Päättyneen kevään aikana valtionvarainministeriö, Erätauko-säätiö ja Dialogiakatemia koordinoivat Poikkeusajan dialogit -nimistä keskustelusarjaa. Opintokeskus Sivis osallistui verkossa Erätauko-menetelmällä toteutettujen dialogien järjestämiseen. Tavoitteenamme oli kasvattaa ymmärrystä siitä, miten koronakevät vaikutti suomalaisiin järjestöihin.
Kohtasimme tilaisuuksissamme yli 30 järjestöjen työntekijää tai vapaaehtoista. Monille heistä oli ymmärryksen lisäämisen lisäksi tärkeää päästä tapaamaan vertaisiaan. Monilla työpaikoilla käyttöön otetut etäkahvit ja muu uudenlainen yhteisöllisyys on saattanut järjestötyössä jäädä vähemmälle sekä kiireen että työyhteisöjen pienuuden takia. Yhteinen keskustelu tarjosi myös tilaisuuden hengähtää.
Digiloikka puhutti järjestöjä
Kertarysäyksellä tapahtunut digiloikka aiheutti osallistujissa oletetusti sekä huolta että iloa. Varsinkin sote-järjestöjen työntekijöillä oli huoli oman järjestön piirissä olevien ihmisten yksinäisyydestä. Toisaalta moni järjestö oli saanut vietyä toimintaa verkkoon ja jopa saanut osallistettua etäällä toisistaan asuvia jäseniä aiempaa paremmin. Pärjäämisen tunne oli monella pinnassa.
Järjestöjen vapaaehtoiset ja työntekijät ovat samalla oppineet uusia taitoja. On mietittävä, miten he voivat pitää niitä yllä, jotta sekä pandemian seuraaviin aaltoihin että myöhemmin edessä oleviin pysyvämpiin muutoksiin voidaan järjestöissä valmistautua.
Muutama vuosi sitten Siviksen koordinoimassa eurooppalaisessa FUTUR3-hankkeessa loimme tulevaisuusskenaariota eurooppalaisille järjestöille ja selvitimme niiden tulevaisuuden osaamistarpeita. Silloin havaitsimme, että vaikka digitaalisuuden tarve järjestöille oli jo ilmeinen, siihen liittyvään tekniseen osaamiseen ja infrastruktuuriin ei ole panostettu tarpeeksi. Nyt ison digiloikan ottaminen tuntuikin rajulta, mihin liittyvä väsymys näkyi keskusteluissa.
Moninaisuuden lisääntyminen ilahdutti
Positiivisena asiana useampi keskustelija oli nähnyt sen, että kevään aikana toimintaan on tullut mukaan aivan uudenlaisia vapaaehtoisia ja auttamisen sekä yhdessä tekemisen halu on korkealla. Samalla huolta oli kuitenkin siitä, miten digitaalisen toiminnan jäädessä elämään perinteiset ja usein vanhemmat vapaaehtoiset saadaan pidettyä mukana. Uusista vapaaehtoisista halutaan pitää kiinni ja heidän ohjaamistaan tulee nyt opetella.
Ohjaamistaitoa ja toivoa -Siviksen opit
Kevään aikana opimme, että luonteva dialogi voidaan saada aikaan verkossa. Se vaatii joustavuutta ja opettelua, joten osallistuimme tarjolla olleisiin sparraustilaisuuksiin ja ohjasimme myös toisiamme.
Keskusteluista mieleen jäi huolen ja toiveikkuuden tasapaino. Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä enemmän niissä nousi esiin väsymys ja huoli siitä, että kevään aikana tehdyn arvokkaan työn vaikutukset jäävät näkymättömiin.
Nyt kesällä järjestötkin lepäävät. Syksyllä on kuitenkin tärkeää tarttua ripeästi toimeen. Pandemian sotkettua monet suunnitelmat on syytä panostaa ennakointiin ja suunnitteluun. Samalla on pysyttävä läsnä ihmisten arjessa. Toivon luominen on nyt järjestöjen tärkeä tehtävä, ja se näkyi myös poikkeusajan dialogeissa.
Marion Fields
asiantuntija
Opintokeskus Sivis