukko tehtäviä. Hyvinvointivaltion rakenteiden rukkaamisella vastataan julkisen talouden haasteisiin, tavoitellaan sujuvampaa ja kustannustehokkaampaa hallintoa, lisätään demokratiaa ja avoimuutta, hyödynnetään digitalisaatiota. Näin lukemissani papereissa ja näkemissäni kuvissa lukee.

Jälleen se strateginen ”jos”. SOSTEn barometriin vastanneiden sosiaali- ja terveydenjärjestöjen johtajien ja muiden sote-johtajien huolena on se, että uudistuksen myötä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte) erkaantuu sote-palveluista ja sote-uudistus vähentää hyte-resursseja. Toisin ilmaistuna, jos paukut pannaan sairaanhoitoon, niin ennaltaehkäisyyn jää vain roposia – ja ennaltaehkäisy on juuri yksi sote-järjestöjen ja -yhdistysten vahvuuksista.

Kuten hyvin tiedetään, ennaltaehkäisy on pitkän aikavälin investointi, jonka hyöty näkyy vasta viiveellä. Ennaltaehkäisystä karsiminen on vaarallinen polku, jolla ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat. Huonoimmassa skenaariossa nykyiset hyvinvoinnin ylläpitämisen haasteet ovat vasta alkusoitto sille, mitä pitkällä aikavälillä seuraa uusien sukupolvien polarisoituvasta terveyskäyttäytymisestä tai lisääntyvästä syrjäytymisestä. Merkittäviä strategisia päätöksiä ollaan siis tekemässä juuri nyt.

Hyten jääminen kuntien vastuulle ei riitä paikkaamaan tätä tilannetta, sillä linkki näiden kahden hallinnon tason välillä saattaa jäädä vaillinaiseksi. Barometriin vastanneet johtajat pelkäävät, että kunnat ja maakunnat eivät sovi yhteisistä käytännöistä sairaanhoidon ja ennaltaehkäisyn välillä. Asiaa ei takuulla helpota se, että kukin 18 maakuntaa saa luoda omanlaisen toiminta- ja palvelumallin. Huh huh!

Hyvinvoinnin tuottamisessa uusjako

Kulkemiani ajatuspolkuja voi katsoa kukkulan laelta, jolloin sote-muutoksen aikaan saama mittava maanmuokkaus alkaa erottumaan kunnolla. Kyse on hyvinvoinnin tuottamisen uusjaosta, uudella tavalla muodostuvista palvelumarkkinoista. Maakunnille tulee sote-palvelujen järjestämisvastuu, mutta niiden toteuttajina voi olla sekä maakunta itse että yksityiset yritykset ja kolmannen sektorin järjestöt ja yhdistykset. Jos uudistus toteutuu, niin mikä on sote-järjestöjen ja -yhdistysten rooli näillä uusilla palvelumarkkinoilla?

Sote-järjestämislakiin on kirjattu maakunnille velvoite osaltaan tukea sote-järjestöjen toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Mutta mitä tapahtuu kun 18 maakunnan muodostama massiivinen koneisto oikeasti käynnistyy? Barometriin vastanneet johtajat ovat hyvin yksimielisiä siitä, että sote-uudistus parantaa suurten yritysten asemaa palveluntuottajina. Sen sijaan palveluntuottajajärjestöjen, pienten- ja keskisuurten yritysten sekä julkisten palveluntuottajien aseman arvellaan olevan jatkossa heikompi. Hieman lohtua tuonee se, että palveluntuottajajärjestöjen arvellaan pärjäävän jonkin verran paremmin kuin pienten ja keskisuurten yritysten sekä julkisten palveluntuottajien.

Syntymässä olevilta markkinoilta ja koko maakuntauudistuksen maisemasta erottuu kaksi määräävää piirrettä. Toisaalla on poliittisin päätöksin ohjattu hyvinvointivaltio, jonka tärkeimpiä periaatteita on yhdenvertaisuus, palvelujen universaali ja tasa-arvoinen saatavuus. Toisaalla on markkinaehtoinen hyvinvointivaltio, jossa hallitsevana periaatteena on valinnanvapaus ja markkinamekanismi niiden toiminnan ohjurina. Nyt nämä molemmat periaatteet ovat samassa paketissa: maakunnat ovat poliittisesti ohjattuja toimijoita, jotka avaavat palvelutuotantoa markkinaohjurille. Mitenköhän tässä oikein käy?

Ei ihme, että barometriin vastanneita johtajia mietityttää sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen integrointi että palvelujen yhdenvertainen saatavuus valtakunnallisesti. Monet heistä arvioivat, että valinnanvapaus voi aiheuttaa asiakkaille epäselvyyksiä ja mutkistaa entisestään sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää. Erityisenä vaarana nähdään se, että heikompiosaisten palveluun pääsy heikkenee tai että kaikki ihmiset eivät välttämättä kykene vertaamaan ja valitsemaan palveluntarjoajaa. Jos näiden markkinoiden asetelma kärjistyy, niin seurauksena on polarisoituminen vähävaraisten ja heikompiosaisten julkisiin palveluihin sekä maksukykyisten ja parempiosaisten yksityisiin palveluihin. Oma ajatuspolkunsa on sekin, voiko markkinamekanismi lainkaan toimia esimerkiksi päihdetyössä, vammaispalveluissa tai vajaakuntoisten työllistämisessä.

Sote-sektorin mannerjalustat liikkeessä

Strategiseen ajatteluun liittyy paljon jossittelua, erilaisia skenaarioita sekä niiden todennäköisyyden ja toivottavuuden punnintaa. Strategisena ajatusharjoituksena kannattaa joka tapauksessa miettiä koko maiseman mannerjalustojen liikkeitä, vaikka sote- ja maakuntauudistusten toteutuminen tai lopullinen muotoutuminen onkin vielä epäselvää. Ainakin suuret terveyskonsernit näyttävät valmistautuvat siihen, että lähitulevaisuudessa sote-palvelumarkkinat jaetaan joka tapauksessa uusiksi.

En ole yllättynyt siitä, että SOSTEn Järjestöbarometriin vastanneista järjestöjohtajista yli kahden kolmasosan (68%) mukaan järjestössä on käynnissä voimakas muutos. Järjestötason muutosta selittää ennen kaikkea toiminnan laajentuminen, muun muassa jäsenten ja jäsenyhdistysten määrän kasvu, toiminnan ja erilaisten toimintamuotojen lisääntyminen sekä uudet hankkeet ja yhteistyöverkostot. Sekään ei yllättänyt, että sote-uudistus ja järjestöjen autonomian kaventuminen nähdään keskeisinä uhkatekijöinä

Sen sijaan mielenkiintoni herätti tieto siitä, että sote-yhdistyksistä lähes kaksi kolmasosaa (65%) arvioi, että niissä ei ole käynnissä muutosta lainkaan tai muutos on korkeintaan vähäinen. Nukkuvatko yhdistykset ruususen unta? Ovatko ne unohtaneet haistella strategisia tuulia? Yksinkertaisempi selitys on se, että vahvasti vapaaehtoistoiminnan varassa elävien yhdistysten arkea eivät valtakunnallisella tasolla tapahtuvat hallintorakenteiden muutokset pahemmin heilauttele – vaiko sittenkin…?

Yksi strategisen johtopäätös ajatusmaisemani kolmen kulman suhteen on mielestäni kuitenkin selvä: vapaaehtoisten, suurella sydämellä merkityksellistä asiaa toteuttavien ja heikommassa asemassa olevia auttavien vapaaehtoisten tarve tuskin tulee vähenemään, pikemminkin päinvastoin. Sote-järjestöt voivat joutua kamppailemaan elintilastaan sote-markkinoilla ja elämään rahoitusmonopolin murtumisen uhan alla. Sote-yhdistysten strateginen asema näyttäisi kuitenkin säilyvän, ainakin kun on kyse puhtaasta vapaaehtoistoiminnasta.

Juha Heikkala
yhteiskuntatieteiden tohtori
Juha Heikkala Consulting

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Elinvoimaiset järjestöt -blogi

Kaikki blogin artikkelit
Blogi

12.12.2019 11:30

Mitä kaikkea voimmekaan tehdä yhdessä!

SOSTEn jäsenjärjestöt ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat tehneet tuloksellista yhteistyötä monella eri tavalla jo useita vuosia. Sen tiivistämiseksi ja koordinoimiseksi solmittiin hutikuussa 2019 yhteistyösopimus. Minä aloitin huhtikuussa SOSTEn asiakkuusvastaavana. Mielestäni tärkein tehtäväni on yhdistää asioita ja henkilöitä sekä tuoda näkyväksi erilaisia yhteistyön mahdollisuuksia – molemmat organisaatiot ovat isoja toimijoita, eikä esimerkiksi oikean henkilön löytäminen ole aina […]

Blogi

4.11.2019 12:00

Sote-sopan keittoon tarvitaan järjestölusikka!

Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa -ohjelman maakunnallisilta hankkeilta ei puutu näkemystä siitä, miten järjestölähtöinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö tulisi valtakuntamme rakenteisiin ja palvelusisältöihin valjastaa. Edellisessä tapaamisessamme hahmottelimme Tulevaisuuden sotekeskus -yhteistyön onnistumisen edellytyksiä ja mietimme jälleen kerran sitä, miten ihmeessä muutostyössä osattaisiin käyttää ohjelmamme antimia yhteisen sote-sopan keittoon. Puurot, vellit ja keittäjät Rinteen hallituksen sote-uudistuksessa tavoitteena […]

Blogi
johtaja, varapääsihteeri

31.10.2019 09:30

Sote-muutos on sote-uudistusta suurempi juttu – Huomioita Järjestöjen sote-tulevaisuus -kiertueelta, osa 2/2

Järjestimme yhdessä STEAn kanssa Järjestöjen sote-tulevaisuutta luotaavan kiertueen elo-syyskuussa. Tässä lisää pohdintaani matkan varrelta, tästä pääset blogin osaan 1/2. Puuttuva palanen – sote-uudistus Vielä Järjestöjen sote-tulevaisuus -kiertueen alussa katsoin ja pohdin järjestöjen sote-tulevaisuutta hyvin vahvasti sote-uudistuksen läpi: Miten sote-järjestöjen asema määrittyy suhteessa palvelujen järjestäjiin ja kuntien hyte-työhön? Millaisilla toimintatavoilla selkeytämme työn- ja vastuunjakoa sote-toimijoiden välillä? […]