Onneksi on joku
Sote-järjestöt takaavat sen, että erilaisissa, myös haastavissa, elämäntilanteissa jokaiselle löytyy joku, joka tukee, kuuntelee, pitää huolta tai edistää hyvää oloa arjessa. Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii 550 000 vapaaehtoista ja työntekijää. Ilman heitä, monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluita ei olisi. Onneksi on joku esittelee sote-järjestöjen tekemää työtä
Blogikirjoituksia sote-järjestöjen työstä
-
Nyt on tärkeää tehdä sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuki näkyväksi – 100 järjestötekoa -kampanja jatkuu!
-
Haku käynnissä: Metropolia auttaa kolmea järjestöä rahoitushaussa
-
Valtionavustustoiminta ja varainhankinnan kehittäminen
-
Hankerahoituksen työpaja
-
MINNO-projekti
-
SOSTEn joulukalenteri muistuttaa järjestöjen merkityksestä
-
Viktigt med trygga kurser i dessa utmanande tider
-
Auttajien taakka kasvoi – koronakevään vaikutukset ruoka-apuun
-
Mitä tapahtuisi, jos meitä ei olisi? – Järjestöjen tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille vaarassa heikentyä
Seitsemän tarinaa sote-järjestötyöstä
Kampanja nostaa hattua jokaiselle, joka omalla palkallisella tai palkattomalla järjestötyöllään on mukana turvaamassa suomalaisten hyvinvointia. Sinikka ja Joonas vetävät karaokeryhmää Kehitysvammatuki 57:n vertaistoiminnassa, Milja vaikuttaa nuorten syöpäsairaiden tukiryhmässä, Jani päivystää Mielenterveysseuran valtakunnallisessa kriisipuhelimessa ja Katja työskentelee vanhusten ryhmäkodissa. Tutustu alla kaikkien tarinoihin.
Hetken rinnallakulkija
Jani vastaa vapaaehtoisena Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen öisin, kun sinulla on hätä ja huoli. Hän ja 550 000 muuta suomalaista ovat niitä jokuja, joiden avulla sosiaali- ja terveysalan järjestöt pyörivät. Kuka on sinun jokusi?
“Teen tätä työtä, jotta kenenkään ei tarvitsisi ajatella, että minun pitää selvitä tästä yksin. Kun minulla todettiin parantumaton luusairaus ja liikkumiseni rajoittui, sain paljon apua läheisiltä. Osa oli sitä, että joku kävi puolestani kaupassa ja osa oli henkistä tukea. Pelkästään tieto siitä, että joku on olemassa, jos tarvitsen, auttoi jaksamaan. Se motivoi aloittamaan tämän vapaaehtoistyön. Tajusin, että kaikilla ei ehkä ole niitä läheisiä, joiden puoleen kääntyä tai vaikka olisikin, heille ei kaikesta uskalla puhua.
Jos voin omaa aikaani antamalla helpottaa toisen oloa, saan siitä hyvän mielen myös itselleni. Päivystän vapaaehtoisena kriisipuhelimessa öisin, kun ei ole muita töitä tai opiskelua. Vaikka joskus väsyttäisi päivystämään mennessä, saan siitä ihan toisenlaista energiaa kuin mistään muusta. Ikinä ei voi tietää, mitä on edessä, kun päivystysvuoroon menee. Voi olla että langan päässä joku seisoo rautatiekiskoilla tai sitten uudessa elämäntilanteessa yksinäisyydestä kärsivä soittaa toivottaakseen jollekin hyvää yötä. Yöaika on sellaista, että huolet usein paisuvat. Tehtäväni ei ole ratkaista kenenkään ongelmia hänen puolestaan eivätkä soittajat sitä usein kaipaakaan. Tärkeämpää on se, että joku vain kuuntelee.
Koen olevani sellainen hetken rinnallakulkija. Puheluita tulee kolme kertaa enemmän kuin mihin pystymme vastaamaan, mutta silti työ tuntuu tärkeältä. Koko maailmaa en ehkä voi pelastaa, mutta voin antaa yhdelle ihmiselle kerrallaan mahdollisuuden tulla kuulluksi.”
Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnallinen kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Kriisipuhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä ja myös öisin. Vastaajat ovat kriisityön ammattilaisia ja koulutettuja vapaaehtoisia.
Näkyväksi tekijä
Milja kehittää Sylva ry:n Fuck Cancer -ryhmässä nuorten syöpään sairastuneiden vertaistukea, jotta sairauden kanssa olisi helpompi olla. Hän ja 550 000 muuta suomalaista ovat niitä jokuja, joiden avulla sosiaali- ja terveysalan järjestöt pyörivät. Kuka on sinun jokusi?
“Siskoni Saran oireilu alkoi lonkkakivusta. Sitä hoidettiin fysioterapialla ja akupunktiolla, mutta kipu ei kadonnut. Joitain kuukausia myöhemmin hän joutui pyörätuoliin. Sitten tuli syöpädiagnoosi. Sara oli silloin 19-vuotias.
Keuhkosyöpä oli iso järkytys koko perheelle. Ei tullut mieleenkään, että nuorena voisi saada syövän tai että se voisi edetä niin nopeasti. Myöskään lääkärit eivät osanneet sitä arvata. Oikea diagnoosi tuli vasta puolen vuoden päästä oireiden alkamisesta. Erilaisia hoitoja kokeiltiin vuosi, ja joulukuussa 2017 Sara kuoli. Kysymykset jäivät elämään. Miksi juuri hän? Miksi juuri nyt?
Kaksi kuukautta Saran kuoleman jälkeen laitoin hakemuksen Sylvan FC LUOVA -ryhmään. Lähdin mukaan, koska haluan, että nuoret syöpäpotilaat otettaisiin tosissaan. Nyt minä ja kuusi muuta ryhmäläistä suunnittelemme ja järjestämme vertaistoimintaa nuoria varten, ja autamme sairaaloita ymmärtämään paremmin, mitä nuori syöpäpotilas kaipaa. Olen ryhmän ainoa syöpää sairastaneen läheinen, muut ovat itse sairastaneet syövän. Parasta ryhmässä on ollut se vertaistuki, mitä olen saanut ryhmäläisiltä.
Saran sairaus muutti myös minua tosi paljon, jouduin aikuistumaan paljon nopeammin kuin muut ikäiseni. Kaipasin silloin ympärilleni ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, millaista syövän rinnalla eläminen on.
Unelmani on, että jonain päivänä olisi myös syöpää sairastavien sisaruksille ihan omia ryhmiä. Sellaisia, missä voisi avoimesti keskustella esimerkiksi siitä, voiko syöpäsairaalle siskolle kertoa omista murheistaan tai siitä, että pelkää itsekin sairastuvansa. Olen vieläkin katkera siskon kohtalosta mutta samalla tuntuu arvokkaalta, että jo 19-vuotiaana olen saanut ymmärtää elämän rajallisuuden.”
Sylva ry tukee syöpää sairastavia lapsia ja nuoria sekä heidän läheisiään. FC-LUOVA on Sylvan Fuck Cancer -brändin alla toimiva luottamus- ja vaikuttamistoiminnasta kiinnostuneiden ja siitä innostuvien tiimi, joka tuo nuorten syöpään sairastuneiden sekä heidän läheistensä äänen kuuluville.
Laulun lähettiläät
Sinikka ja Joonas vetävät Kehitysvammatuki 57 ry:n vertaisryhmää, joka kokoontuu kerran kuussa laulamaan karaokea. He ja 550 000 muuta suomalaista ovat niitä jokuja, joiden avulla sosiaali- ja terveysalan järjestöt pyörivät. Kuka on sinun jokusi?
Sinikka: “Kerran menin Oiva-baariin ja näin siellä Joonaksen vetämässä karaokeryhmää. Silloin ajattelin, että minäkin haluan mukaan. Liityin ryhmään ja lopultua aloimme vetää karaokeryhmää yhdessä Joonaksen kanssa. Käymme kerran kuussa karaokebaarissa laulamassa. Janne Tulkin kappaleet ovat lemppareitani, olin ennen hänen faninsa. Laulaessa tulee vapautunut ole, ei tarvitse ajatella työasioita. Ryhmän vetäminen tarkoittaa sitä, että olemme vastuussa ryhmästä. Pitää olla kartalla siitä, keitä on paikalla ja että kaikki pääsevät kotiin. Olemme käyneet vertaisryhmäkoulutuksen, jossa meille opetettiin, mitä tehdä, jos kesken karaoken tulisi jokin hätä. Karaokeryhmällä on myös taustatukihenkilö, joka on karaokessa mukana. Karaokeryhmässä lauletaan ja jotkut juovat, mutta minä en juo. Laulaminen ja juominen erikseen. Jos Joonas laulaa ja tarvitsee apua laulamiseen, menen auttamaan. Karaokeryhmässä on kivaa, kun kaikilla on hyvä mieli.
Joonas: “Karaokeryhmässä lauletaan ja luetaan laululistoja. Laulaminen tekee minut iloiseksi. Siitä tulee hyvä olo. On kivempi laulaa yhdessä kuin yksin, koska siinä näkee kavereita. Suosikkilaulujani ovat Paratiisi ja Jätkänhumppa. Niitä laulamme yhdessä. Välillä nousen tuolille tanssimaan.”
Karaokeryhmä on osa Kehitysvammatuki 57 ry:n tuettua vertais- ja vapaaehtoistoimintaa, eli vekkaritoimintaa. Vekkarin vertaisryhmissä vetäjät ovat kokemusasiantuntijoita, eli koulutuksen käyneitä kehitysvammaisia tai muuten laaja-alaista tukea tarvitsevia ihmisiä, jotka järjestävät toimintaa omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella.
Pala isoa perhettä
Katja työskentelee Wilhelmiinan ryhmäkodissa, jossa huolehditaan asukkaiden elämänilosta. Hän ja 550 000 muuta suomalaista ovat niitä jokuja, joiden avulla sosiaali- ja terveysalan järjestöt pyörivät. Kuka on sinun jokusi?
“On tärkeää, että ryhmäkodissa on kaunista. Se on vanhusten koti ja meidän työpaikka, aika paljon aikaa mekin siellä vietämme. Asukkaillamme on omat, persoonalliset huoneet, he saavat tuoda omat lempikalusteensa sinne. Muutamana vuonna meillä on ollut itsenäisyyspäiväillalliset. Silloin laitetaan asukkaat hienoksi, lakataan kynnet, kammataan tukat ja puetaan hienompaa päälle. Meillä on aidot kynttilät ja servetit ja viiniä ruoan kanssa. Etenkin ruokahetket ovat asukkaille tärkeitä.
Meillä on hyvä ilmapiiri työntekijöiden kesken ja olemme aika kekseliäitä. Jokainen työntekijä saa ehdottaa ohjelmaa omista intohimoistaan käsin. Minä olen kirjojen ystävä, ihan fanaattinen sellainen, ja järjestän kollegani kanssa runoiltoja eri teemoilla. Joskus vanhuksetkin intoutuvat lukemaan omia lempirunojaan ääneen. Kesällä grillataan ja käydään ulkoilemassa, lisäksi meillä on myös neulekerho, jossa voi neuloa tai olla neulomatta.
Työni on fyysisesti ja psyykkisesti vaativaa. Olen itse sairaanhoitaja koulutukseltani, joten huolehdin sekä lääkitysasioista että pesuista ja muusta arkisesta ohjelmasta. Meillä on paljon muistisairaita. Vanhuksilla, kuten kellään muullakaan, ei ole aina hyvä päivä. Mutta pienet arkiset asiat palkitsevat. Kuten se, että vanhuksen omaiset kiittävät hyvästä hoidosta. Joskus se on pelkkä katse tai hymy, joka kertoo siitä, että asukkaalla on hyvä olla.
Meiltä kukaan harvemmin lähtee muualle kuin tuonpuoleiseen, joten teemme myös saattohoitoa. Ne ovat niitä kaikkein raskaimpia töitä mutta myös arvokkaita hetkiä. Jos sen pystyy hoitamaan niin, että lähtevällä on hyvä olla ja omaisilla on hyvä olla niin se antaa myös itselle paljon. Tämä työ on yhdessä asukkaiden kanssa elämistä ja olemista, vähän kuin iso perhe.”
Wilhelmiina on Miina Sillanpään Säätiön omistama voittoa tavoittelematon asumispalvelukeskus, joka tarjoaa koteja ja kuntoutusta ikäihmisille Helsingin Pikku Huopalahdessa.
Opiskelijoiden esitaistelijat
Eero Löytömäki työskentelee Suomen opiskelijakuntien liitto ry:ssä SAMOKissa hyvinvointipolitiikan asiantuntijana. SAMOKin ja koko suomalaisen opiskelijaliikkeen pitkän ponnistuksen tuloksena kaikille opiskelijoille saadaan vihdoin yhteinen opiskelijaterveydenhuolto. Eero on yksi niistä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ihmisistä, joita ilman monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluja ei olisi. #Onneksionjoku
”YTHS on ensinnäkin yhdenvertaisuuskysymys, eli kysymys siitä, kohdellaanko Suomessa korkeakoulujen opiskelijoita samalla tavalla. Lisäksi YTHS on maan johtava asiantuntija opiskelijoiden terveydessä: Heillä on vuosikymmenten osaaminen opiskelijoiden terveyskysymyksistä ja siitä, miten heitä hoidetaan. Olisi vain tyhmää heittää se osaaminen hukkaan!
SAMOK on ajanut tätä uudistusta jo yli 20 vuotta, eli käytännössä siitä asti, kun SAMOK perustettiin. Alkuun koko ajatus oli aivan utopiaa ja täysi mahdottomuus. Silloin SAMOK oli aivan yksin koko ajatuksen kanssa, mutta utopiaan haluttiin silti uskoa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tehtiin töitä sen eteen, että joku muukin alkaisi uskoa. Pikkuhiljaa saatiin muita järjestöjä mukaan. Suuri voitto oli, kun opiskelijaliike yhdistyi ja yliopisto-opiskelijat näkivät, että on vaan hyvä asia, jos YTHS laajenee. Ensin tarvittiin siis kavereita, ja yhdessä utopiasta alkoi tulla jo todellisempaa. Sitten se kova työ alkoi.
2011 saatiin silloisen hallituksen ohjelmaan mukaan, että laajennuksesta tehdään kokeilu muutamalla paikkakunnalla. Ja kokeilu sitten, yllättäen, toimi todella hyvin! Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ihmiset, opiskelijat, ovat hyvin samanlaisia elämäntilanteineen ja ongelmineen, totta kai he tarvitsevat samanlaista tukea. Kokeilun loppuraportissa todettiin, että YTHS kannattaisi laajentaa. Se oli taas askel lähemmäs.
Koulutuslupaus oli opiskelijaliikkeen iso ponnistus vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, ja yksi kärjistä oli silloinkin YTHS laajentaminen. Sen suhteen saatiin poliitikkojen päät kääntymään ja 2016 juuri ennen joulua tuli päätös. Siinä vaiheessa minä tulinkin SAMOKkiin töihin, tammikuussa 2017, ja suoraan käytännön vääntöön sosiaali- ja terveysministeriöön. Tämä on mun ensimmäinen oman alan duuni. Ministeriössä lakia työstettiin puolitoista vuotta, ja edelleen ihmisille sai vakuutella, että uudistus kannattaa.
Lopulta, YTHS saatiin nuijittua, niin pääsin mäkin käymään torilla ja Mantan suihkulähteellä. Siinä ei ollut vettä silloin, mutta torilla käytiin silti. Kyllä se sen verran juhlan paikka oli!
Seuraavaksi päästään, ei nyt vaikeimpaan, mutta siihen monimutkaiseen osuuteen: täytyy tehdä se itse täytäntöönpano. Eli nyt ruvetaan perustamaan uusia pisteitä, miettimään, mihin niitä kannattaa rakentaa, ja millainen se toimipisteiden verkko on. Iso kysymys on, miten palvelut tuotetaan nyt, kun asiakasmäärä tuplaantuu. Tässä on sellainen puolitoista vuotta, kaksi vuotta aikaa tehdä se homma. Sitten täytyy kertoa opiskelijoille, mitä tapahtuu. Aika paljon on käytännön tekemistä, vihdoinkin.
Onneksi ei enää tarvitse jännittää, että tuleeko uudistus vai eikö tule, vaan saa tehdä. Se on aika kivaa!”
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK on valtakunnallinen opiskelijajärjestö, joka koostuu 25 opiskelijakunnasta. SAMOK edustaa 140 000 opiskelijaa.
Seksimyyttien murtajat
Anni Pätilä on töissä Hivpointilla, joka tukee hiv-tartunnan saaneita ja siitä huolestuneita ja kehittää taudin testaamista. Anni on yksi niistä 550 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöjen vapaaehtoisesta ja työntekijästä, joita ilman monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluja ei olisi. #Onneksionjoku
”Seksuaaliterveys on aina kiinnostanut mua. Tein jo opiskelujen ohessa seksuaalikasvatuksen työpajoja nuorille, sitten tein aiheen parissa vaikuttamistyötä Brysselissä, ja sen lopulta ohjauduin töihin tänne. Iso osa meidän työtä on hiv-tartunnan saaneiden tukeminen, siitä huolestuneiden tukeminen ja yhteiskunnan muuttaminen. Me tehdään suoraa neuvontaa, ja sen lisäksi testausta.
Hivpointin Turvaseksipartio toimii yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa. Käytännössä me siis mennään sinne, missä ihmiset ovat ja kierretään matkailuautolla ympäri Suomen raja-asemia. Suuri osa Suomen hiv-tartunnoista tulee matkailun myötä, ja useimmin tartunta saadaan Thaimaassa tai Venäjällä. Turvaseksipartiolta saa turvaseksipakkauksia, joissa on kondomi ja liukuvoidetta ja lisäksi autoon voi tulla ilmaiseen, anonyymiin hiv-testiin.
Me ollaan vain pieni järjestö, eikä pystytä testaamaan kaikkia ihmisiä. Isoin haaste onkin suomalaisten yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen. Varsinkin keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla on vahva ajatus hivistä kauheana kuolemaan johtavana sairautena. Tänä päivänä hiv on kyllä vakava, krooninen sairaus, mutta siihen on olemassa lääkitys, jonka kanssa tartunnan saanut voi elää tavallista elämää. Siinä saa käydä töissä ja joutuu maksamaan veroja! Hiv ei myöskään tartu eteenpäin, kun on lääkitys.
Selvitämme säännöllisin väliajoin, mitä testejä ihmisiltä todella otetaan, kun he pyytävät pääsyä seksitautien testaukseen. Valtaosa meidän kyselyihin vastanneista miehistä, joilla on seksiä miesten kanssa, saa seksitautitestinsä väärin, ja se on todella harmillista. Yleensä testaus tarkoittaa, että ihmiseltä otetaan vain virtsanäyte. Virtsanäyte kertoo tasan sen, onko sulla esimerkiksi peniksen limakalvoilla klamydia- tai tippuritartunta, mutta se ei kerro kupasta, hivistä tai muista seksitaudeista mitään. Se ei myöskään kerro oikeaa tilannetta, jos ihmisellä on pelkästään suojaamatonta suuseksiä tai anaaliyhdyntää. Sulla voi olla nielussa oireettomana klamydiatartunta, mutta sä et koskaan saa tietää siitä, koska suuri osa taudeista voi olla oireettomia ja koska sua testataan väärin. Sä voit silti tartuttaa muita.
Testauksen iso ongelma on, että liittyen rutiininomaiseen työskentelyyn ja asenteisiin, ihmisiltä ei tarkenneta, millaista seksiä hänellä on ollut. Ammattilaisten pitäisi uskaltaa kysyä oikeat kysymykset, ilman olettamuksia. Ei pitäisi olettaa, että esimerkiksi keski-ikäinen mies harrastaa seksiä vain naisten kanssa. Ei se lopulta olisi sen kummempaa kuin kysyä, että milloin sulla oli seksiä ja millaista seksiä se oli. Pieni muutos, mutta sen jälkeen kaikki voitaisiin testata oikein.”
Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin (ent. Hiv-tukikeskus) tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden, tartunnasta huolestuneiden ja heidän läheisten tukeminen sekä hiv-tartunnan saaneiden ihmis- ja perusoikeuksien edistäminen.
Tissien pomo
Sonja Raunio on kaksi ihmistä työllistävän Tunne rintasi ry:n toinen puolikas. Sonja on yksi niistä jokuista, joita ilman monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluita ei olisi.
”Me kannustetaan kaikkia yli 15-vuotiaita, eli kaikkia, joilla on omat rinnat kehittyneet, myös tutkimaan omia rintojaan. Koska vaikka nuorten rintasyöpä on harvinainen, tarkkailemalla oppii tuntemaan omat rintansa, ja jos niissä tapahtuu muutoksia, ne myös huomaa helpommin.
Me kannustetaan omatarkkailuun rintasyövän varhaisemmaksi toteamiseksi, mutta on monia tapoja joilla rintasyöpä voi löytyä. Meillä on Suomessa seulontaohjelma, johon kuuluvat tietyn ikäset naiset esimerkiksi. Ihan kaikki eivät kuitenkaan kuulu siihen eikä seulonta ole 100-prosenttinen. Eli vaikka on tärkeää käydä seulonnoissa, sen lisäksi pitäisi tutkia ne omat rinnat.
Mä oon aika paljon miettinyt, että me puhutaan ”varhaistoteamisesta”, joka on aika vaikea sana, terveydenhuollon kieltä. Sehän voisi myös olla vaan ”aikaisempi toteaminen”. Aika paljon on edelleen tarvetta yleiskielistää meidän alalla käytettävää sanastoa.
Onneksi nykyään on some. Kun meidän koulutukseen pikkukylässä voi tulla vaikka 60 naista opettelemaan rintojen tunnustelua, voidaan sosiaalisen median kautta tavoittaa tuhansia.
Vaikka meidän suurin kohderyhmä on naiset, me ei sinänsä rajata viestiä vain heihin. Rintasyöpä on kaikkien sukupuolien sairaus. Vaikka se on naisilla yleisempää, silti ihan kuka tahansa voi sairastua.
Ihmisten kanssa yhdessä tekeminen on tässä työssä parasta. Mun työhön toiminnanjohtajana kuuluu olennaisesti erilaiset verkostot, ja niissä tisseistä puhuminen. Mä katson tätä meidän toimintaa niin, että vaikka itse aihe tavallaan on kapea, siihen liittyy terveyspolitiikkaa, sukupuolen kysymyksiä, sosiaalipolitiikkaa ja yleisesti yhteiskunnallista vääntöä.
Ja vaikka aihe on kapea, ei tää ole vähäinen asia. Jos me ei näytä, meidän kohderyhmä ei kuule, että rintoja pitäisi tutkia ja miten se pitäisi tehdä. Vaikka moni taho Suomessa nostaa asiaa esiin, me ollaan ainoa tähän keskittynyt toimija. Meidän velvollisuus on pitää meidät yhdistyksenä hengissä, tai ainakin tän asian täytyy jatkua.”
Tunne rintasi ry on rintasyövän aikaisemman toteamisen asialla. Järjestö kannustaa ja opastaa rintojen tutkimiseen valtakunnallisesti.
Onneksi on joku -kampanja
Onneksi on joku -kampanja tekee sote-alan järjestöjen työn näkyväksi. Aktiivista kampanja-aikaa on ollut keväällä 2019 ja syksyllä 2020, mutta järjestöjen tekemä työ on edelleen yhtä ajankohtaista.
Kampanja nostaa hattua jokaiselle, joka omalla palkallisella tai palkattomalla järjestötyöllään on mukana turvaamassa suomalaisten hyvinvointia. SOSTEn yli 200 jäsenjärjestöä takaavat sen, että erilaisissakin elämäntilanteissa jokaiselle löytyy joku, joka tukee, kuuntelee, pitää huolta tai edistää hyvää oloa arjessa.
Kampanjan keulakuvia ovat SOSTEn jäsenjärjestöjen ja yhdistysten toimijat. Esimerkiksi Sinikka ja Joonas vetävät karaokeryhmää Kehitysvammatuki 57:n vertaistoiminnassa, Milja vaikuttaa nuorten syöpäsairaiden tukiryhmässä, Jani päivystää Mielenterveysseuran valtakunnallisessa kriisipuhelimessa ja Katja työskentelee vanhusten ryhmäkodissa.
“Halusimme luoda kampanjan, joka näyttää sote-järjestöjen työn arvon ja sen, miten paljon ja monipuolista toimintaa on saatavilla. Kaikki eivät varmasti tiedä, että kehitysvammaisille on oma karaokeryhmä, kriisipuhelimeen voi soittaa mihin aikaan tahansa, nuorten syöpäsairaiden vertaistukea kehittää sille omistautunut ryhmä tai että vanhuksille on ryhmäkoteja, joissa henkilökunta aktiivisesti ideoi ja järjestää toimintaa asukkaille”, sanoo SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
Moni sosiaali- ja terveysalan järjestö pyörii osittain tai pelkästään vapaaehtoisvoimin. Sote-järjestöissä toimii peräti puoli miljoonaa vapaaehtoista. Sylvan Fuck Cancer -ryhmässä nuorten syöpäsairaiden hoitoa kehittävä Milja lähti toimintaan vapaaehtoiseksi sen jälkeen, kun hänen siskonsa menehtyi syöpään.
“Siskoni sairauden aikana kaipasin ympärilleni ihmisiä, jotka ymmärtävät, millaista syövän rinnalla eläminen on. Parasta ryhmässä on ollut se vertaistuki, mitä olen saanut ryhmäläisiltä. Lähdin mukaan toimintaan, jotta nuoret syöpäpotilaat otettaisiin tosissaan”, Milja kertoo.
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt koskettavat jossain vaiheessa jokaisen suomalaisen elämää. Osa järjestöistä tukee nimenomaan elämän kriiseissä, esimerkiksi vertaistuen muodossa mutta suuri osa toiminnasta on ennaltaehkäisevää ja eri ryhmien arkista hyvinvointia lisäävää toimintaa.
Kehitysvammatuki 57:n karaokeryhmä kokoontui 2019 kerran kuussa baariin laulamaan karaokea. Kyseessä on kokemusasiantuntijuuteen perustuva Vekkari- eli vertaisryhmätoiminta, jossa kehitysvammaiset itse järjestävät mielensä mukaista tekemistä.
“On kivempi laulaa yhdessä kuin yksin, koska siinä näkee kavereita”, kiteyttää karaokeryhmää vetävä Joonas.
“Toivomme, että tämä kampanja muistuttaa meitä jokaista siitä, kuinka arvokasta on, että on joku, joka on läsnä arjessa. Ei sen läsnäolon tarvitse tarkoittaa muuta tunnetta siitä, että ei ole yksin. Ihminen kaipaa toista ihmistä muulloinkin kuin kriiseissä”, toteaa Vertti SOSTEsta.
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii 550 000 vapaaehtoista ja työntekijää. Ilman heitä, monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluita ei olisi.