Rahankeräyksiin kohdistuva julkinen valvonta ja kontrolli ei ole uusi innovaatio.
Köyhäinhoitoa rahoitettiin huviverolla
Jo 1600-luvun lopun Ruotsi-Suomen kaupungeissa järjestettiin usein huvitilaisuuksia, joissa näyttelijät, tanssijat ja muut tilaisuuden järjestäjät pitivät arpajaisia ja keräsivät yleisöltä rahaa vastikkeetta. Kaupungistumisen myötä köyhäinhoitoa alettiin samoihin aikoihin pitää yhteiskunnan ja julkisen vallan velvollisuutena. Rahoitus köyhäinhoitoon järjestettiin kohdistamalla huvitilaisuuksien arpajais- ja rahankeräystuottoihin huvivero. Huviveron tuottoja käytettiin muihinkin yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten vuoden 1738 tulipalon jälkeisiin Turun tuomiokirkon korjaustöihin.
Rahankeräyksiä katovuosien nälänhätään
Suomen suuriruhtinaskunnassa 1800-luvun puolivälissä rahankeräysten järjestämiseen alettiin edellyttää kenraalikuvernöörin lupaa. Tuon ajan merkittävin maanlaajuinen rahankeräysorganisaatio oli Suomen punainen risti, joka 1800-luvun lopun koleraepidemian ja katovuosien aiheuttaman nälänhädän vuoksi pyrki lipas- ja listakeräysten avulla keräämään rahaa kulkutaudin torjuntaan ja leipäviljan hankkimiseksi nälkää näkeville.
Myös uskonnolliset yhteisöt, kuten lähetysseurat ja diakonissalaitos tekivät laajasti rahankeräyksiä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi.
Itsenäisyyden ajan Suomen rahankeräyslakien lähtökohta
Edellä kerrottujen yhteisöjen toiminnan ansiosta kansan keskuudessa rahankeräykset ymmärrettiin nimenomaan hyväntekeväisyystarkoituksiin tapahtuvaksi hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnaksi. Tämä otettiin lähtökohdaksi itsenäisyyden ajan Suomen rahankeräyslakeihin. Näistä ensimmäisessä, vuoden 1949 rahankeräysasetuksessa rahankeräys määriteltiin toiminnaksi, jolla vedotaan yleisöön varojen saamiseksi hyväntekeväistä, yleishyödyllistä tai muuta yleistä tarkoitusta varten.
Lainsäätäjä kannustaa toimintaa yhteiskunnan hyväksi
Vaikka rahankeräysten yleishyödyllisyyden vaatimuksesta on tingitty, voidaan rahankeräyslupajärjestelmä edelleen nähdä yhtenä keinoista, joilla lainsäätäjä pyrkii kannustamaan järjestöjä toteuttamaan niiden yhteiskunnan hyväksi tekemää toimintaa.
Yleishyödyllisten yhteisöjen oikeudellista erityisasemaa on esimerkiksi tuloverotuksen osalta perusteltu sillä, että ne tuottavat toimintoja, jotka julkisen sektorin olisi otettava itse hoitaakseen, jollei näiden yhteisöjen toimintaa tuettaisi. Myös luvanvaraisten rahankeräysten tuotot yleishyödyllisille toimijoille ovat suoraan pois kustannuksista, jotka julkisen vallan muuten olisi katettava verovaroin.
Lue juristin vastaus Kuukauden kysymys -palstalta
SOSTE on juuri julkaissut ensimmäisen vastauksen SOSTElakineuvonnan Kuukauden kysymys -palstalla, aiheena rahankeräykset. Lue, mitä järjestöjen on hyvä rahankeräyksistä tietää.