Skip to content

Järjestöjen palvelutoiminnan maisema 2020 

Kansalaisyhteiskunta
Järjestöjen palvelutuotantoKansalaisyhteiskunta

 


Jorma Niemelä

yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityön dosentti


 

Älä ole osa ongelmaa – ole osa ratkaisua. Tätä keskeistä järjestöjohtamisen viisautta kannattaa hyödyntää asemoitaessa järjestöjen palvelutuotantoa uudelle vuosikymmenelle.

Hoivakriisi, kapitalismin kritiikki ja pandemian aiheuttamat poikkeusolot haastavat järjestöjä kirkastamaan palvelutuotantonsa missiota ja tehtäviä. Järjestöjen palvelutuotannon oikeutus lähtee niiden koko järjestelmän resilienssiä, taipuisaa kestävyyttä, vahvistavasta sitoutuneisuudesta kohderyhmiinsä, niiden ihmisoikeusperustaisesta sitoutumisesta tarvittaessa jopa elämänmittaisiin palveluihin ja kyvystä ja tahdosta tarjota palveluiden rinnalla osallisuuden ja toimijuuden mahdollisuuksia.

Palvelutuotannon voima on siinä, että sillä on yksi ja sama missio kuin taustajärjestöllä. Missioksi voisi määrittää inklusiivisen yhteiskunnan tavoittelemisen, jolla tarkoitetaan yhteiskunnan rakentamisen tapaa ja päämäärää, jossa jokaisella kansalaisella ja kansalaisryhmillä on ihmisarvo, osallisuuden ja toimijuuden mahdollisuus ja jossa kaikilla kansalaisilla on tarvittaessa puolestapuhuja sekä mahdollisuus tarvitsemaansa turvaan ja palveluihin.

Tästä löytyy yhteistyön perusta julkisen vallan – valtion, kuntien ja tulevaisuudessa maakuntien – kanssa. Yleiset, universaalit hyvinvointivaltion järjestelmät ovat usein sokeita erityisryhmille ja niiden tarpeille. Siksi hyvinvointivaltio tarvitsee järjestöjä ja niiden palvelutuotantoa yhteistyökumppanikseen ja kriittiseksi sparraajakseen universalismin täydentämiseksi ja inkluusion toteuttamiseksi. Niin, että kaikki olisivat mukana.

Järjestöt megatrendien kyydissä – vai ohjaksissa?

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa ratkaisua muuttuvassa maailmassa. Pandemian aiheuttama terveydellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen kriisi tulee muuttamaan maailmaa pysyvästi. Se kiihdyttää monia meneillään olevia kehityssuuntia.

Sitra julkaisi taannoin päivitetyt megatrendinsä. Ensimmäinen korostaa sitä, että ekologisella jälleenrakennuksella on kiire. Ympäristön muutos haastaa kulttuurin muutokseen, mikä heijastuu myös järjestöjen työhön. Osa järjestöistä on ollut jo eturivissä niin sanotussa ekososiaalisessa työssä. Niiden työ nousee nyt arvoon arvaamattomaan.

Toiseksi megatrendiksi Sitra nostaa ikääntyvän ja monimuotoistuvan väestön. Järjestöille on jo tuttua arkea, että väestö muuttuu ikääntymisen lisäksi taustoiltaan, mahdollisuuksiltaan ja tavoiltaan yhä monimuotoisemmaksi. Järjestöt ovat tunnistaneet ja tunnistavat edelleen uusia kansalaistoiminnan ja palvelutuotannon tarpeita ja vastanneet ketterästi niihin. Tämä kehitys tulee voimistumaan.

Kolmas megatrendi tunnistaa sen, että verkostomainen valta voimistuu. Järjestöt ovat aina hakeutuneet yhteistyöhön, mutta nyt on mahdollisuus mittavaan loikkaan eteenpäin. Tulevaisuus on erilaisten ekosysteemien ja aivan uudenlaisten verkostojen maailmassa. Siinä maailmassa perinteiset ja vanhaan maailmaan kiinnittyvät järjestö- ja valtarakenteet katoavat – tai ainakin ovat lujilla, elleivät uudistu.

Neljäs megatrendi kuvaa sitä, kuinka teknologia sulautuu kaikkeen. Järjestöillä teknologian perusaskeleet ovat hallussa, mutta seuraava vaihe on ottaa haltuun automaation, robotisaation, lohkoketjujen, tekoälyn ja koneoppimisen sekä koko digitalisaation mahdollisuudet. Pandemiakriisi pakotti ja opetti monia väestöryhmiä käyttämään teknologiaa sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Merkittävä osa tästä jää pysyväksi toimintakulttuuriksi – myös järjestötoiminnassa. Järjestöillä on jo nyt myös suunnaton data käytössään, sitä kannattaa hyödyntää toiminnan ja palveluiden kehittämisessä.

Viidennen megatrendin mukaan talousjärjestelmä etsii suuntaansa. Aiemmin viittasin jo hoivakriisiin, kapitalismin kritiikkiin ja pandemian aiheuttamaan shokkiin. Tämä synnyttää kansalaisyhteiskunnalle ja sen organisoiduille muodoille eli järjestöille kairos-hetken, jota yhteiskuntatieteissä on nimetty käsitteellä harvinainen hetki. Se avaa suunnattoman mahdollisuuden, joka hyödyntyy vain, jos järjestöillä perusasiat ovat kunnossa: selkeä missio, omaleimainen ansaintalogiikka, vaikuttava ja tehokas toiminta, ripeä päätöksenteko ja kyky uudistua. Tämä on nyt kansalaisiin sitoutuneelle, ei-voittoa tavoittelevalle, yhteiskunnallisia ongelmia ratkaisevalle järjestökentälle otollista aikaa.  Tämä harvinainen hetki saattaa johtaa myös siihen, että arvioidaan rohkeasti uudelleen se, mitkä palvelut sopivat ja mitkä kerta kaikkiaan eivät sovi voitontavoitteluun.

Megatrendit

  • ekologisella jälleenrakennuksella on kiire
  • väestö ikääntyy ja monimuotoistuu
  • verkostomainen valta voimistuu
  • teknologia sulautuu kaikkeen
  • talousjärjestelmä etsii suuntaansa

Viiden megatrendin listaan on nyt välttämätöntä lisätä jo esillä ollut megajysäys. Pandemian ja sen aiheuttamien muutosten jälkeen maailma ei ole entisensä. Kriisi tulee sekä aiheuttamaan että kiihdyttämään edellisiä megatrendejä ja systeemisiä muutoksia. Järjestöt voivat olla antamassa suuntaa ja sisältöä näille muutoksille.

Voi arvella, että kriisi nostaa arvoonsa yhtäältä paikallisen kansalaistoiminnan, toisaalta paikkaan ja aikaan sitomattomat digitaaliset palvelut. Taloudellinen niukkuus ravisuttelee rakenteita pitkään.

Kun kriisin akuutti hoito hetkeksikin helpottaa, on aika päivittää ja uudistaa toimintaympäristö- ja tulevaisuusanalyysit sekä niihin nojautuvat strategiat. Mitä sumuisemmalta näyttää, sitä tärkeämpää on hahmottaa erilaisia mahdollisia maailmoja, skenaarioita. Järjestön hyvä strategia on samanlainen kuin sen hyvä johtaminen: kaksikätistä eli ambidekstristä. Siinä toinen käsi on kiinni syvässä järjestön perimässä ja arvopohjassa, toinen käsi uudistumisessa ja perimän luovassa tulkinnassa tämän ja huomisen haasteisiin.

Oma uudistuminen kaiken avain

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa ratkaisua tuottamalla vaikuttavia ja kustannustehokkaita palveluja. Järjestöillä on perusteltuja ehdotuksia hallitusohjelmien sisällöksi, esityksiä miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus pitäisi toteuttaa järjestöt huomioiden tai miten pandemian synnyttämän talouskriisin hoidossa myös järjestöjen asiaa tulisi hoitaa. Kaikki tämä on järkevää ja perusteltua, mutta niitä vaatimuksia ennen ja niiden rinnalla kannattaa kysyä, miten järjestöt itse uudistuvat ja kehittyvät vastaansanomattomiksi ratkaisuiksi nykyisiin ja varsinkin tuleviin yhteiskunnallisiin ja inhimillisiin pulmiin.

Kaiken lähtökohta on kriittisissä itsearvioinneissa. Mitkä tekijät erottavat ne järjestöt, joiden palvelutuotanto on huippukunnossa, niistä, joiden ei ole? Tuottavuuden ja tehokkuuden tavoittelu ei järjestöillä lähde siitä, että yritykset niitä tavoittelevat. Järjestöillä se lähtee siitä, että ne ovat vastuussa kohderyhmälleen ja veronmaksajille. Hyvin hoidettu palvelutoiminta antaa mahdollisuuden etiikan edellyttämiin lisäkäsipareihin ja laadun ylläpitämiseen sekä ylijäämistä muodostuvan pääoman keräämiseen investointeihin ja kehittämiseen.

Menestyvät organisaatiot kehittävät systemaattisesti osaamistaan ja muita resursseja. Keskeisimmiksi kehittämisalueiksi järjestöjen palvelutuotannon analyyseissä ovat nousseet johtamisresurssit (strategian ajankohtaisuus, päätöksentekokyvyn ripeys ja monipuolinen johtajuus), osaamisresurssit (sote-markkinoiden tuntemus, datan ja digitalisaation hyödyntäminen sekä palvelutuotanto-osaaminen, jota voi myös kutsua liiketoimintaosaamiseksi) ja toimintaresurssit (vahva brändi ja tunnettuus, pääomat kehittämiseen ja investointeihin sekä skaalahyötyjen rakentaminen yhteistyöllä).

Kun Valviran luvilla sosiaali- ja terveyspalveluita tuottaa yli tuhat järjestöä ja järjestöjen omistamaa yhtiötä, ei liene järkevää, että kaikkia edellä mainittuja asioita kehitetään tuhanteen sataan kertaan siinä, missä kilpailijat toteuttavat monet niistä valtakunnallisina ratkaisuina yhtenä ja ainoana prosessina.

Joissakin kohdin järjestöjen palvelutoimintojen yhdistyminen on järkevää tai sen siirtyminen järjestökentän sisällä vahvemmalle toimijalle. Esimerkiksi Folkhälsan on ottanut huomiinsa useita pieniä hoivatoimijoita ruotsinkieliseltä alueelta. Samaa on tapahtunut jo jonkin verran suomenkielisellä puolella.

Uusi alustatalousajattelu luo mahdollisuuksia yhteistyöhön

Uusi alustatalousajattelu antaa yhteistoimintamahdollisuuden tavalla, jossa jokainen toimija voi jatkossakin toimia omalla profiilillaan ja itsenäisenä. Tähän perustuu Alustapalvelu Socialan toiminta, se tavoittelee hyötyjä kaikille sosiaali-, terveys- ja kasvupalvelujärjestöille. Toimintamuodot ovat hyvin konkreettisia kuten yhteinen hankintarengas skaalaetujen hyödyntämiseksi, yhteistyö kilpailutuksissa ja yhteiset digitaaliset alustat.

Kahdesta ensin mainitusta Socialalla on jo vahvaa konkreettista näyttöä siitä, kuinka ne ovat hyödyntäneet ja auttaneet menestymään hankintakilpailutuksissa. Kolmannessa on meneillään tiivis kehitystyö yhdessä kolmen maakunnan järjestöjen, maakuntien ja korkeakoulun kanssa. Lisäksi Sociala on tarjonnut koulutusta ja koutsausta kaikilla kymmenellä osaamisen osa-alueella kolmessa itäisessä maakunnassa.

Sociala on lähtenyt liikkeelle osaamistarpeisiin vastaamisesta. Nyt kannattaisi turvata koko maassa osaamisen kehittämisen ohjelmat. Aika ajoin on syytä laajemminkin kysyä, minkälaista osaamista tämän päivän ja tulevaisuuden kansalaistoiminnan tukeminen ja palvelutoiminta edellyttävät? Missä olemme jo nyt vahvoilla, missä on kehitettävää? Viime vuosikymmeninä tieto on demokratisoitunut ja järjestötyöntekijät ovat koulutettuja Suomen joka kulmalla. Keskusjärjestöjen erityinen osaaminen syntyy vain kyvystä kerätä ja organisoida järjestöväen joukkoälyä. Vain kansalaisten arjesta ja mukana elämisestä voi syntyä kestävää järjestötoimintaa ja palveluntuotantoa.

Tätä taustaa vasten on hyvä havaita, että datatalous, alustatalous ja digitalisaatio mahdollistavat erilaisten keskusjärjestö- ja liittopalveluiden palvelullistamisen applikaatioiden, ohjelmien, alustojen ja data-analytiikan avulla aivan uudella tavalla. Palvelullistetut palvelut helpottavat ja tehostavat paikallista toimintaa ja jäsenyhteisöjen työtä. Ne mahdollistavat kansalaisyhteiskunnan itse asiaan keskittyvää toimintaa ja helpottavat palvelutuotantoa.

Historiallinen innovaatiojohtajuusko vain historiaa?

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa Suomen uudistamista. Hyvinvointivaltio on kansalaisyhteiskunnan luomus: Kansalaisyhteiskunnan järjestöt alkoivat 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla toimia hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. Ne loivat jo ennen hyvinvointivaltion syntyä innovatiivisesti erilaisia tuki- ja palvelumuotoja. Kansalaisyhteiskunnan poliittiset puolueet ovat sittemmin rakentaneet hyvinvointivaltion kulttuurimme pohjavirtana kulkevan protestanttisen kristillisyyden lähimmäisvastuun, tasavaltalaisen kansallisuusliikkeen aatteiden ja työväenliikkeen solidaarisuuden eetokselle.

Järjestöillä on ollut monilla sosiaali- ja terveydenhuollon alueilla innovatiivinen rooli. Nyt kannattaa terävöittää järjestön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan iskukykyä olla luomassa, tukemassa ja rakentamassa uuden ajan tarvitsemaa kansalaistoimintaa, palveluita ja systeemisiä muutoksia.

Tällä en tarkoita, että kaikilla välttämättä pitäisi olla erityinen tki-yksikkö (tutkimus, kehitys ja innovaatio). Kysymys on ensinnäkin asenteista ja toimintatavoista sekä toiseksi toimivista verkostoista. Kun sosiaali- ja terveystoimessa siirrytään entistä vahvemmin tiedolla johtamiseen, järjestöjen tulee tieteellisen tiedon rinnalla hyödyntää ihmisten arkielämästä nouseva, systematisoitu kokemustieto.

Tulevaisuuden kysymys siis on, mitä pitäisi tehdä juuri nyt, että järjestöjen kehittävä ja innovatiivinen ote olisi vuonna 2030 oleellinen osa soten tki-ekosysteemejä alueilla, osa digitaalisen palvelumaailman tarjontaa ja osa kansalaisyhteiskunnan toimintamuotojen kehittymistä? Oman toiminnan kehittämisen rinnalla tulisi huolehtia siitä, että ammattikorkeakoulujen kanssa tehtävä yhteistyö tki-toiminnassa vahvistuisi ja tiedekorkeakouluihin palautuisi kansalaisyhteiskunnan akateeminen oppituoli.

Innovatiivisuuden rinnalle tulee nostaa myös laatu ja vaikuttavuus. Merkille pantavaa on, että ARVO (yhteiskunnallisten yritysten ja muiden vaikuttavuustoimijoiden aktiivinen verkosto) aloittaa pohjoismaisen mallin mukaisen Impact Startup -nimisen vaikuttavuuskiihdyttämön Suomessa. Vaikuttavuusajattelun ja -toiminnan merkitystä korostaa sekin, että työ- ja elinkeinoministeriön yhteyteen perustettiin vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskus.

On ilmiselvää, että vaikuttavuusteema tulee olemaan keskeistä sote-palveluissa tulevinakin vuosina.

Yhteisö- ja solidaarisuustalous politiikkatavoitteiden keskiöön

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa yhteiskunnallisten kipeiden ongelmien ratkaisua. Kansalaisyhteiskunnan olemukseen kuuluu moniäänisyys ja tietty rosoisuuskin. Silti tulevaisuuden rakentamisessa kannattaa etsiä palvelutuotantojärjestöjen kohtuullisen yhteistä ääntä ja yhteistyötä sekä rakentaa järkeviä yhteisiä alustoja, verkostoja ja ekosysteemejä.

Vaikka kilpailutukset ajoivat järjestöjä keskinäiseen kilpailuun, kannattaa kilpailun tai valtataistelun sijaan etsiä yhteisiä vahvuuksia ja hyödyntää hankintalain mahdollisuudet yhteisistä ryhmittymistä. Niin ikään kannattaa päällekkäisen työn välttämiseksi sopia keskustellen sekä yhteistyöstä että tarkoituksenmukaisesta työnjaosta. Aina uudestaan alusta lähtevän vatvomisen kulttuurin on muututtava johdonmukaisesti eteneväksi tekemisen kulttuuriksi. Järjestöjen on mahdollista saavuttaa yhteistyölleen se asiantuntemus sekä päätöksenteon ripeys ja hallintovarmuus, jota toimijoilta uudessa tilanteessa edellytetään.

Kaikkien niin sanottujen ei-voittoa tavoittelevien ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun pyrkivien tahojen on järkevää toimia yhdessä. Yhdistysten, säätiöiden, yhteiskunnallisten yritysten ja pienten osuuskuntien kannattaa nostaa yhdessä yhteisö- ja solidaarisuustalouden merkitystä yhteiskuntamme sosiaali-, terveys-, työllisyys-, aluekehitys- ja ekologisten pulmien ratkaisussa.

Nyt esimerkiksi Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa kaikki tahot näyttäytyvät selvitettävinä, tuettavina tai huomioonotettavina – siis melkeinpä osana ongelmaa. Yhteisö- ja solidaarisuustalouden oikea paikka on olla vaikuttavana vastauksena sosiaali- ja terveydenhuollon eräisiin keskeisiin pulmiin.

Vahvana tukena tässä ajattelussa ovat niin Euroopan parlamentin kuin komissionkin linjaukset. Parlamentin mukaan yhteisötalous ja solidaarinen talous edistävät paitsi kestävämpää, älykkäämpää ja osallistavampaa talousmallia (smart and inclusive economic model) myös Euroopan unionin sosiaalista mallia. Komissio on käynnistänyt uuden yhteisötalouden toimintasuunnitelman (the Social Economy Action Plan) valmistelun Euroopan unionille.

Hyvinvointitalous haastaa yhteiskunnat hyvinvointipanostuksiin, yhteisö- ja solidaarisuustalous nostaa esiin ei-voittoa tavoittelevat toimijat yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijoina. Näitä asioita ei ole syytä sekoittaa keskenään. Molemmilla on oma paikkansa.

Tässäkin kannattaa tulevaisuustyöskentely. On tärkeää mielikuvitella sitä, miten järjestöjen palvelutuotanto parhaiten palvelee kansalaisia vuonna 2030? Minkälainen asema on yhteisö- ja solidaarisuustaloudella Suomessa vuonna 2030? Ja mitä viimemainitun kuvan toteutuminen edellyttää järjestöiltä Sanna Marinin hallituskaudella, sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla hallituskaudella?

Sote-uudistukseen vaikuttavia ratkaisuja

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon ekosysteemiä. Pitkään yritetyn sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen läpivienti tulee olemaan koronapandemian aiheuttaman talouskriisin jälkeen entistäkin tärkeämpää.

Järjestöillä ja niiden palvelutuotannolla on suurenmoinen mahdollisuus olla edistämässä ja luomassa monien väestöryhmien kokonaisvaltaisia tuen ja palvelun jatkumoja uudessa sote-järjestelmässä. Vaikka niin sanotulla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä ja sote-palvelutuotannolla on rahoituksen takia kirjanpidolla hoidettavissa oleva rajapinta, järjestöjen mahdollisuus on luoda yhdyspintojen kautta eheitä ja tukea antavia, asiakaslähtöisiä palvelupolkuja sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Tällöin niin järjestöjen osallisuus-, ohjelma- kuin palveluperustaisella hyte-työllä (hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) ja järjestöjen sote-palvelutuotannolla on oma selkeä paikka kokonaisuudessa – osana asiakkaalle tärkeän turvan, hoivan, kuntoutumisen ja toipumisen jatkumoa. Tätä jatkumoa on jo viime hallituskaudella hienosti jäsennetty useissa maakunnissa.

Järjestöjen tuottamien tuki- ja palvelumuotojen jatkumon voisi jäsentää kuviona seuraavasti:

Kuvio järjestöjen roolista tulevissa maakunnissa. Kuvio on selitetty tekstissä.

Järjestöjen palvelutuotannon yhteinen tehtävä maakunnissa ei rakennu jonkinlaiseen edunvalvontaan (”huomatkaa meidät!”) vaan konkreettisten asiakaslähtöisten palvelujen ja palvelupolkujen luomiseen tulevaisuuden sote-keskuksiin (”nämä tarjoamme kansalaisten käyttöön!”). Yhteistyön idea ei ole yhteistyössä vaan siinä, miten yhteistuumin voidaan parantaa kansalaisten osallisuutta, toimijuutta, tukea ja palveluja. Toisin sanoen kohderyhmän edunvalvonta on ensisijaisempaa kuin organisaation edunvalvonta. Näin luodaan ratkaisuja kansalaisten tarpeisiin ja maakuntien sote-hallinnon haasteisiin.

Yhteistyön foorumit kannattaisi nimittää osallisuusneuvostoiksi, osallisuusneuvottelukunniksi tai osallisuusfoorumeiksi. Tällöin fokus olisi maakunnan väestön osallisuudessa, toimijuudessa, terveydessä ja hyvinvoinnissa – juuri niissä asioissa, joihin järjestöt haluavat vaikuttaa. Työskentely olisi yhtäältä hyvinvointi-indikaattorien paljastamissa hyvinvoinnin vajeissa, toisaalta järjestöjen tuottamassa ihmisten kokemuksellisessa äänessä, kokemustiedossa. Paradoksi on siinä, että mitä paremmin järjestö ajaa kohderyhmänsä asiaa, sitä paremmin myös sen oma asema vahvistuu.

Tarjoamalla hyviä palveluita ja eheitä palveluketjuja järjestöt voivat osallistua järjestelmän kehittämiseen. Liike-elämän puolella tätä kutsuttaisiin markkinamuotoiluksi, mutta järjestöillä tavoite on hyvien palveluiden muotoilussa. Järjestöjen yksi erityinen vahvuusalue on kulttuurinen, sosiaalinen ja ammatillinen kyky työskennellä erilaisten marginaalissa elävien ryhmien kanssa. Järjestöt eivät kaihda niin sanottuja ilkeitäkään ongelmia. Ne luovat osallisuuden ja toimijuuden mahdollisuuksia ja toivon näkymiä sinnekin, missä kansalaisten omat voimavarat ovat heikot ja ongelmien ratkaisuksi eivät riitä pelkät palvelut.

Tällä kohdin tulevaisuustyöskentelyn keskeinen kysymys on se, millainen on vuoden 2030 sosiaali- ja terveyskeskus eli tulevaisuuden sote-keskus? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Minna Kivipellon kanssa jäsensimme asiakkaiden tarpeisiin, niin sanottuun laajennettuun integraatioon sekä hyvinvointivaltion ja järjestöjen yhteiseen inkluusiotehtävään nojautuvan tulevaisuuden sote-keskusarkkitehtuurin yhtenä tulevaisuuskuvana. Siinä järjestöillä, paikallisyhteisöillä ja diakonialla on selkeä paikka ja tehtävä.

Mitä olisi tehtävä juuri nyt, että tämä toteutuisi? Miten järjestöt maakunnissa voisivat nyt jatkaa maakunnallisen yhteistyöverkoston vahvistamista ja vahvistaa viime hallituskaudella alkanutta kumppanuutta maakuntahallinnon kanssa? Miten järjestöistä ja järjestöjen palvelutuotannosta voisi parhaiten viestiä digitaalisissa palveluissa ja laajemmassa viestinnässä? Kaikki tämä loisi pohjan järjestöjen varsinaisille tehtäville, joita ovat asiakaslähtöisten palvelupolkujen rakentaminen maakunnan soteen, hyvinvoinnin ja terveyden osallisuus-, ohjelma- ja palveluperustainen edistäminen ja hoito-, hoiva-, kuntoutus-, työllisyys- ja muiden palveluiden tarjoaminen.

Sumussakin löytyy suunta

Emme ole osa ongelmaa – olemme osa ratkaisua. Edellä sosiaali-, terveys- ja kasvupalvelujärjestöjen kansalaistoimintaa ja palvelutuotantoa on tarkasteltu samasta missiosta nousevana jatkumona. Vain siten tämä kokonaisuus voi toimia ihmisen puolella, ihmistä palvellen.

Rahoitus- ja hallintojärjestelmien edellyttämät rajapinnat tulee ottaa huomioon, mutta järjestöjen itsensä ei ole syytä enää viljellä ajatustasolla jaotusta järjestö- ja markkinalähtöiseen toimintaan – siitäkään huolimatta, että osa palveluista toimii toki markkinoilla. Kaikki järjestöjen mission ja arvojen mukainen toiminta on järjestölähtöistä.

Suomi on sote-palvelutuotannon toimintaympäristönä haastava. Markkinamekanismien laaja käyttö sotii toisinaan asiakkaiden ihmisoikeuksia vastaan. Niin sanottujen ilkeiden ongelmien ratkaisuissa tarvittaisiin laaja-alaista lähestymistä, verkostomaista työskentelyä ja eheitä palvelukokonaisuuksia, mitä markkinoita varten pilkotut palvelut eivät edistä.

Suomi on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä valinnut oman, hyvin erilaisen linjan Euroopan unionissa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Suomi on ainoana maana tässä laajuudessa perustanut järjestämisen tuotantolähtöiseen, tuotteistettuun palveluiden kilpailuttamiseen. Tämä on johtanut ja johtamassa maailman keskittyneimpään, yksityiseen palvelutuotantoon erityisesti vanhusten, vammaisten, lastensuojelun, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ja varhaiskasvatuksen julkisissa, yhteiskunnallisissa palveluissa.

Globaalisti ja eurooppalaisesti palveluiden käyttäjien valintaan perustuvat mallit ovat taanneet myös monipuolisen palveluntuottajarakenteen. Järjestöjen tavoitteena tulisikin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa olla asiakkaiden aseman ja oikeuksien vahvistaminen niin, että palvelutuotanto rakentuisi monipuolisesti asiakkaiden tarpeista, ei markkinoista.

Tämä edellyttää myös sitä, että sote-uudistuksessa tavoiteltujen vahvempien hartioiden myötä tapahtuisi järjestämisvastuun kunnianpalautus. Maakuntien tulisi ymmärtää, että järjestämisvastuun idea ei ole vain tuottamistavasta ja hankinnasta päättäminen, vaan yhdenvertaisesta saatavuudesta sekä tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä – ja niiden seurannasta huolehtiminen.

Tarpeen määrittelyssä olisi otettava todesta erityisesti elämänmittaisia palveluita tarvitsevien ja haavoittavassa asemassa olevien elämäntilanne ja ihmisoikeudet sekä palveluiden vaikuttavuus. Ellei tätä oteta vakavasti, meille syntyy oligopolien valtaamia alueita, jotka saattavat rajoittaa julkisen puolen järjestämismahdollisuuksia. Kun aiemmin kunnat saattoivat kilpailuttaa aidosti, pian oltaisiin tilanteessa, jossa oligopoleja tai jopa monopoleja olisi suostuteltava tuottamaan.

Vielä tämän vuoden 2020 alussa saatoimme tarkastella tulevaisuuden megatrendejä ja päätettyjä uudistuksia kohtuullisen kirkkaassa säässä. Globaali pandemiakriisi on laskenut maiseman ylle sumun. Emme tiedä, nouseeko Suomen talous tästä V-, W-, U- vai L-muodossa – vai toteutuuko joidenkin taloustieteilijöiden kauhukuva I-vaihtoehdosta, jossa syöksyä ei kyetä oikaisemaan. Varsin oletettavaa on, että joka tapauksessa kriisi tulee kiihdyttämään tiettyjä kehityssuuntia ja megatrendejä sekä systeemisiä muutoksia.

Akuutti kriisi vaurioitti monen sosiaali- ja terveysjärjestön taloutta ja toimintakykyä rajusti. Yksi on kuitenkin varmaa: Järjestöjä tarvitaan erityisen paljon kriisistä toipumisessa. Sakari Möttösen kanssa emme vuonna 2005 osanneet kuvitellakaan, millaisia kriisejä saattaa tulla. Kirjoitimme kuitenkin, että hyvinvointivaltio tarvitsee tuekseen – nyt ja sen tulevassa murroksessa – yhteisvastuuta, lähimmäisenrakkautta, sosiaalisuutta ja solidaarisuutta korostavan kansalaisyhteiskunnan. Kysymys on kaikessa kansassa ja elävässä elämässä toteutuvasta huolenpidon ja yhteisvastuun kulttuurista – siis arvoista ja asenteista. On alati luotava hyvinvointivaltion kansalaisyhteiskuntaperustaa.

Kirjoitimme, että hyvinvointivaltio toimii parhaiten solidaarisuuden ja lähimmäisvastuun yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltion puolustaminen ei ole vain sen palvelujärjestelmän turvaamista vaan myös sen arvopohjan ja eettisen perustan korostamista. Näihin ajatuksiin ei ole nyt mitään lisäämistä.

Jorma Niemelä
yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityön dosentti.

Niemelällä on kolmikymmenvuotinen ura järjestöjen kehitys-, tutkimus- ja johtotehtävissä ja yli kymmenen vuoden työrupeama pääosin järjestöjen omistaman valtakunnallisen Diakonia-ammattikorkeakoulun rehtorina ja toimitusjohtajana. Julkaisuja ja selvitystehtäviä kansalaisyhteiskunnasta, yhteisötaloudesta ja sotesta – aiemmin myös riippuvuuksista ja niistä toipumisesta. Arviointi- ja avustusjaoston varapuheenjohtaja.

Kirjoituksen virikkeinä ovat olleet mm. seuraavat lähteet

  • Dufva, M. (2020). Megatrendit 2020. Helsinki: Sitra.
  • Halava, I., Pantzar, M. & Lukin, E. (2018). Kansalaisjärjestö jälkiteollisessa artistiyhteiskunnassa. Järjestötoiminnan tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen arviointi- ja avustusjaosto STEA.
  • Möttönen, S. & Niemelä, J. (2005). Kunta ja kolmas sektori: Yhteistyön uudet muodot. Jyväskylä: PS-kustannus.
  • Niemelä, J. (2016). Ihmisen ääni, tutkimuksen tieto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimustoiminta ja sen kehittäminen. A-klinikkasäätiö/MIPA. Diak.
  • Niemelä, J. (2019). Järjestöt sote-Suomea rakentamassa. Julkaisu 25. Kunnallisalan kehittämissäätiö.
  • Niemelä, J. & Kivipelto, M. (2019). Asiakaslähtöinen palvelupolkumalli tulevaisuuden sote-keskusten lähtökohdaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 37/2019.
  • Ranta, T. ym. (2020). Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:19.

©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, kesäkuu 2020
Tämä artikkeli on osa SOSTEn artikkelisarjaa Järjestöjen palvelutuotanto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Muut teeman artikkelit

Uutinen

3.7.2020 07:58

Sosiaalibarometri 2020: Korona vahvisti kolmannen sektorin roolia viranomaistoiminnan kumppanina

Tuore Sosiaalibarometri 2020 osoittaa, että muun muassa seurakuntien, järjestöjen ja kansalaisten omalla aktiivisuudella oli tärkeä rooli kevään koronaponnisteluissa. Viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyö toimi Sosiaalibarometrin mukaan erinomaisesti. Vastauksissa korostettiin erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden nopeutta, ketteryyttä ja aitoa auttamisen halua. Kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista peräti 64 prosenttia kertoi, että korona-aikana käynnistettiin uusia toimintamuotoja kolmannen sektorin toimijoiden […]

Uutinen

3.7.2020 07:54

Socialbarometern 2020: Corona förstärkte den tredje sektorns roll som myndighetsverksamhetens partner

Den färska Socialbarometern 2020 visar att bland annat församlingarnas, organisationernas och medborgarnas egen verksamhet har haft en viktig roll i vårens coronakamp. Myndigheters och andra aktörers samarbete fungerade utmärkt enligt Socialbarometern. I svaren betonades särskilt den tredje sektorns aktörers snabbhet, smidighet och genuina vilja att hjälpa. Av kommunernas social- och hälsochefer uppgav upp till 64 […]

Artikkeli

Ilmastokriisi ei katoa: sosiaali- ja terveysalan rooli reilussa ja kestävässä jälleenrakennuksessa

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 26.6.2020 Ansku Holstila erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry   Ilmastonmuutoksen uhka ei ole koronapandemian myötä kadonnut, ja ilmastokysymykset ovat pysyneet esillä niin korona-ajan yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin SOSTEn skenaariotyössäkin. Poikkeusolot ovat vähentäneet päästöjä väliaikaisesti, mutta olennaista ilmastokriisin torjumisessa on, miten jatketaan tästä eteenpäin. Haasteena on nopeiden ratkaisujen samanaikainen tarve sekä koronakriisin […]