Sosiaalibarometri 2019 asiantuntijahaastattelu
Onnistunut sote-malli tuottaa terveyshyötyjä mahdollisimman monelle
Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta sote-uudistus.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019
Suurin terveyshyöty koko väestölle suhteessa resursseihin ja pienemmät väestöryhmien terveyserot. Siinä onnistuneen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistustyön tulokset. Hyvä järjestelmä säilyisi universaalina, jolloin palvelut olisivat kaikkien saatavilla ja kustannukset jaettaisiin maksukyvyn mukaan. Oikeudenmukaisessa järjestelmässä riskit jaetaan kollektiivisesti, mikä tarkoittaa ensi sijassa verorahoitteisuutta. Palveluiden laatu on keskeistä: ne vastaavat hoidon tarpeeseen, ovat saatavilla – niihin ei ole pitkiä jonoja ja ovat saavutettavia – niihin ei ole kohtuuttomia etäisyyksiä.
Järjestelmän tulee olla taloudellisesti kestävä. Ei ole järkevää rakentaa kallista järjestelmää, joka luhistuu muutamassa vuodessa.
Tällä erää useat trendit romuttavat oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja universaaliutta.
Ennaltaehkäisyksi tarkoitettu työterveyshuolto on yhä enemmän nopeasti toimivaa sairaanhoitoa terveille työssäkäyville. Työelämän ulkopuolella olevat ja lapset – jos heille ei ole otettu vakuutusta – ovat pitkien jonojen palveluiden piirissä. Pitkällä aikavälillä tarvitaan visio työterveyshuollon roolista. Nyt siinä on vahva eriarvoistava mekanismi. Yksityiset vakuutukset ovat lisääntyneet etenkin lapsilla. Jos ne säilyvät heillä aikuisinakin, järjestelmä muuttuu vakuutusperustaiseksi ja tämä romuttaa universaaliutta.
”Terveyttä kaikille – ei harvoille.”
Jos työssäkäyvä keskiluokka käyttää julkisista terveyspalveluista lähinnä neuvoloita, halu maksaa niistä veroina vähenee. Jos ei käytä palvelua, ei ole intressiä huolehtia sen laadusta. Palveluiden monimutkaista rahoitusta on selkeytettävä, olipa rakennemalli millainen vaan. Kuluja ei pidä voida siirtää rahoittajalta toiselle. Siinä kärsii palveluiden käyttäjä. Hoitoon on päästävä hoidon tarpeen mukaan. Rahoituksen tulee kannustaa tähän.
Palvelujärjestelmän pitäisi siirtyä ennaltaehkäisyn suuntaan. On eettinen velvollisuus hoitaa jo sairastuneet, mutta samaan aikaan on puututtava taustatekijöihin, jotka sairastuttavat ihmisiä. Oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyteen ja oikeus terveyspalveluihin tulee terveyspolitikassa nähdä perusoikeutena. Terveydenhuolto on sosiaalinen instituutio, joka kertoo siitä, miten välitämme ihmisistä, millaisessa yhteiskunnassa elämme. Se pitää hyvää yhteiskuntaa kasassa. Tästä syystä terveydenhuoltoa ei tulisi koskaan nähdä ensisijassa palveluina, joita myydään ja joista saadaan markkinahyötyä. Keskustelu on ollut rakenne- ja valtapoliittista, mikä on vienyt tilan arvoilta ja sisältökehittämiseltä. Ei ole pohdittu, miten järjestelmästä tulisi ihmiskeskeisempi, elämäntilanteen kokonaisuuden hahmottava, ja miten tähän vastattaisiin eri palveluista koostuvalla saumattomalla palveluketjulla.
Jollain on oltava kokonaiskuva ja vastuu siitä, että ihminen tulee hyvin hoidetuksi. Jokaisella hoitavalla taholla tulisi olla vastuu tarkistaa, että palvelut integroituvat toisiinsa. Palveluohjauksen toteutumisen ja hoitosuunnitelman merkityksen on oltava selvää. Tämä on iso muutos, mutta toivottavasti tähän suuntaan otetaan askelia.
Saumaton palveluketju edellyttää poikkihallinnollista työtä. Sitä toistetaan juhlapuheissa, mutta käytäntöön se ei usein etene, koska se ei ole helppoa ja sen esteitä ei tunnisteta. Väitöskirjassani käsittelin poikkihallinnollisen yhteistoiminnan mahdollisuuksia ja esteitä osana Maailman terveysjärjestö WHO:n toimintaa.
Eri sektoreilla on kilpailevia intressejä, jotka eivät ole automaattisesti yhteensovitettavissa. Ne taistelevat resursseista. Kullakin on omat käsitteensä ja kulttuurinsa. Monesti yhteistyön pysyvät toimeenpanomekanismit puuttuvat – ei ole paikkaa, jossa hallinnonalat neuvottelisivat ja pääsisivät yhdessä eteenpäin. Johtajuuden ja omistajuuden puute vaikeuttaa yhteistyötä.
Sektorirajat ylittävän ajattelun tärkeyttä ei aina ymmärretä syvällisesti. Yksi syy voi olla kapea näkemys terveydestä yksilön elämäntapoihin liittyvänä asiana. Ei nähdä, että siihen vaikuttavat sosiaalinen ja taloudellinen ympäristömme. Yhteistyö onnistuu, kun tunnistetaan yhteisiä tavoitteita ja usealle sektorille koituvia hyötyjä. Motivaatio yhteistyöhön kasvaa, kun nähdään, että yhdessä saavutetaan enemmän, myös oman hallinnonalan tavoitteita.
Poliitikot määrittävät uudistuksen arvot ja keskeiset tavoitteet ja pitävät ne kirkkaina. Asiantuntijat voivat esitellä poliitikoille erilaisia etenemisvaihtoehtoja, mutta varsinainen toimeenpano kuuluu päivänpolitiikan ulkopuolelle. Resurssia pitää varata palveluiden sisällön ja vaikuttavuuden kehittämiseen. Uutta on hyvä rakentaa kokeiluin ja alueellisesti, jotta osataan ottaa huomioon paikalliset tarpeet ja samalla luoda järjestelmä, jota voidaan ohjata riittävän yhdenmukaisesti.
Terveyden edistäminen onnistuu parhaiten lähellä ihmisiä. Jos se jää kuntiin ja palvelut tuotetaan laajemmalla alueella, siihen varatut resurssit voivat olla niukkoja. Kunnat vaikuttavat keskeisesti paikallisiin elinoloihin, jotka ovat ennaltaehkäisyn kannalta tärkeitä terveyden taustatekijöitä. Terveyden edistämisen pitää olla lähellä valtaa – kunnan johtoa – jotta sitä pystytään tekemään poikkihallinnollisesti. Kun sote-uudistus nyt on avoin, sosiaalipalveluiden tärkeyttä ja roolia on syytä tuoda esiin uudella tavalla. Järjestötyön vahvuudet ja tärkeys pitää tunnistaa. Tärkeää on, että järjestöt pystyvät toimimaan hyvässä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa riittävin resurssein myös tulevaisuudessa.
Juha Mikkonen
toiminnanjohtaja
EHYT ry
Tämä artikkeli on julkaisun Sosiaalibarometri 2019 teemasta sote-uudistus.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019