Suomen hallitus linjasi tänään, että yrityksille tulee uusi toimialasta riippumaton kustannustuki koronaviruksen vuoksi. Samassa yhteydessä hallitus totesi, että tuen piirissä ovat myös yhdistykset ja säätiöt, jotka harjoittavat liiketoimintaa.
”Olemme todella tyytyväisiä, että palveluita tuottavien järjestöjen tuesta päästiin vihdoin ratkaisuun. SOSTE on koronakriisin alusta asti tehnyt vaikuttamistyötä sen eteen, että nämä liiketoiminnan muodossa palveluita tuottavat yhdistykset ja säätiöt eivät jää tukimuotojen ulkopuolelle. Tämä päätös osaltaan turvaa näiden järjestöjen toimintaedellytykset ja ennen kaikkea niiden toiminnan kohteena olevien, yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palvelut”, summaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
Kustannustuella halutaan estää yritysten konkurssiaalto ja työpaikkojen menetykset. Tavoitteena on edesauttaa yritysten nopeaa toipumista koronakriisistä ja välttää lomautusten muuttuminen irtisanomisiksi.
Sosiaali- ja terveysalalla toimivien yhdistysten ja säätiöiden liiketoiminnassa suurimmat tappiot ovat syntyneet Kelan ja kuntien tukeman kuntoutus- ja muun palvelutoiminnan keskeytymisestä. Palvelujen ostaminen on käytännössä loppunut, mutta kiinteät kulut ovat jatkuneet. Tappioita on syntynyt myös muun palvelutoiminnan keskeytymisen vuoksi ja eri yksiköiden ollessa kiinni. Poikkeusolojen hygienia- ja turvaetäisyysvaatimukset osaltaan lisäävät myös menoja.
Yhdistysten ja säätiöiden palveluiden asiakkaina ovat tyypillisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, kuten lapset, nuoret, työttömät, päihde- ja mielenterveysongelmaiset, pitkäaikaissairaat, vammaiset ja ikäihmiset. Yhteisömuodostaan huolimatta nämä yhdistykset ja säätiöt eivät saa palvelutoimintaansa tukea rahapelitoiminnan tuotoista, koska ne tuottavat palveluita liiketoimintaperustaisesti.
”Koronaepidemian aiheuttama tilanne on ollut asiakkaiden kannalta kestämätön. Vaarana on, että kun kriisin jälkeen palveluita tarvitaan jälleen uudelleen, näillä järjestöillä ei ole enää toimintamahdollisuuksia. Kustannustuella pystytään osaltaan helpottamaan tätä tilannetta”, Kiukas toteaa.
Lue myös:
- Hallituksen kehysriihi jätti palveluita tuottavat sote-järjestöt puille paljaille
- Palveluita tuottavien sote-järjestöjen työpaikat ja palvelut vaarassa – järjestöt tarvitsevat kipeästi oman tukipaketin
- Julkisen talouden suunnitelmassa tulee huomioida koronavirusepidemian vaikutukset heikoimmassa asemassa oleviin
Lisätietoja:
Vertti Kiukas, SOSTEn pääsihteeri, +358 40 592 4287, vertti.kiukas@soste.fi