Hintojen nousuun on saatavilla apua – tukea sähkölaskuihin on haettava itse 


Etusivu / Uutiset / Hintojen nousuun on saatavilla apua – tukea sähkölaskuihin on haettava itse 

Sähkön hinnan ja muiden elinkustannusten nousu huolestuttavat ihmisiä. Talvi lisää energiakustannuksia entisestään. Tilanne on erityisen vaikea jo valmiiksi pienituloisille. Heillä menot on muutenkin supistettu minimiin, eikä säästöjä ole. Esimerkiksi paljon sairastavat pienituloiset ovat jo ennen elinkustannusten nousua joutuneet tekemään vaikeita valintoja ruoan ja lääkkeiden hankkimisen välillä. Nyt tilanne on entistä pahempi. 

Hallitus on päättänyt useista lakimuutoksista, joilla on tarkoitus helpottaa pienituloisten ihmisten ja erityisesti lapsiperheiden toimeentuloa. Esitetyt tuet ovat juuri tulleet tai tulossa ensi vuoden alusta voimaan. Useat niistä ovat määräaikaisia.  

Osa tuista koskettaa ihmisiä, jotka ovat jo aiemmin saaneet etuuksia. Osa saattaa tarvita tukia ensimmäistä kertaa elämässään. On tärkeää, että erilaisista tuen mahdollisuuksista tiedotetaan ihmisille laajasti.  

Tukea sähkölaskuihin 

Kaikkien kuluttajien sähkölaskussa näkyvä sähkön arvonlisäveron alennus on astunut voimaan joulukuun 2022 alusta. Arvonlisävero alenee 10 prosenttiin aiemmasta 24:stä. Alennus on voimassa huhtikuun loppuun. 

Vuonna 2023 on mahdollista saada kohdennetusti apua suuriin sähkömenoihin. Ensisijainen tapa on hakea sähkövähennystä Verohallinnosta. Jos kotitaloudelle ei kerry riittävästi veroja pienien tulojen vuoksi, Kelasta voi hakea sähkötukea. Kelassa sähkötuki on ensisijainen tuen muoto, mutta sähkölaskuihin voi saada myös perustoimeentulotukea. Sähkötukea ja toimeentulotukea ei voi saada päällekkäin samoista sähkömenoista.  

Asumistuessa otetaan huomioon aiempaa suurempia lämmityskuluja 

Yleisen asumistuen lämmityskustannuksia koskevaa normia sekä omakotitalon hoitomenoja koskevaa normia korotetaan 57 prosentilla vuodelle 2023. Vastaavat korotukset tehdään myös eläkkeensaajan asumistukeen. Normi määrittelee enimmäismäärän, joka erikseen maksettavina lämmityskuluina otetaan huomioon. Esimerkiksi yleisen asumistuen lämmitysnormi yhden hengen ruokakunnalle on 42 euroa vuonna 2022.  

Korotukset asumistuen normiin tulevat merkittävälle osalle tuen saajista voimaan vasta viiveellä. Yleinen asumistuki tarkistetaan asumismenojen muutoksen vuoksi, jos ruokakunnan huomioon otettavat asumismenot nousevat vähintään 50 euroa kuukaudessa. Monella normien korotukset eivät aiheuta näin suurta nousua ja heillä asumistukea tarkistetaan vasta joko vuositarkistuksessa tai muiden olosuhteiden muutoksen perusteella. 

Tukea lapsiperheille 

Indeksikorotukset vuoden 2023 alusta etuuksiin 

Erillisten etuuskorotusten ja määräaikaisten tukien lisäksi pienituloisten toimeentuloa osaltaan helpottavat vuoden alusta etuuksiin tehtävät indeksikorotukset.  

Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Niitä korotetaan kansaneläkeindeksin perusteella 4,2 prosenttia 1.1.2023 alkaen. Indeksikorotus korottaa samalla ansiopäivärahan ns. perusosaa, jolloin myös ansiopäivärahan määrä kasvaa. Normaalisti kansaneläkeindeksi tarkistetaan kerran vuodessa, mutta tänä vuonna siihen tehtiin ylimääräinen 3,5 prosentin korotus ajalle 1.8.–31.12.2022. 

Työeläkeindeksi nousee noin 6,8 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. 

Lääkekatto pidetään vuoden 2022 tasolla 

Korvattujen lääkekustannusten vuosiomavastuu eli lääkekatto on vuodelle 2023 jäädytetty vuoden 2022 tasoon. Lääkekatto täyttyy, kun lääkekustannukset ylittävät 592,16 euroa. Tämän jälkeen asiakas maksaa loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta valmisteesta vain 2,50 euron omavastuun. Ilman lääkekaton jäädytystä olisi sen taso noussut usealla kymmenellä eurolla. 

Sairastamisen hintaan vaikuttavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 

Paljon sairastavien pienituloisten tilannetta vaikeuttaa se, että aloittavista hyvinvointialueista useat ovat päättäneet korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja.  

Asiakasmaksuihin on mahdollista saada huojennuksia tai ne voidaan jättää kokonaan perimättä. Hyvinvointialueilla on velvollisuus tiedottaa tästä mahdollisuudesta ja maksujen huojennus tulee arvioida ennen toimeentulotuen myöntämistä. Asiakasmaksujen huojennukset eivät ole toistaiseksi toteutuneet kunnissa toivotulla tavalla. Tähän toivotaan muutoksia, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.  

Tukea talouden hallintaan 

Vuonna 2023 sosiaalisesta luototuksesta ja sen yhteydessä annettavasta talousneuvonnasta tulee hyvinvointialueilla järjestettävä lakisääteinen tehtävä. Alkuvuoden siirtymäajan palvelun toteuttaminen on vapaaehtoista ja 1.8.2023 alkaen kaikkien hyvinvointialueiden on tarjottava sosiaalista luototusta.   

Lue lisää: Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin käytännön opas julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain muutoksista (pdf)