Skip to content

Tässä ovat vuoden 2019 SOSTE-palkinnon saajat: Nuorten ilmastoliike ja Surevan kohtaaminen -hanke 

8.10.2019 11.40

Hyvinvointitalous
SOSTE-palkintoHyvinvointitalous

Tänä vuonna SOSTE-palkinto jaetaan poikkeuksellisesti kahdelle saajalle: Nuorten ilmastoliikkeelle sekä Surevan kohtaaminen -hankkeelle. Palkintoraati katsoi, että kahden näin erilaisen hyvinvointitaloutta edistävän toiminnan välillä oli mahdotonta tehdä valintaa.

Nuorten ilmastoliike on noussut nopeasti merkittäväksi kansainväliseksi liikkeeksi. Greta Thunbergin vuoden 2018 syksyllä Tukholmassa aloittamasta ilmastolakosta alkunsa saanut liike on levinnyt moneen maahan ja esimerkiksi nuorten ilmastomarsseille on tähän mennessä osallistunut jo miljoonia nuoria. 

– On vaikea keksiä lähihistoriasta yhtä nopeasti levinnyttä ja äänensä kuuluviin saanutta liikettä, toteaa SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Jukka Tahvanainen. 

Surujärjestöjen yhteistyöhanke Surevan kohtaaminen puolestaan tarttuu määrätietoisesti ilmiöön, joka on huomattavasti yleisempi kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Kaikkien ihmisten tulee elämän aikana vaiheita, joissa suru on läsnä ja sureminen vaikuttaa sekä toimintakykyyn että hyvinvointiin. Mitä paremmin erilaiset toimijat osaavat kohdata surevan, sitä paremmat mahdollisuudet surevilla ihmisillä on toimia surunsa kanssa ja jatkaa arkeaan.   

– Kun suremisen kohtaaminen juurtuu yhteiskuntamme rakenteisiin, se vähentää myös eriarvoisuutta: tällä hetkellä tuen saanti surun keskellä riippuu paljon ihmisten omista kyvyistä toimia palvelujärjestelmässä ja hankkia tukea, Tahvanainen sanoo. 

Kaksi erilaista tapaa rakentaa parempaa tulevaisuutta

Nuorten ilmastoliikkeen ytimessä on aito huoli tulevaisuudesta ja ihmisten sekä luonnon hyvinvoinnista. Liike on edesauttanut ilmastokriisin nousemista vahvemmin julkiseen keskusteluun ja päätöksentekijöiden asialistoille ympäri maailmaa.   

– Nuoret haluavat, että tulevaisuudessakin meillä olisi planeetta ja ilmasto, joka mahdollistaa elämisen, luonnon monimuotoisuuden sekä ihmisten hyvinvoinnin. Tämä on todella vahva viesti meille jokaiselle, Tahvanainen sanoo. 

On selvää, että myös sosiaali- ja terveyssektorilla on jatkossa otettava ilmastonmuutos erittäin vakavasti. Ilmastokriisin vaikutukset alkavat näkyä kasvavissa määrin niin sosiaali- ja terveydenhuollon kuin terveyden edistämisen kentillä. Ilmastonmuutos on myös valtavan suuri kysymys eriarvoisuuden ja maailmassa heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten kannalta. Siksi nuorten viesti on tärkeää kuulla myös sote-sektorilla. 

Surevan kohtaaminen -hanke on puolestaan syntynyt vastaamaan selkeään yhteiskunnalliseen tarpeeseen, jota virallinen sosiaali- ja terveyspoliittinen järjestelmä ei ole toistaiseksi huomioinut. Hankkeessa on myös hyödynnety kokemusasiantuntijuutta, joka on yhteiskunnassa vielä toistaiseksi liian vähän huomioitu voimavara.  

– On todennäköistä, että hankkeen ansiosta on nyt jo pystytty vähentämään esimerkiksi surun pitkittymistä, siitä seuraavaa sairastuvuutta sekä sairauspoissaoloja. Voidaankin puhua sosiaalisesta innovaatiosta, Tahvanainen sanoo. 

SOSTE myöntää vuosittain jaettavan SOSTE-palkinnon tunnustuksena hyvinvointitalouden edistämisestä. Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota hyvinvoinnin ja talouden tasavertaisen suhteen rakentumiseen ja hyvinvointi-investointien merkitykseen.Palkinto voidaan myöntää yksittäisestä teosta, hankkeesta tai jatkuvasta ansiokkaasta toiminnasta, joka ilmentää rohkeutta, väkevyyttä ja edelläkävijyyttä ja tuo uusia näkökulmia hyvinvointitaloudesta käytävään keskusteluun. 

SOSTE-palkinnon voittajalle luovutetaan kuvanveistäjä Erkki Kannoston suunnittelema veistos. 

Vuonna 2019 valinnan suoritti Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTEn hallituksen nimeämä raati, johon kuuluivat sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi VarhilaTHL:n pääjohtaja Markku TervahautaEllun Kanojen toimitusjohtaja Kirsi Piha, Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sekä SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Jukka Tahvanainen, Näkövammaisten liitto. 

Muut teeman artikkelit

Artikkeli

Riittävän toimeentulon turvaaminen kaikille on hyvinvointi-investointi tulevaisuuteen

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 30.6.2020 Anna Järvinen erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Koronakriisi vaati nopeasti sosiaaliturvan kattavuuden laajentamista Kun koronapandemia tavoitti Suomen maaliskuussa, seurasi terveyskriisiä nopeasti monien ihmisten kohdalla myös toimeentulon kriisi. Koronarajoitusten astuttua voimaan ja ihmisten eristäytyessä koteihinsa, monelta yksinyrittäjältä ja freelancerilta loppuivat työt kuin seinään. Näiden ryhmien sosiaaliturva on heikompi kuin palkansaajilla. […]

Artikkeli

Tulevaisuus tulee tekemällä

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 24.6.2020 Aleksi Kalenius erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry   Koronakriisin hoidossa ollaan siirtymässä asteittain akuutista kriisinhoidosta talouden elvyttämisen kautta niihin rakenteellisiin uudistuksiin, joilla julkista taloutta tasapainotetaan kriisin jälkeen ja julkisen talouden kestävyys turvataan pitkällä aikavälillä. Tämä on tärkeä kysymys, mutta Suomessa ajattelumme kääntyy ehkä turhankin nopeasti siihen, miten tarpeellista olisi […]

Artikkeli

Kohti hyvinvointitaloutta sosiaali- ja terveysjärjestöjen johdolla

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 18.6.2020 Jussi Ahokas pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry   On helppo ennustaa, että muistamme vuoden 2020 pitkään. Sinä vuonna koronapandemia iski syvästi yhteiskuntiemme perustaan, perusoikeuksia ja talouden rakenteita myöten. Kun yhteiskunta oli pakko pysäyttää viruksen leviämisen estämiseksi, monet käynnissä olleet toiminnot ja kehityskulut saivat väistämättä uuden suunnan. Politiikkaa piti uusissa […]