Kaupparekisterilain mukaan ilmoituksen kaupparekisteriin merkitsemistä varten (= perustamisilmoitus) on velvollinen tekemään sellainen aatteellinen yhdistys ja säätiö, jolla on elinkeinotoiminnan harjoittamista varten pysyvä toimipaikka tai palveluksessa vähintään yksi työntekijä. Ilmoitus kaupparekisteriin on tehtävä ennen elinkeinotoiminnan aloittamista. (Kaupparekisterilaki (564/2023) 3 §:n 1 momentin 6 kohdan ja 10 §:n 1 momentti).
Perustamisilmoituksen saa tehdä myös sellainen aatteellinen yhdistys ja säätiö, joka ei ole velvollinen sitä tekemään. Tällöin kaupparekisterilakia sovelletaan vapaaehtoisesti ilmoittautuneeseen samalla tavalla kuin ilmoitusvelvolliseen aatteelliseen yhdistykseen ja säätiöön.
Jos kaupparekisteriin merkityissä tiedoissa tapahtuu myöhemmin muutos, siitä on tehtävä muutosilmoitus. Elinkeinotoiminnan lopettamisesta puolestaan on tehtävä lopettamisilmoitus.
Mikä on elinkeinotoimintaa?
Elinkeinotoimintalain (565/2023) 1 §:n 2 kohdan mukaan elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan ammatin tai elinkeinon harjoittamista tulon tai muun taloudellisen hyödyn saamiseksi.
Elinkeinotoiminnan käsitettä on elinkeinotoimintalain esitöissä selvennetty muun muassa seuraavasti:
Elinkeinotoiminnan tulee olla luonteeltaan taloudelliseen tulokseen tähtäävää toimintaa, johon liittyy yrittäjäriski. Jotta toimintaa voidaan pitää elinkeinotoimintana, sitä tulee harjoittaa tulon tai muun taloudellisen hyödyn hankkimistarkoituksessa. Merkitystä ei ole sillä, tuottaako toiminta tosiasiallisesti voittoa. Riittää, että toiminnalla tähdätään taloudelliseen tulokseen.
Taloudellinen hyöty ilmenee tavallisesti siitä, että tavaroita, palveluja ja muita hyödykkeitä myydään tai muuten tarjotaan korvausta vastaan hankittaviksi. Korvauksen olennainen piirre on se, että se on kyseisen suorituksen taloudellinen vastike. Toiminta voi olla luonteeltaan vastikkeellista, vaikka jokaisesta suorituksesta ei vaaditakaan vastasuoritusta. Jos toiminnassa ei peritä erillistä korvausta missään muodossa, sitä ei voida pitää elinkeinotoiminnan harjoittamisena. Myös alustatalouden piirissä harjoitettu toiminta voisi olla laissa tarkoitettua elinkeinotoimintaa, jos se täyttää edellä määritellyt kriteerit.
Vaatimus taloudellisen hyödyn saamisesta sulkee elinkeinotoiminnan piiristä esimerkiksi ilmaisena talkootyönä suoritettavan toiminnan.
Elinkeinotoiminnan ei tarvitse olla ympärivuotista tai kokopäiväistä, eikä siltä välttämättä edellytetä pitkää kestoaikaa. Elinkeinotoimintaa voi olla rajoitetunkin ajan tapahtuva toiminta, esimerkiksi messujen yhteydessä harjoitettava ravintolatoiminta. Ei ole merkitystä, harjoitetaanko elinkeinotoimintaa päätoimisesti, sivutoimisesti, osa-aikaisesti vai kausiluonteisesti.
Elinkeinotoimintalakia ei sovelleta yleishyödylliseen toimintaan
Elinkeinotoimintalain esitöissä todetaan edelleen, että Suomen lainsäädännössä yleishyödyllisyyden käsite ei ole yksiselitteinen, vaikka siihen viitataan useassa säädöksessä. Esitöissä viitataan erityisesti tuloverolakiin.
Tuloverolain (1535/1992) 22 §:n 1 momentin mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos
- se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä
- sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin ja
- se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena tai kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
Tuloverolain 22 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä arvioidaan kokonaisuutena. Yleishyödyllisyyden määritelmän olennainen osa on, ettei yleishyödyllinen toiminta tuota siihen osallistuvalle taloudellista etua. Oikeudelliselta muodoltaan yleishyödylliset yhteisöt ovat yleensä yhdistyksiä tai säätiöitä. Käytännössä yleishyödyllinen yhteisö toimii vain harvoin osakeyhtiö- tai osuuskuntamuodossa, sillä nämä yhteisömuodot on tarkoitettu lähtökohtaisesti tuottamaan voittoa ja taloudellista etua omistajilleen tai jäsenilleen.
Myös osa yleishyödyllisen yhdistyksen ja säätiön toiminnasta voi olla elinkeinotoimintaa
On tärkeää erottaa toisistaan järjestön arvioiminen (onko järjestö yleishyödyllinen vai ei) ja järjestön toiminnan tai sen osan arvioiminen (onko kyseinen toiminta elinkeinotoimintaa vai ei).
Käytännössä yhdistysten ja säätiöiden yleishyödyllisyyttä, niiden toiminnan mahdollista elinkeinoluonnetta sekä näiden keskinäistä suhdetta on ensisijaisesti tulkinnut verohallinto tuloverolain soveltamisen yhteydessä. Verohallinto on myös antanut asiasta seikkaperäistä ohjeistusta sivullaan.
Verohallinto on katsonut, että jos jonkin yhdistyksen elinkeinotoiminnan osuus on huomattavan suuri suhteessa sen yleishyödylliseen toimintaan, yhdistystä ei pidetä yleishyödyllisenä. Yhdistystä voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti pitää yleishyödyllisenä, vaikka sen elinkeinotoiminta on huomattavan suurta, jos kyseinen toiminta liittyy hyvin läheisesti yhdistyksen yleishyödyllisen tarkoituksen toteuttamiseen.
Elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä
Verohallinnon ohjeen mukaan elinkeinotoiminnan tunnusmerkeiksi ovat muodostuneet oikeuskäytännön kautta etenkin seuraavat piirteet toiminnassa:
- toiminnan kohdistuminen tavanomaisiin kauppatavaroihin tai suoritteisiin
- toimiminen kilpailuolosuhteissa
- toiminnan jatkuvuus / säännöllinen toistuvuus
- käyvän markkinahinnan käyttäminen
- toiminnan kohdistuminen rajoittamattomaan tai laajaan henkilöpiiriin
- toiminnan laajuus / suuri liikevaihto
- ansiotarkoitus / voiton tavoittelu
- toiminnan järjestämiseen liittyvä riski
- sitoutuneen pääoman suuri määrä
- vieraan pääoman käyttö
- toimintaan palkattu henkilökunta
Toiminnan liittyminen kyseisen yleishyödyllisen yhteisön tarkoituksen toteuttamiseen on yksi toiminnan verovapautta puoltava tunnusmerkki. Kyse on kuitenkin lähtökohtaisesti elinkeinotoiminnasta yhteisön oikeudellisesta muodosta riippumatta, jos yhteisö harjoittaa toimintaansa kattamalla toiminnasta aiheutuneet kulut suoritteiden myynnistä kertyvillä tuotoilla ja tarjoamalla vastaavia tuotteita tai palveluita kuin samoilla markkinoilla toimivat elinkeinotoimintaa harjoittavat yritykset. Elinkeinotoimintaa harjoitettaessa myytävät tavarat tai palvelut ovat yleensä tavanomaisia kulutushyödykkeitä ja myynti tapahtuu käypään markkinahintaan. Jos jotakin toimintaa pidetään yhteisön elinkeinotoimintana, ei tällaista toimintaa voida pitää yleishyödyllisenä toimintana.
Yleishyödyllisen yhteisön toiminnan luonteen arviointi on lopulta kuitenkin aina tapauskohtaista. Verohallinnon ohjeessa edellä mainittuja tunnusmerkkejä on käsitelty laajemmin ja havainnollistettu runsain konkreettisin esimerkkitapauksin.
SOSTEn lakimiehet vastaavat verkkosivujemme Kuukauden kysymys -palstalla kerran kuukaudessa ajankohtaisiin järjestökentän kysymyksiin.