Budjettiriihestä helpotuksia pienituloisten talousahdinkoon – sen sijaan hoitojonojen purkuun ei ratkaisuja


Etusivu / Uutiset / Budjettiriihestä helpotuksia pienituloisten talousahdinkoon – sen sijaan hoitojonojen purkuun ei ratkaisuja

Pienituloisille tehtiin hallituksen budjettiriihessä SOSTEn esittämiä täsmätoimia ja näin helpotetaan heidän tilannettaan inflaation jyllätessä. Sen sijaan hallitus ei tarttunut hoitoon pääsyn ongelmiin tarpeeksi jämäkästi. Valitettavaa on myös, että järjestöjen mahdollisuudet työllistää heikommassa asemassa olevia romutetaan.

”Kaikesta pienituloisimmilla on eniten vaikeuksia selvitä kasvavista elinkustannuksista. On tärkeää, että erityisesti heihin kohdistetaan vahvoja toimenpiteitä, vaikka hallituksen paketissa on myös koko kansan tilannetta helpottavia toimia”, korostaa SOSTEn pääekonomisti Anni Marttinen.

On tärkeää muistaa, että jokainen elvyttävä toimi on riski sille, että inflaatio kiihtyy lisää. Pienituloisimpia on kuitenkin autettava talven yli.

SOSTE kiittää hallitusta myös siitä, että indeksikorotus lääkekattoon jätetään tekemättä sote-järjestöjen vaatimusten mukaisesti. Melkein 60 euron korotus olisi iskenyt paljon sairastaviin voimalla.

SOSTE pitää tärkeänä toimeentulotukea saaville lapsiperheille sekä työttömien, opiskelijoiden ja yksinhuoltajien perheille kohdennettuja tukia. “Lapsiperheköyhyyden ei nyt saa antaa kasvaa, koska sillä olisi kauaskantoisia vaikutuksia”, sanoo SOSTEn erityisasiantuntija Anna Järvinen.

Hoitoon pääsyn ongelmien ratkaisuja lykättiin

Valitettavaa sen sijaan on, että riihessä ei päätetty tavoista helpottaa hoitoon pääsyn kriisiä, vaan esimerkiksi hoitajamitoituksen kiristämisen lykkäämistä harkitaan myöhemmin erikseen.

”Meillä on akuutti terveydenhuollon kriisi menossa, jonot ovat pitkät ja henkilöstöstä pulaa. Olisi tarvittu rahaa välittömään jononpurkuun, jotta ihmiset pääsisivät hoitoon. Pitkällä tähtäimellä hyvää on kuitenkin se, että hoiva-avustajien koulutukseen lisätään määrärahoja”, ynnää SOSTEn asiantuntijalääkäri Kati Myllymäki.

Järjestöjen työllistämistoiminta romutetaan

Hallitus ei kyennyt perumaan päätöstään järjestöjen sataprosenttisen palkkatuen leikkauksesta. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä järjestöjen 100-prosenttisella palkkatuella on työllistetty kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä. Hallitus jää nyt historian kirjoihin hallituksena, joka lakkauttaa järjestöjen laajamittaisen ja vaikuttavan työllistämistoiminnan, heikentää järjestöjen toimintamahdollisuuksia sekä ennen kaikkea vaikeuttaa vaikeasti työllistyvien ihmisten tilannetta.

“Nyt tehty reilu 10 miljoonan säästö tulee kostautumaan siten, että vaikeasti työllistyvät syrjäytyvät työmarkkinoilta. Järjestöt joutuvat supistamaan toimintaansa, joka on kohdistunut nimenomaan heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Tätä säästölogiikkaa on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, pahoittelee SOSTEn erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen.

Risuja hallitus saa myös siitä, että se ei käynnistänyt omassa ohjelmassaan lupaamaansa laaja-alaisen terveysveron valmistelua. Terveellisempiin ruokailutottumuksiin ohjaava valmistevero olisi merkittävä niin kansanterveydellisesti kuin -taloudellisesti.