Jäsenten yhdenvertaisuuden periaate on yksi yhdistysoikeuden keskeisimpiä oikeusperiaatteita. Periaatteella viitataan siihen, että kaikilla jäsenillä on yhdistyksessä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet, jollei laissa säädetä tai yhdistyksen säännöissä määrätä toisin.
Yhdistyslain yhdenvertaisuudella ei viitata samaan asiaan kuin perustuslain 6. §:n tai yhdenvertaisuuslain mukaisella yhdenvertaisuudella, joilla viitataan siihen, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdistys ei esimerkiksi voi positiivista erityiskohtelua koskevan yhdenvertaisuuslain 9. §:n nojalla antaa jotain vähemmistöryhmää edustaville jäsenilleen erilaisia oikeuksia kuin muille jäsenilleen, jollei tällaisesta ole yhdistyksen säännöissä määrätty.
Yhdenvertaisuus ja jäsenvalinta yhdistyksissä
Toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiö- ja osuuskuntalaeissa, yhdistyslaissa ei ole selkeää säännöstä, jossa jäsenten yhdenvertaisuudesta säädettäisiin. Tämä aiheuttaa joskus epäselvyyttä yhdistysoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen sisällöstä ja ulottuvuudesta. Periaate käy kuitenkin ilmi eräistä yhdistyslain säännöksistä, ja sitä on käsitelty kohtalaisen kattavasti yhdistyslain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa.
Jäsenten äänioikeuden osalta yhdenvertaisuudesta säädetään yhdistyslain 25. §:ssä, jonka mukaan jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni, jollei yhdistyksen säännöissä ole toisin määrätty. Lain 33. §:ssä puolestaan määrätään, että yhdistyksen päätös, joka sisällöltään tai päätöksentekotavaltaan olennaisesti loukkaa jäsenen yhdenvertaisuutta, on mitätön.
Keskeistä yhdistyslain yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta on huomioida, että se koskee yhdistykseen hyväksyttyjen jäsenten jäsenoikeuksia ja -velvollisuuksia. Yhdistyslaki ei edellytä, että jäseneksi hakevia kohdellaan yhdenvertaisesti. Yhdistymisvapauteen ja yhdistysautonomiaan sisältyy olennaisesti yhdistyksen vapaus itse valita jäsenensä. Yhdistys voi tosin syyllistyä yhdenvertaisuuslain mukaiseen syrjintään, mikäli se jättää hyväksymättä henkilön jäsenekseen esimerkiksi yksinomaan tämän etnisen alkuperän takia.
Erilaisilla jäsentyypeillä erilaiset jäsenmaksut
Mikäli yhdistyksen jäsenillä on keskenään erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia, pitää perusteet siihen olla määrätty yhdistyksen säännöissä. Tämä tapahtuu tyypillisesti määrittelemällä sääntöihin erilaiset jäsenlajit sekä niiden oikeudet ja velvollisuudet. Varsin tavallista on, että yhdistyksillä on esimerkiksi sääntöjensä mukaan varsinaisten jäsenten lisäksi kunnia- ja kannattajajäseniä. Kunniajäsenten osalta säännöissä usein määrätään, että heillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa eikä velvollisuutta maksaa yhdistyksen jäsenmaksuja. Kannattajajäsenilläkään ei tyypillisesti ole äänioikeutta, mutta heidän maksuvelvollisuutensa voi poiketa varsinaisten jäsenten jäsenmaksuista. Usein kannattajajäsenten jäsenmaksut ovat huomattavastikin suuremmat kuin varsinaisilla jäsenillä.
Muunkinlaiset jäsenlajit ovat mahdollisia. Monilla yhdistyksillä on säännöissä erikseen määritelty yhteisöjäsenet ja henkilöjäsenet, joiden äänioikeus ja muut oikeudet ja velvollisuudet voivat poiketa toisistaan. Liittomuotoisilla yhdistyksillä voi olla säännöissään erikseen määrätty esimerkiksi yhdistysjäsenten, yritysjäsenten ja kuntajäsenten jäsenlajeista sekä näiden oikeuksista ja velvollisuuksista.
Säännöissä ilmaistava selkeästi perusteet eri jäsenlajien jäsenmaksuille
Edellä mainittu yhdistyslain yhdenvertaisuusperiaatteeseen perustuva lähtökohta on se, että jäsenellä ovat kaikki jäsenoikeudet ja sääntöihin kirjatut jäsenvelvollisuudet, jollei yhdistyksen säännöissä toisin määrätä. Velvollisuus maksaa jäsenmaksuja on yleisin ja yleensä keskeisin yhdistyksen jäsenen velvollisuus. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan yhdistyksissä jäsenmaksuvelvollisuus on usein myös ainoa jäsenen velvollisuus. Siksi on tärkeää, että yhdistyksessä, jossa on erilaisia jäsenlajeja, säännöt selkeästi ilmaisevat ne perusteet, miten maksuvelvollisuus kunkin jäsenlajin kohdalla määräytyy.
Jäsenmaksualennukset sosiaalisin perustein
Moni yhdistys jättää jäsenmaksun perimättä tai perii alemman jäsenmaksun esimerkiksi työttömiltä, päätoimisesti opiskelevilta ja eläkkeellä olevilta jäseniltään. Tälle ei ole laista johtuvaa suoranaista estettä, mutta yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta tärkeää on, että näihinkin poikkeuksiin perusteet löytyisivät yhdistyksen säännöistä. Jos jäsenmaksujen suuruudesta määrätään yhdistyksen kokouksessa, kuten on tavanomaista, voidaan sääntöihin kirjata esimerkiksi, että ”opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille voidaan määrätä alempi jäsenmaksu kuin muille henkilöjäsenille”.
Hyväksyttävinä on Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröintikäytännössä pidetty sellaisiakin sääntömääräyksiä, joiden mukaan yhdistyksen hallitus voi päättää jättää jäsenmaksun perimättä tai alentaa jäsenmaksua esimerkiksi jäsenen varattomuuden perusteella. Jäsenten yhdenvertaisuuden tosiasiallisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että silloin yhdistyksen hallitus noudattaa samoja varattomuuskriteerejä jokaisen jäsenen kohdalla. Jäsenillä on kuitenkin tällaisissa tapauksissa yleensä varsin vähäiset mahdollisuudet valvoa yhdenvertaisuuden toteutumista hallituksen jäsenmaksuja koskevassa päätöksenteossa, jolloin myös jäsenten mahdollisuudet vedota siihen, että hallituksen päätös loukkaa jäsenten yhdenvertaisuutta, ovat heikot. Siksi tällaisia sääntömääräyksiä ei yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta yleensä voi pitää suositeltavina.
SOSTEn lakimiehet vastaavat verkkosivujemme Kuukauden kysymys -palstalla kerran kuukaudessa ajankohtaisiin järjestökentän kysymyksiin.