Sosiaalibarometri 2019 asiantuntijahaastattelu
Kokeilujen sijaan toimivista tukimuodoista pysyviä
Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta työllisyys.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019
Pitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna eri syistä osatyökykyisiä ihmisiä on siirtynyt enemmän työelämään, mutta esimerkiksi vammaisten henkilöiden työllisyysaste ei ole viime aikoina noussut, vaikka työllisyysaste on yleisesti noussut. Tämä heijastaa kielteisiä asenteita ja tietämättömyyttä siitä, että monet pystyvät pienellä tuella tekemään täyttä tai osatyöaikaa.
Ehkä on meneillään hidas asennemuutos, mutta odotamme isoa asennemuutosta! Osatyökykyisyyden käsite on hankala. On osatyökykyisiä, vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä. Osatyökykyinen voi olla tilapäisesti ja palata kuntoutuksen ansiosta täysin työkykyiseksi johonkin työhön. Jotkut taas ovat joihinkin töihin koko elämänsä osatyökykyisiä.
”Osatyökykyisten työllistämiseksi tarvitaan asennemuutosta.”
Itse puhun työllistymisessään erityistä tukea tarvitsevista henkilöistä. Käsite keskittyy työ-sanaan. He eivät välttämättä tarvitse tukea muussa elämässään. Mikään käsite ei kuitenkaan ole kaikenkattava tai sovi kaikille. Osatyökykyisten tilannetta ja määriä on vaikea selvittää, koska ihmisiä ei tilastoida esimerkiksi diagnoosien mukaan – ja miksi tilastoitaisikaan. Kukaan ei välttämättä tiedä, että joku on osatyökykyinen.
Jotkut työnantajat ovat kertoneet, että palkkaisivat osatyökykyisiä henkilöitä, mutta eivät tiedä, mistä heitä löytäisi. Heitä toimii järjestöissä, mutta ne eivät ole mitään työnvälitystoimistoja. Työnantajille pitäisi myös olla yhdestä paikasta tarjolla tietoa siitä, millaista tukea palkatulle henkilölle voi saada työpaikalle. Työhönvalmentajat ovat ikään kuin piste työntekijän ja työnantajan välillä. He hoitavat byrokratian työnantajan puolesta ja selvittävät, mitä tukea tarvitaan. Meillä pitäisi olla enemmän rakenteita, jotka ovat työnantajien käytettävissä.
simerkiksi henkilön palkkaaminen palkkatuella tai työkokeiluun tuo lippua ja lappua täytettäväksi, mikä vie aikaa esimerkiksi yritystään pyörittävältä PK-yrittäjältä. Suurin osa yrityksistä on PK-yrityksiä. Niissä on työllistäjinä valtava potentiaali. TE-toimisto olisi luonnollinen paikka työhönvalmentajille. Lisäksi tarvitaan saumatonta yhteistyötä sosiaalipalveluiden kanssa. Oppilaitokset ovat työhönvalmennuksessa tärkeitä, kun nuori on valmistumassa. Osatyökykyisten pitäisi myös rohkaistua kysymään töitä itse tai työhönvalmentajan tukemana. Työntekijöilläkin voi olla asenteellisuutta: ei uskota, että minusta olisi töihin.
On myös vaikeaa alkaa puhua erittäin henkilökohtaisista asioista. Olisi kuitenkin hyvä, että työtä hakeva toisi esille työnteon kannalta merkitykselliset piirteensä. Monesti työhönvalmentaja sanottaa asian työnantajalle, jos ei itse uskalla.
Media on viime vuosina kertonut eri tavoin osatyökykyisten ihmisten selviytymistarinoita, joissa he tekevät tuen avulla töitä tasavertaisina muiden kanssa. Vasta, kun asia nostetaan esille, sille aletaan tehdä jotain.
Viime hallituskaudella oli osatyökykyisten työllistymistä helpottavia kokeiluja Osatyökykyisille tie työelämään, OTE -kärkihankkeessa. Jotta tilanne paranee pysyvästi, tukimuodoista pitää saada pysyviä.
Esiin on nostettu työkykyohjelman tarve, joka sisältää osatyökykyisten tukitoimia, kuten työkykykoordinaattoreiden työn ja työhönvalmennuksen. Työkykykoordinaattori arvioi henkilön työkyvyn. Työkykyohjelma on kirjattu uuden hallituksen ohjelmaan. Sen toimenpiteiden valuttaminen käytäntöön on ratkaisevaa.
Me olemme sääntöyhteiskunta. Vasta, kun tulee laki tai ohje, ryhdytään toimimaan. Osana vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain uudistuksia on tehty pieniä parannuksia, muun muassa koulutuksen tukeen ja ohjauspalveluihin. Nyt tarvitaan sosiaaliturvauudistus, jotta saadaan pois sellaiset loukut, joissa toinen tuki leikkaa toista ja ihmisen työllistyttyä rahaa jää vähemmän käteen. Tällaiset ongelmat ovat osatyökykyisillä yleisiä.
”Nuorten saattaminen työelämään on ydinkysymys tulevaisuutemme kannalta.”
Nuorten saattaminen työelämään on ydinkysymys tulevaisuutemme kannalta. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret ovat saaneet sitä neuvolasta toiselle asteelle asti. Kun sieltä pitäisi siirtyä työelämään, tuki loppuu.
Erityisammattioppilaitoksissa opiskelevilla on samanlainen koulutuspolku kuin muiden ammattioppilaitosten opiskelijoilla. Jos firmaan ohjataan opintoihin kuuluvalla koulutussopimuksella oppilaita kummastakin oppilaitostyypistä, kumman työnantaja valitsee? Mistä ja millä keinoin kaikille saadaan paikka?
Ohjaamot ovat hyvä malli. Niitä pitäisi levittää myös pienemmille paikkakunnille. Ylipäänsä niin työtä etsivälle kuin työnantajille olisi tärkeää, että tietoa saisi yhdestä paikasta.
Järjestöjen vahvuudet pitää tunnistaa ja jakaa tietoa siitä, että osatyökykyisiä voidaan työllistää järjestöihin. Järjestöjen yksi vahvuus on siinä, että ne osaavat tukea ihmisiä siirtymään avoimille työmarkkinoille.
Pientä hyvää kehitystä on menossa: Kun esimerkiksi esteettömyysratkaisut näkyvät arkiympäristössä, ihmiset näkevät ja ymmärtävät, että joukossamme on erilaista tukea tarvitsevia ihmisiä.
Jaana Pakarinen
toimitusjohtaja
Vates-säätiö sr.
Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta työllisyys.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019