Arvioinnin tasot

Arvioinnin tasot

Etusivu / Artikkelit / Arvioinnin tasot

Järjestöt toteuttavat monenlaista toimintaa, joissa kohderyhmän tavoittaminen on erilaista. Kohderyhmän tavoittaminen vaikuttaa siihen, miten arviointitarkastelua varten saadaan kerättyä tietoa. Eli kohderyhmän tavoittamisen taso vaikuttaa arvioinnin tasoon.

Seuraavassa järjestöjen toimintaa on jaettu karkeasti ja suuntaa antavasti viiteen erityyppiseen tasoon sen pohjalta, miten kohderyhmä tavoitetaan ja tarkasteltu arviointia tämän pohjalta.

1. Kohderyhmä tavoitetaan hyvin

Kohderyhmä tavoitetaan hyvin esimerkiksi ryhmätoiminnassa, jossa osallistujat tavataan useamman kerran ja tiedetään keitä he ovat. Osallistujista on olemassa yhteystiedot eli heille voidaan tehdä kyselyitä myös muulloin kuin toiminnan tapahtumisen hetkellä. Tarvittaessa voidaan toteuttaa alku-, loppu- ja jopa seurantakyselyitä, joiden avulla selvitetään tavoitteiden toteutumista. Sekin on mahdollista, että tietoa kerätään vain kerran. Tiedonkeruu voi toteutua eri tavoin, esimerkiksi itse täytettävänä kyselylomakkeena tai haastatteluna. Jos kohderyhmällä on esimerkiksi kognitiivisia rajoitteita vastaamisen suhteen, kysely voi olla yksinkertaisempi ja toinen kysely suuntautuu perheenjäsenelle.

2. Kohderyhmä tavoitetaan rajoitetusti

Järjestöillä on myös toimintaa, jossa kohderyhmän kohtaaminen on rajoitetumpaa. Osallistujat voivat olla anonyymejä tai toiminta voi kestää vain lyhyen hetken. Tiedonkeruun on tapahduttava toiminnan aikana, koska tämän jälkeen yhteys katkeaa. Tämäntyyppistä toimintaa on esimerkiksi anonyymi neuvontapuhelu, chatissa tapahtuva ryhmätoiminta tai kohtaamispaikka, jossa osallistuvat tulevat ja menevät. Näissä tiedonkeruu voi tapahtua esimerkiksi kysymällä kevyesti toiminnan aikana tai systemaattisesti havaintoja kirjaamalla.

Kun kohderyhmän tavoittaminen on rajoitettua, on käytettävä luontevinta tapaa saada selville suuntaa antavaa tietoa siitä, että toiminta hyödyttää osallistujaa. Pidemmälle tähtäävästä muutoksesta ei välttämättä suoraan saada kiinni ja se perustuu enemmän oletukseen. Esimerkiksi, jos ihminen tulee vaikealla hetkellä ohjatuksi eteenpäin, oletetaan että hän saa sitä kautta apua ja tilannettaan paremmaksi. Tätä oletusta on hyvä pyrkiä tekemään näkyväksi ja vahvistamaan esimerkiksi tutkimustiedon, aikaisemman kokemuksen tai muun vastaavan tiedon avulla.

3. Kohderyhmä tavoitetaan yksisuuntaisesti

Osa järjestöjen toiminnasta on sellaista, jossa kohderyhmän kanssa ei ole kahdensuuntaista kanssakäymistä. Esimerkiksi viestintäkampanjan voi ajatella olevan tällaista toimintaa, vaikka sosiaalinen media mahdollistaakin myös kaksisuuntaisuutta.

Kun kohderyhmä on laaja, voidaan tietoa pyrkiä saamaan osalta kohderyhmää. Otokselta kysyminen tai kevyiden hyödyllisyyden arviointimahdollisuuksien tarjoaminen esimerkiksi verkkosivuilla voi antaa tietoa arviointia varten. Lukijamääriä yms. voidaan käyttää myös osaltaan indikoimaan tulosta, vaikka on huomioitava, että määrät eivät suoraan kerro tuloksesta.

4. Loppuhyödynsaaja tavoitetaan välillisen kohderyhmän kautta

Järjestöillä on myös toimintaa, joka kohdistuu välilliseen kohderyhmään, kuten esimerkiksi ammattilaisiin ja omaan yhdistyskenttään. Koska välillistä kohderyhmää usein tavataan ja heidät tiedetään, voidaan pitkälti käyttää samoja tiedonkeruun keinoja kuin suoraan kohderyhmään kohdistuvassa toiminnassa, jossa osallistujat tavoitetaan hyvin (kohta 1).

Kun saavutetaan välilliseen kohderyhmään liittyvä tavoite, antaa se suuntaa myös sille oletukselle, että varsinainen loppuhyödynsaaja hyötyy toiminnasta. Olennaista on, että arvioitava kokonaisuus on selkeä ja välilliseen kohderyhmään ja loppuhyödynsaajaan liittyvät tavoitteet eivät mene sekaisin. On siis hyvä olla kirkkaana, mitä muutosta kyetään tarkastelemaan suoraan ja mikä on oletusta, jota vahvistetaan tarvittaessa muulla tiedolla.

5. Loppuhyödynsaaja hyötyy päätöksenteon kautta

Vaikuttamistoiminta, jossa välillisenä kohderyhmänä on erilaiset päättäjät, on myös järjestöille tyypillistä toimintaa. Päätöksenteon prosesseissa on erilaisia vaiheita, aikahaarukka voi olla pitkä ja useampi toimija vaikuttaa samaan asiaan. Arviointitarkastelu on tämän tyyppisessä toiminnassa luonnollisesti erilaista.

Taustojen ja perusteluiden esiintuominen korostuu, kun suoria tuloksia ei voida esittää samalla tavoin kuin toisen tyyppisessä toiminnassa. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että tarve on kuvattu selkeästi ja on kirkkaana, mitä tavoitellaan. Lisäksi tiedetään, mitkä ovat mahdollisuudet vaikuttaa ja keneen kannattaa vaikuttaa. Oma rooli muiden toimijoiden joukossa on hyvä tuoda esiin. Jos kyseessä on vaikuttaminen, jossa muutoksen aikaansaaminen vie vuosia, on hyvä eritellä, mihin minäkin vuonna käytännössä pyritään.

Itsearviointi on toimiva tapa, kun tarkastellaan mitä on saatu aikaan ja miten asia, johon vaikutetaan, on edennyt. Myös yksittäisten onnistumisten systemaattinen kirjaaminen voi toimia tiedonkeruun tapana. Konkreettisista tuloksista voi pyrkiä saamaan kiinni myös siten, että asettaa tavoitteita matalamme tasolle esimerkiksi päättäjiin tai tiettyihin päätöksenteon vaiheisiin liittyen. Tällainen konkreettinen tavoite voisi olla esimerkiksi se, että keskeisten päättäjien tietoisuus halutusta asiasta on lisääntynyt.

Lopuksi

On hyödyllistä hahmottaa toiminnan luonne ja miettiä arviointia realistisesti sen pohjalta. Kaikkeen ei toimi samat ratkaisut. Kun tiedostaa oman toiminnan luonteen ja sen mukanaan tuomat arvioinnin haasteet, on helpompi löytää myös ratkaisuja. Täydellistä tulosten osoittamista ei ole olemassa, mutta askeleen voi kehittää eteenpäin niissä raameissa, mitä toiminta mahdollistaa.