Nykyisellä hallituskaudella kansalaisjärjestöjä on kohdannut ennen näkemätön taloudellinen paine: sosiaali- ja terveysjärjestöjen julkisista avustuksista leikataan kolmannes. Perusteluksi on esitetty muun muassa taloustaantumaa ja tarvetta säästää “kaikesta”. Valintojen kohdentuminen herättää kuitenkin kysymyksen: miksi järjestöjen rahoitusta leikataan, kun samanaikaisesti suurempia summia suunnataan esimerkiksi hyvätuloisten veronalennuksiin tai sotateollisuuteen?
Hallituspuolueiden edustajien puheissa suosituksi sote-järjestöjen rahoituksen leikkaamisen perusteeksi on noussut väite, jonka mukaan sote-järjestöjen toiminta on puoluepoliittista vaikuttamista, jollaista ei tulisi julkisen vallan toimesta rahoittaa. Tällainen väite voi kuulostaa uskottavalta ensikuulemalta, ottavathan sote-järjestöt kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja esittävät esimerkiksi vaatimuksia lainsäädännön tai yhteiskunnallisten käytäntöjen muuttamiseksi. Väitteessä sivuutetaan kuitenkin yksi keskeinen asia: kansalaisjärjestöt eivät toimi tietyn puoluepoliittisen aatejärjestelmän vaan säännöissään määritellyn aatteellisen tarkoituksen toteuttamiseksi.
Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot
Yhdistyslain mukaan yhdistyksen saa perustaa aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten. Tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen eikä pääasiassa taloudellinen. Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot on määriteltävä yhdistyksen säännöissä. Potilasjärjestöissä tyypillinen tarkoitusta ja toimintamuotoja koskeva sääntökirjaus voi olla esimerkiksi: ”Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sairautta x sairastavien ihmisten ja heidän läheistensä yhdyssiteenä, edistää heidän hoitoaan ja mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskuntaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen kuntouttavaa ja vertaistuellista toimintaa, julkaisee jäsenlehteä, edistää sairauden x tutkimusta ja vaikuttaa yhteiskuntaan sen hoidon edistämiseksi.”
Myös SOSTEn keskeisimpiä sääntömääräisiä tehtäviä on vaikuttaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaan edistääkseen ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä sekä parantaakseen sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja kansalaistoiminnan toimintaedellytyksiä.
Perus- ja ihmisoikeudet eivät ole ideologiaa, niiden vastustaminen on
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on siten syvällä järjestöjen DNA:ssa. Useimmille järjestöille se on keskeisin tehtävä, jota varten järjestö on perustettu ja ylipäätään olemassa. Yhdistysmuodossa suuri joukko ihmisiä voi käyttää muita perusoikeuksiaan, kuten sananvapauttaan ja perustuslain 14. §:n 4. momentin mukaista osallistumisoikeuttaan, järjestäytyneesti ja valtuuttaa yhdistyksen käyttämään näitä oikeuksia puolestaan. Tähän viitataan, kun puhutaan järjestöistä jäsentensä äänitorvina ja vallan vahtikoirina.
Kulloisestakin vallanpitäjästä riippumatta sosiaali- ja terveysjärjestöt nostavat esille yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Ne puolustavat ihmisiä, joiden ääni ei kuulu poliittisessa päätöksenteossa – sairaita, köyhiä ja sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joita valtavirtapolitiikka ei tavoita. Tämä ei ole hallitus- tai oppositiopolitiikkaa, vaan demokratian ja oikeusvaltion elinehto, että jokaisella on puolustajansa.
Järjestöjen edunvalvontatyön leimaaminen ideologisesti puoluepoliittiseksi toiminnaksi on pohjimmiltaan ymmärrettävä perus- ja ihmisoikeuksien vastustamiseksi. Ihmisoikeudet, kuten oikeus riittävään toimeentuloon ja huolenpitoon, tai oikeus pyrkiä parempaan elämään, eivät kuitenkaan ole ideologisia tavoitteita. Ne ovat julkisen vallan velvollisuuksia, jotka Suomen valtio on sitoutunut toteuttamaan perustuslaissa, EU:n perussopimuksissa ja muissa kansainvälisoikeudellisissa sopimussuhteissa – riippumatta siitä, millaiset ideologiset ryhmittymät valtiota johtavat. Kun järjestöt muistuttavat julkista valtaa sen sitoumuksista, ne tekevät työtä kaikkien suomalaisten ihmisten oikeuksien, vapauden ja turvallisuuden eteen.
Järjestöjen rahoituskin lailla sidottu edunvalvontatyöhön
Yksi argumentti, jota sosiaali- ja terveysjärjestöjen edunvalvonnan rahoittamista vastustavat tahot ovat käyttäneet, on se, että STEAn myöntämiä valtionavustuksia ei ole tarkoitettu tällaiseen toimintaan. Vaihtoehtoisesti on voitu esittää, että avustukset on tarkoitettu johonkin ihan muuhun. Tällaista näkökulmaa edusti esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön palkkaaman selvityshenkilö Mika Pyykön laatima, keväällä 2025 julkaistu raportti (STM:n raportteja ja muistioita 2005:1: Selvitys sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista: Selvityshenkilön raportti). Siinä selvityshenkilön näkemys oli, että STEA-avustusta saavien järjestöjen roolina on toimia jonkinlaisena julkista palvelujärjestelmää täydentävänä toimijana, joka tuottaa yksilöihin tai ryhmiin kohdistuvia ennakoivia, ehkäiseviä ja korjaavia sosiaali- ja terveyspalveluja.
STEAn avustusten myöntämistä sääntelevän lain sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta (Rahoituslaki) 3. §:n 1. momentin mukaan: Valtionavustusta voidaan myöntää laajasti sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Avustettavan toiminnan tulee osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. Rahoituslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 269/2002) todetaan sen 3. §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa: ”Avustusta ei myönnetä toimintaan, joka kuuluu kunnan, valtion tai muun viranomaisen yleisen tai erityisen järjestämisvastuun piiriin.”
Useat järjestöjen suoraan jäsenilleen ja asiakkailleen tuottamat ennakoivat, ehkäisevät tai korjaavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työmuodot ovat kuitenkin sellaisia, että ne kuuluvat vähintäänkin viranomaisten yleisen järjestämisvastuun piiriin. Suomen perustuslain 19. §:n 3. momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Muiden muassa sosiaalihuoltolaissa, terveydenhuoltolaissa ja laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on puolestaan kattavasti säädetty julkisen vallan tehtäviksi väestön tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen lisäksi esimerkiksi velvollisuus seurata ja edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, tuottaa ohjausta ja neuvontaa, ehkäistä sosiaalisia ongelmia ja järjestää syrjäytymistä vähentävää etsivää työtä.
Hoivan tuottaminen ei siis oikeastaan lain näkökulmasta kuulu sosiaali- ja terveysjärjestöjen niihin ydintehtäviin, joita pitäisi rahoittaa STEA-avustuksin. Järjestöjen ydintehtävä on pyrkiä varmistamaan, että julkinen valta pitää kiinni hoivan järjestämistä koskevista sitoumuksistaan. Tähän viittaa myös mainitun rahoituslain 3. §:n 1. momentin jälkimmäinen virke: Avustettavan toiminnan tulee osaltaan tukea ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. Jonkin hoivapalvelun tuottaminen yksittäiselle ihmiselle ei välttämättä edistä ihmisten yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa. Niitä edistää se, että vaikutetaan julkiseen valtaan, jotta saataisiin kyseinen palvelu kaikille tarvitseville.
Järjestölähtöinen auttamistyö
On silti huomattava, että vaikka sote-järjestöjen ydintehtävä on edunvalvonta, ne luovat korvaamatonta lisäarvoa ihmisten hyvinvointiin. Järjestöjen toteuttamat vertaistukiryhmät, tukipuhelimet, matalan kynnyksen kohtaamispaikat, harrastustoiminta ja vapaaehtoistyö ovat monin osin toimintoja, joita julkinen valta ei itse tule koskaan tuottamaan. Niiden kautta järjestöt paikkaavat julkisen palveluverkon puutteita ja pitävät kiinni ihmisistä, jotka olisivat muuten vaarassa jäädä yksin tai pudota kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Tämän hoivajärjestelmää osaltaan täydentävän työnkin organisointiin tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät sitä työkseen. Siksi myös sen julkinen avustaminen on perusteltua. Näitä toimintoja ei kuitenkaan tulisi nähdä yksinomaan toimintojen kohderyhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisenä. Luomalla toivoa ja jakamalla laajasti Onneksi on joku -henkistä viestiä heikommin voiville väestöryhmille järjestöt lisäävät heidän luottamustaan yhteiskuntaan. Tällä tavoin järjestöt edistävät yleistä turvallisuutta, vähentävät rikollisuutta ja jopa pitävät yllä maanpuolustustahtoa. Sen vuoksi olisi itse asiassa perusteltua, että sosiaali- ja terveysjärjestöjä rahoitettaisiin nykyistä huomattavasti laajemmin myös muiden kuin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta.
”Sote-järjestöjen ylisuuret palkat”
Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt myös sote-järjestöjen edunvalvontaa koskeva väite, jonka mukaan järjestöt pyrkivät vain kuppaamaan rahaa valtiolta työntekijöidensä ylisuurten palkkojen maksamiseen.
Ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien tehokas puolustaminen ja sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää koskevien kehittämisehdotusten tuottaminen vaatii väistämättä ammattitaitoisia, asiantuntevia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka tekevät sitä työkseen. Näiden ihmisten muodostamien organisaatioiden hallinta vaatii myös organisaatiojohtamisen osaajia. Työsopimuslain mukaan työntekijälle on maksettava tekemästään työstä työehtosopimuksen mukainen tai tavanomainen ja kohtuullinen palkka. Huomionarvoista on sekin, että rahoituslain 2. §:n mukaan valtionavustuksia voidaan myöntää ainoastaan yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille. Tuloverolain 22. §:n mukainen yleishyödyllisyyden edellytys on se, ettei yhteisö tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
Kattavaa tietoa sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden palkkaeroista järjestö- ja yrityssektorin välillä tai järjestöjen ja julkisella sektorilla toimivien työntekijöiden välillä ei tällä hetkellä ole löydettävissä. SOSTE on laatinut Tilastokeskuksen palkkatilastojen pohjalta selvityksen (pdf), joka osoittaa ainakin sen, että STEA-avustetuissa järjestöjen työtehtävissä toimivien työntekijöiden keskimääräinen henkilötyökuukauden palkka on noin neljänneksen pienempi kuin suomalaisen palkansaajan keskimääräinen kuukausipalkka. Avoimia työpaikkoja työ- ja elinkeinoministeriön Työmarkkinatorilta tai valtiolle.fi -palvelusta selaamalla voi todeta sen, että yksityisellä ja julkisella sektorilla kohtalaisen vähäiselläkin kokemuksella varustetulle korkeasti koulutetulle henkilölle tarjotaan korkeampaa palkkaa kuin mitä maksetaan heidän kokeneemmille ja vaativampaa asiantuntijatyötä sote-järjestöissä tekeville kollegoilleen.
Väitteet siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestöissä maksettaisiin muita kuin tavanomaisia ja kohtuullisia palkkoja eivät perustu faktoihin. Väitteiden taustalta on vaikea löytää muuta kuin ideologista epäluottamusta kansalaisjärjestöjen työtä – eli perus- ja ihmisoikeuksien puolustamista – kohtaan.
Järjestöjen äänen vaientaminen: autoritarismin ensiaskel?
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen edunvalvonta ei ole puoluepoliittista vaikuttamista, vaan osa demokraattisen oikeusvaltion perustaa. Järjestöt pitävät esillä ihmisten oikeuksia ja varmistavat, että julkinen valta kantaa vastuunsa. Edunvalvontatyön julkinen rahoitus ei ole etuoikeus, vaan investointi hyvinvointiin ja osallisuuteen.
Järjestöjen rooli ei kuitenkaan rajoitu vallan vahtikoirina olemiseen, vaan niiden toiminta ulottuu ihmisten arkeen asti. Tämä luo luottamusta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, mikä on demokratian perusta siinä missä edunvalvontakin.
Amnesty on nostanut esiin kansainvälisen kehityksen, jossa autoritaarisen johtajuuden nousu alkaa kansalaisyhteiskunnan heikentämisestä. Kun ihmisoikeuksia puolustava ääni leimataan poliittiseksi ja sen rahoitusta kavennetaan, kyse ei ole vain säästöistä. Kyse on demokratian ja jokaiselle kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien kaventamisesta.
Sama ilmiö on nähty useissa EU-jäsenvaltioissa viime vuosina. Myös Suomessa hallituksen järjestöleikkaukset seuraavat tätä kaavaa, josta varoitettiin jo vuonna 2018 julkaistussa OpenGlobalRightsin artikkelissa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukeminen on ennen kaikkea tapa turvata meidän kaikkien lakiin perustuvat sosiaaliset ja terveydelliset oikeudet, ja estää kehitystä, jossa “vahvan johtajan” lumo syrjäyttää kansalaisten äänen.
SOSTEn lakimiehet vastaavat verkkosivujemme Kuukauden kysymys -palstalla kerran kuukaudessa ajankohtaisiin järjestökentän kysymyksiin.