Lapsiperheitä, osatyökykyisiä ihmisiä, pitkään työtä vailla olleita, pitkään sairaana olleita, vammaisia ihmisiä, vanhoja ihmisiä. Monia heistä koskettaa köyhyys, joka jäi Suomessa 1990-luvun suuren laman jälkeen korkealle tasolle. Sosiaali- ja terveysjärjestöt edustavat yhteiskunnassa näitä ihmisryhmiä.
Suomi on kansainvälisin sitoumuksin lupautunut vähentämään köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien ihmisten määrää. Se onkin hieman vähentynyt, mutta paljon sitoumuksia vähemmän. Suomi on saanut Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useammankin huomautuksen perusturvaetuuksien liian alhaisesta tasosta.
Vuonna 2010 Suomi sitoutui EU:n Eurooppa 2020 -strategian osana siihen, että köyhyydessä eläisi kymmenen vuoden päästä 150 000 ihmistä vähemmän: köyhyys- ja syrjäytymisriski koskisi 770 000 ihmistä. Tavoite jäi toteutumatta. Viimeisten, vuoden 2019 tilastojen mukaan luku oli 873 000. EU:n tasolla tavoitteena oli vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrää 20 miljoonalla. Myös tämä tavoite jäi toteutumatta, määrä väheni noin 12 miljoonalla. Vuonna 2019 EU:ssa oli noin 91 miljoonaa köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa olevaa ihmistä.
Maaliskuussa 2021 Europan komission Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanosuunnitelmassa esitetään uusi köyhyyden vähentämisen tavoite: köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrää olisi pienennettävä vähintään 15 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltioiden toivotaan asettavan omia kansallisia tavoitteitaan.
Köyhyys- tai syrjäytymisriskiä seurataan useasta tekijästä koostuvalla AROPE-indikaattorilla, englanniksi At Risk of Poverty or Social Exclusion. Sen osatekijät ovat pienituloisuus, vakava aineellinen puute ja kotitalouden vajaatyöllisyys. Henkilö tai kotitalous on riskissä, jos näistä yksikin täyttyy.
Vuonna 2019 pienituloisissa talouksissa eli noin 669 000 henkilöä. Köyhyys- tai pienituloisuusraja on 60 prosenttia kotitalouksien käytettävissä olevasta mediaanitulosta. Kotitalous on köyhä, jos sen nettotulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta. Aineellista puutetta kärsivissä talouksissa eli 2019 noin 139 000 ja vajaatyöllisissä talouksissa noin 376 000 henkilöä.
Suomi on myös lupautunut puolittamaan köyhyyden vuoteen 2030 mennessä osana YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ja Agenda2030-toimintaohjelman kansallista toimeenpanoa.
Yhä enemmän ihmisiä pitkäaikaisesti vain perusturvan varassa
Kokonaan perusturvan varassa eläviä ihmisiä oli Suomessa vuonna 2019 noin 235 000 henkeä, 4,4 prosenttia väestöstä. Erityisesti pitkäaikaisesti perusturvan varassa olevien määrä on kasvanut koko 2010-luvun. Vuonna 2019 heitä oli 98 500, kun 2010 luku oli 61 097.
Myös tulottomien kotitalouksien määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vuoden 2017 lopussa niitä oli noin 38 700. Tällaisilla talouksilla ei ole muita tuloja kuin perustoimeentulotuki ja sen lisäksi mahdollisesti asumistuki, lapsilisä, elatusapu tai -tuki.
Pienituloisten toimeentuloon vaikuttaa myös elämisen kalleus, etenkin asumisen, ruoan ja terveyspalveluiden hinta. Vuonna 2019 ulosottoon päätyi noin 457 000 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua. Asiakasmaksujen ulosottomäärät lisääntyivät merkittävästi 2010-luvulla: kahdeksan vuoden aikana kasvua oli 90 prosenttia.
SOSTEn selvityksen mukaan asumistuen osuus vuokrasta on laskenut vuosien 2012 ja 2018 välillä 80 prosentista 65 prosenttiin. Kun yleinen vuokrataso nousee noin 2–3 prosenttia vuodessa, kasvavat asumismenot ja asumistuen supistuva osuus niistä vaikeuttavat pienituloisten toimeentuloa huomattavasti. Edullisempaa asuntoa on vaikea löytää, etenkin kasvukeskuksissa.
Tulojen pitäisi riittää välttämättömään kulutukseen
Köyhyyttä kuvaavat myös tarve-, viite- tai minimibudjettiin perustuvat mittarit. Minimibudjetit ovat kotitalouksille laadittuja kulutus- tai hyödykekoreja, jotka koostuvat jokaiselle välttämättömiksi katsotuista tavaroista ja palveluista. Niiden avulla tavoitetaan myös absoluuttista köyhyyttä – sitä, etteivät rahat riitä ruokaan, asumiseen tai vaatteisiin.
Syksyllä 2018 päivitettyjen minimibudjettien mukaan pääkaupunkiseudulla yksin asuvan alle 45-vuotiaan henkilön välttämättömän kulutuksen budjetti on noin 1 380 euroa kuukaudessa. Minimibudjettiköyhyyttä on seurattu vuodesta 2012. Tuolloin se oli hieman alle 10 prosenttia väestöstä. Minimibudjettiin perustuva köyhyysaste oli 7,8 prosenttia 2016, mikä tarkoittaa noin 418 500 henkilöä. Minimibudjettiköyhyysraja oli yksin vuokralla asuvalla 1 062–1 224 euroa kuukaudessa asuinpaikasta riippuen.
Perusturvan taso on riittämätön
Perusturvan riittävyyden arvioinnissa on todettu, että työttömän, kotihoidon tuen saajan ja vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahan saajan tulotasot eivät riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Opiskelijan sosiaaliturva kattaa sen vain opintolainan kanssa.
Vuosina 2015-2019 perusturvaetuuksia heikennettiin indeksileikkauksilla ja -jäädytyksillä. Erityisesti työttömän perusturvan taso heikentyi indeksileikkausten ja aktiivimallista johtuneiden etuuden alentamisten vuoksi. Toimeentulotuen rooli työttömän perusturvan paikkaajana kasvoi huomattavasti vuosina 2015–19.
Hallitus teki vuoden 2020 alusta pieniä korotuksia perusturvaan ja purki aktiivimallin velvoitteet. Korotukset lähinnä paikkasivat edellisten vuosien leikkauksia. Vuonna 2020 etuuksiin tehtiin myös väliaikaisia korotuksia ja laajennuksia vastaamaan koronakriisin aiheuttamaan tarpeeseen. Osaa laajennuksista on jatkettu vuoden 2021 puolella.
Riittämätön perusturva johtaa toimeentulotuen lisääntyvään ja pitkäaikaiseen käyttöön. Toimeentulotuki on vahvasti tarveharkintainen etuus ja sen varaan joutuminen tarkoittaa ihmiselle jatkuvaa asioimista etuusbyrokratian kanssa tuloistaan ja menoistaan raportoiden.
Ruoka-apuun turvautuu noin 100 000–200 000 ihmistä vuosittain. Avuntarve on ollut kasvussa jo ennen koronaepidemiaa. Kolme neljästä ruoka-aputoimijasta kertoi asiakasmäärien kasvaneen koronaepidemian alettua.
Lapsiperheköyhyys lisää ylisukupolvisen köyhyyden riskiä
Vuoden 2019 tilastojen mukaan lapsiperheköyhyys on kääntynyt taas kasvuun. Alle 18-vuotiaista 11,6 prosenttia elää pienituloisissa perheissä. Se tarkoittaa 121 000 lasta. Vuonna 2018 luku oli 112 000. Pienituloisuus on vahvasti kytköksissä perheen aikuisten määrään: yhden huoltajan perheiden lapsista lähes joka neljäs, 23 prosenttia kuului 2018 pienituloisiin, kahden aikuisen talouksien lapsista 7 prosenttia.
Vanhempien toimeentulo-ongelmat vaikuttavat kielteisesti lasten tulevaisuuteen. Köyhyys kaventaa mahdollisuuksia kasvuympäristössä tavanomaisena pidettyyn elämään. Se saa tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Liian usein perheen huono taloustilanne siirtyy seuraavalle sukupolvelle, ylisukupolvistuu. Tutkimuksen mukaan vauvaikäiset, 0–2-vuotiaat, ovat perheiden taloudellisille ongelmille herkimmässä iässä. Vanhempien köyhyys erityisesti tuona aikana voi aiheuttaa lapselle vaikeuksia pitkälle tulevaisuuteen.
Lasten kokemuksia köyhyydestä tuo esiin Pelastakaa Lapset ry:n Lapsen ääni -kyselyt vuosilta 2018-2020. Niissä on selvitetty lasten ja nuorten kokemuksia köyhyydestä ja perheen taloudellisen tilanteen vaikutuksesta lasten arkeen, hyvinvointiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.
”Meillä ei ole esim. kauheasti varaa ostaa ylimääräisiä asioita tai ole mitään maksullisia harrastuksia. Vanhemmil-lani on rahahuolia, varsinkin juhlapyhinä, jolloin rahaa kuluu enemmän.” (2020, 2)
”Olen kokenut syyllisyyttä rahatilanteen vuoksi, sillä perheemme neljästä lapsesta olen ainut, joka käy lukion. Koen, että se on liian kallista ja että olisin tehnyt paremman valinnan menemällä ammattikouluun.” (2018)
Vuonna 2018 noin 51 000 15–24-vuotiasta nuorta ei ollut työssä, koulutuksessa eikä asevelvollisuutta suorittamassa. Määrä on noin kahdeksan prosenttia tästä ikäluokasta.
Sosiaaliturvauudistuksessa on taattava kaikille kohtuullinen elintaso
Jotta Suomi saavuttaisi YK:n Agenda2030-toimintaohjelman köyhyystavoitteet, on nyt köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien 873 000 henkilön elämisen edellytyksiä parannettava merkittävästi. Perusturva tulee nostaa tasolle, joka takaa kohtuullisen minimin mukaisen elintason. Sosiaaliturvauudistuksessa tulee etuusjärjestelmää myös kehittää ihmisten näkökulmasta selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Etuuksiin liittyvää oikeutta palveluihin on vahvistettava. Uudistuksen tulisi myös helpottaa ihmisten, myös osatyökykyisten, työllistymistä. Etuuksia ja ansiotuloja on sovitettava yhteen joustavammin.
SOSTE korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut eivät saa olla hoivan ja hoidon este. Asiakasmaksujen vaikutus ihmisten käytettävissä oleviin tuloihin tulee huomioida sosiaaliturvan kokonaisuudessa. Maksut eivät saa aiheuttaa velkaantumista.
EAPN-Fin kokoaa köyhyyden vastaisia toimijoita
SOSTE on jäsenenä Suomen köyhyyden vastaisessa verkossa EAPN-Finissä, johon kuuluu 54 järjestöä ja verkostoa. EAPN-Fin on julkaissut raportin Köyhyys –syitä ja seurauksia. Se kokoaa myös vuosittain yhteen köyhyyden kehityksestä kertovia tilasto- ja tutkimustietoja Suomen Köyhyysvahti -raporttiin.
EAPN-Fin on esittänyt, että köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi tulisi laatia kokonaisvaltainen strategia ja toimintaohjelma. Niiden vähentäminen edellyttää määrätietoista yhteiskuntapolitiikkaa: muun muassa perusturvan tason nostamista, työllisyyden parantamista ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämistä, toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja ja tasa-arvoista koulutusta varhaiskasvatuksesta aina koko elämän ajaksi.
EAPN-Fin kiinnittää erityistä huomiota lapsiköyhyyteen: jokaiselle lapselle pitää taata yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään ja kasvuun. Tämä tarkoittaa monipuolisia toimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.
Kaikissa pyrkimyksissä köyhyyden vähentämiseksi on syytä kuulla köyhyyttä kokeneiden ihmisten näkemyksiä. He tuntevat köyhyyden todellisuuden ja toimeentuloturvajärjestelmän ongelmat. Heillä on niihin myös perusteltuja ratkaisuehdotuksia.