Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on pääministeri Juha Sipilän hallituksen tärkeimpiä reformeja. Sen tavoitteena on ennen kaikkea peruspalveluiden saatavuuden ja laadun parantaminen sekä kustannusten hillintä. Osana uudistusta laajennetaan asiakkaan valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ajatuksena on nopeuttaa hoitoon ja hoivaan pääsyä sekä vahvistaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Vastuun palvelujen järjestämisestä siirtyy uusille maakunnille 1.1.2021. Valinnanvapaus tulee voimaan vaiheittain.
Valinnanvapaus tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakas saa itse valita oman sosiaali- ja terveyskeskuksensa, joka on joko julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimijan ylläpitämä. Asiakas voi myös valita hammashoitolan toimipisteen sekä maakunnan liikelaitoksen ja sen palveluyksikön mistä tahansa Suomesta.
Suunnitellun lain mukaan maakunnan liikelaitoksen olisi myös myönnettävä asiakasseteleitä tietyissä palveluissa. Henkilöt, joilla on laaja ja pitkäaikainen avuntarve, voisivat saada käyttöönsä henkilökohtaisen budjetin.
Valinnanvapaus toteutettava vaiheittain
Valinnanvapaus voi onnistuessaan nopeuttaa hoitoon pääsyä, jos valinnanvapauteen syntyy aidot markkinat ja jos asiakkaalla on kyvyt ja mahdollisuudet hyödyntää valinnanvapautta. On kuitenkin huomioitava, että markkinoiden synty harvaan asutuille alueille ja kasvukeskusten ulkopuolelle tullee olemaan vähäistä eikä valinnanvapauden lisääminen siten itsessään ole tae palvelujen saatavuuden parantumisesta tai yhdenvertaisuuden vahvistumisesta.
Maakuntien erilaisuus ja tosiasialliset mahdollisuudet toteuttaa valinnanvapautta vaihtelevat alueen väestörakenteen ja taloudellisen kantokyvyn perusteella. Eroja tulee käytännössä olemaan myös maakuntien ja jopa kaupunkien sisällä. Siksi on tärkeää, että maakunnat voivat toteuttaa valinnanvapautta alueensa erityispiirteet huomioiden siten, että palvelut toteutuvat mahdollisimman yhdenvertaisesti.
SOSTE onkin esittänyt, että valinnanvapauden laajentamista jatketaan rakenneuudistuksen jälkeen maakuntien päättämällä tavalla – ensisijaisesti käyttämällä asiakasseteleitä ja henkilökohtaista budjettia sekä hyödyntämällä palvelusetelikokeiluista ja valinnanvapauspiloteista kertyviä kokemuksia.
Ohjaukseen ja neuvontaan kiinnitettävä erityistä huomiota
Esitetty valinnanvapausmalli on monimutkainen monille ihmisryhmille. Vaikka valinnanvapaus sinällään lisää ihmisten itsemääräämisoikeutta, valintojen tekeminen vaatii osaamista ja kykyä hahmottaa palvelukokonaisuuksia. Jos asiakas ei hahmota järjestelmää, on hänen vaikea vaikuttaa omiin palveluihinsa.
Heikompiosaisten ja paljon palveluita käyttävien ihmisten palvelutarpeisiin ja mahdollisuuksiin tehdä valintoja pitää siten kiinnittää eritystä huomiota niin laissa kuin lain toimeenpanossa. Esimerkiksi iäkkäiden ja muiden paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden kannalta valinnanvapaus toisaalta lisää heidän riippuvuuttaan läheisistä palveluiden hankinnassa.
Valintojen tekemiseksi tarvitaan tukea ja asiantuntevaa ohjausta ja neuvontaa, kuten koko valinnanvapausjärjestelmässä navigoimiseen. Paljon palveluita käyttäville asiakkaille olisi nimettävä vastuutyöntekijä, joka huolehtii heidän hoito- ja hoivaketjujensa sujuvuudesta.
SOSTE on korostanut, että asiantunteva ohjaus ja neuvonta sekä laajemmissa palvelutarpeissa palvelutarpeen arviointi ja siihen pohjautuva asiakassuunnitelma ovat asiakkaan näkökulmasta keskeisessä roolissa oikeanlaisen ja oikea-aikaisen hoidon saamisessa. Ohjausta ja neuvontaa antavalla henkilöstöllä on oltava riittävää osaamista ja toiminnan tuntemista, myös täydentävistä palveluista, kuten järjestöjen tarjoamista toiminnoista. Ohjaukseen ja neuvontaan tarvitaankin moniammatillista työotetta.
Palveluohjaus on myös iso kustannuskysymys ja siksi sitä toteuttamaan tarvitaan riittävästi palkattua henkilöstöä. Muutoin neuvonta ja ohjaus vievät muulta henkilöstöltä heidän varsinaisilta työtehtäviltään aikaa ja työpanosta. Laaja-alaisesti tukea tarvitsevien tai paljon erilaisia palveluja käyttävien ihmisten ohjaus ja neuvonta edellyttävät laaja-alaista tietoa erilaisista palveluista ja ammattitaitoa niiden valitsemisessa, yhteen sovittamisessa ja asiakkaan ohjaamisessa ja tuessa, jota kenelläkään muulla yksittäisellä työntekijällä ei voida olettaa olevan.
Sosiaalityöllä oltava vahvempi asema sote-keskuksissa
Nykyistä parempi sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio on ollut yksi sote-uudistuksen keskeisistä tavoitteista. Toimivalla integraatiolla eli sillä, että ihminen ei putoa palveluiden väliin, on inhimillisten vaikutusten lisäksi tärkeä merkitys myös kustannusten hillinnän kannalta ja sitä kautta säästöjen syntymiselle.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio jää valitettavan ohueksi esitetyllä valinnanvapausmallilla. Kuitenkin myös sote-keskuksissa olisi pystyttävä vastaamaan vaikeasta elämäntilanteesta nouseviin palvelutarpeisiin.
Koska integraation toteuttaminen järjestelmätasolla on vaikeaa, yritetään palveluintegraatio saada aikaiseksi yksilötasolla laatimalla asiakassuunnitelmia ja jalkauttamalla maakuntien sosiaalityötä sote-keskuksiin. Esitetyt keinot integraation edistämiseksi ovat oikeansuuntaisia, mutta vielä riittämättömiä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon integraation vahvistamiseksi kaikissa sote-keskuksissa olisi oltava riittävä ja jatkuva sosiaalialan ammatillinen panos. Sote-keskusten palveluvalikoimaan onkin lainsäädäntövaiheessa lisättävä päihde- ja mielenterveystyön, vanhustyön, lastensuojelun sekä vammaispalvelujen neuvontaa ja ohjausta. Myös asiakassuunnitelmien velvoittavuus on varmistettava ja se, että kaikki tuottajat noudattavat niitä. Maakunnan jalkautuvan sosiaalityöntekijöiden ryhmän resurssit ovat tärkeä mitoittaa palvelutarpeeseen.
Sote-integraation lisäksi myös yhteys varhaiskasvatukseen sekä neuvolatyöhön on varmistettava uudistuksen toimeenpanossa. Yhteistyön on oltava sujuvaa ja saumatonta hallinnonrajoista tai kuntien ja maakuntien tehtävänjaosta huolimatta.
Samoin kytkös kasvupalveluihin (esim. te-palvelut) on otettava huomioon. Esimerkiksi työttömällä työnhakijalla voi olla monialaisen palvelun tarve, jolloin hänen palveluketjuunsa voi kuulua paitsi työllistymistä edistäviä palveluita, myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Myös nämä palvelut on yhteensovitettava tarkoituksenmukaisiksi palveluketjuiksi. Onnistuminen on pitkälti kiinni maakunnan kyvyistä johtaa tiedolla ja hahmottaa kokonaisuutta.