Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta: ”Ei riitä, että vanhoja palikoita asetellaan uuteen asentoon”

SOSTEn tuoreen Sosiaalibarometrin tulokset tulevaisuuden hyvinvointivaltiosta eivät yllättäneet ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojaa. Hän korostaa, että nyt tarvitaan aivan uudenlaisia ratkaisuja. Nimenomaan julkisella sektorilla tarvitaan innovaatioita. Koko Sosiaalibarometri julkaistiin 16. kesäkuuta.

Lue lisää: Sosiaalibarometri 2025 (pdf)

”Ei riitä, että vanhoja palikoita asetellaan uuteen asentoon. Esimerkiksi ikääntyvälle väestölle tarvitaan uusia palvelukonsepteja, jotka mahdollistavat yhteisöllisyyden ja turvallisuuden kohtuuhintaan. Meillä ei vain juuri ole julkisen vallan ulkopuolisia toimijoita, esimerkiksi säätiöitä, jotka pystyisivät kehittämään ja tarjoamaan uudenlaisia palveluita omalla rahoituksellaan. Myös hankintalain jäykkyys hankaloittaa sellaisten palveluntuottajien toimintaa, jotka haluavat tuottaa laadukkaita tai uudenlaisia palveluita ilman voitontavoittelua”, Kananoja sanoo.

Kananoja kommentoi Sosiaalibarometrin tuloksia siitä, mitä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveysjohto, sosiaalityöntekijät ja Kelassa esihenkilöinä toimivat ajattelevat sosiaali- ja terveyspalveluiden, hyvinvointivaltion ja hyvinvointivastuiden tulevaisuudesta. Barometrin vastaajat eivät kertoneet toivomastaan tulevaisuudesta vaan siitä, mitä he pitävät todennäköisenä. Kananojaa haastatteli SOSTEn erityisasiantuntija Erja Saarinen.

Lue lisää: Sosiaalibarometri 2025: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen jäänyt kustannussäästöjen jalkoihin

Hyvinvointialueet voivat kehittää uutta vahvistuneella asiantuntemuksella

Aulikki Kananoja uskoo, että hyvinvointialueet voivat olla uusien palveluratkaisujen kehto.

”Vaikka alkuun saatetaan tehdä virheitä ja hölmöjä ratkaisuja, kun haetaan tasapainoa valtion budjettikehyksen kanssa, alueilla on mahdollisuus kehittää sisällöllisesti laadukkaita ja innovatiivisia palveluja. Niiden laajempi väestöpohja ja vahvistuvaasiantuntijuus mahdollistavat kokonaisvaltaisemman suunnittelun, ja yhteistyö esimerkiksi järjestöjen kanssa voi tuottaa uutta. Luotan siihen, että rakenne synnyttää painetta monipuolistaa palvelukarttaa ja purkaa aikansa eläneitä käytäntöjä”, hän toteaa.

Nyt uudenlaisia palveluita syntyy lähinnä digitalisaation kautta, eikä Kananoja innostu niistä kaikista.

”Esimerkiksi päivätoimintaa tarjotaan diginä. Se on minusta päivätoiminnan idean vastaista, koska ihmiset haluavat nimenomaan tavata muita, syödä yhdessä, jutella vapaasti ja sitten oletkin yksin tuijottamassa ruutua.”

”On selvästi syntynyt jännitettä hyvinvointialueiden ja valtion välillä paitsi talous- myös sisältökysymyksissä. Valtio ei voi lainsäädännöllä lisää määritellä palveluiden sisältöä vaan alueiden parhaiden asiantuntijoiden on kokoonnuttava kehittämään sitä. Valtion hyvinvointialuerahoituksella pitäisi tukea myös innovaatioita”, Kananoja sanoo.

Omavastuun lisäys ei voi korvata niukkenevia resursseja

Aulikki Kananojasta on selvää, että sosiaali- ja terveyspuolella toimitaan tulevaisuudessa aiempaa niukemmilla resursseilla, koska turvallisuuteen ja maanpuolustukseen tarvitaan lisää resursseja. Sosiaali- ja terveysmenot ovat suuri menoluokka, josta säästöjä etsitään.

”Eri sektoreiden rahoitussuhdetta joudutaan miettimään uudelleen. Mutta minkä ryhmän palveluissa säästöt konkretisoituvat, on vaikea ennakoida.”

Sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssipulaan odotetaan Sosiaalibarometrin tulosten mukaan apua ihmisten oman ja läheisten vastuun kasvattamisesta. Kananoja ei näe tässä merkittävää helpotusta resurssien niukkenemiseen.

”Jos tarkoitetaan suurempaa rahoitusvastuuta palveluista, tosi varakkaita on Suomessa niin vähän, ettei siitä ole ratkaisevaa apua. Keskituloisten tai pienituloisten osuus asiakasmaksuista ei voi merkittävästi kasvaa”, Kananoja sanoo.

”En myöskään näe, että omaiset pystyisivät juuri enempää satsaamaan läheistensä auttamiseen. Omaiset esimerkiksi liikkuvat nykyisin, asuvat vaikkapa ulkomailla”, hän lisää.

Kananoja ei pidä julkisen talouden tiukassa tilanteessa suurena uhkana, että ne ihmiset, joilla on varaa, maksavat itse palveluitaan ja ottavat vakuutuksia.

”Se ei ratkaisevasti muuta nykytilannetta. On kuitenkin tärkeää, että julkinen vastuu säilyy merkittävänä ja julkiset palvelut perusrakenteena, johon ihmiset voivat tukeutua.”

Universalismi voi lisätä eriarvoisuutta

Universalismi tarkoittaa muun muassa sitä, että julkisten palveluiden pitäisi olla kaikkien saatavilla erilaisista lähtökohdista ja tulotasoista riippumatta. Sitä koskeva keskustelu on Kananojasta liian yleisluontoista. On syytä erottaa toiminnan rahoitus, palvelujen kohdentuminen sekä palvelujen jäsentyminen yleisiin ja erikoispalveluihin.

”Oletan, että julkinen eli verorahoitus säilyy edelleen hyvinvointipalvelujen pääasiallisena rahoitusmuotona eli universaali rahoituspohja pysyy, vaikka ehkä niukempana. Palvelujen kohdentumisessa joudutaan todennäköisesti tarkastelemaan yleisten palvelujen ja tarveharkintaisten erikoistason palvelujen suhdetta. Eihän nytkään universalismi ole kaiken kattavaa, vaan sen rinnalla on tarveharkintaisia palveluita. Niiden ja yleisten palvelujen väliin tarvitaan joustavampia ratkaisuja”, Kananoja sanoo.

”Universalismi voi käytännössä lisätä eriarvoisuutta, koska hyvin pärjäävät osaavat hyödyntää palveluja ja etuuksia paremmin, saada niistä enemmän irti kuin esimerkiksi köyhä päihteidenkäyttäjä, vaikeasti vammainen ihminen tai mielenterveyskuntoutuja.”

Periaatekeskustelua yleisten ja erityisryhmien palveluiden budjettiosuuksista

Kananoja muistuttaa, että etenkin pienten erityisryhmien tarpeet jäävät usein taka-alalle, koska heillä ei ole juuri ketään tuomassa esiin heidän tarpeitaan ja puolustamassa heidän etujaan.

”He ovat pieni äänestäjäryhmä, jonka tilanne on jo nyt vaikea.”

”Hyvinvointibudjettien kokonaisrahoituksesta tulisi käydä periaatteellinen keskustelu: mikä osuus käytetään yleisiin palveluihin ja mikä erityisryhmien palveluihin. Tiukkoina aikoina pitäisi huolehtia siitä, ettei leikkauksia kohdisteta niihin, joilla tuen ja avuntarpeet ovat suurimpia. Tämä edellyttää ideologista muutosta ja poliittista rohkeutta, koska hyväosaisimmilta leikattaisiin. Kysymys ei ole universaalin järjestelmän romuttamisesta, vaan hyvinvointipolitiikan solidaarisuudesta”, Kananoja sanoo.

”Tärkeintä on, ettei peruspalveluiden taso romahda. Jokaisen pitää päästä julkiseen terveydenhuoltoon, muuten veronmaksuhalukkuus heikkenee. Uskon, että järjestelmä edelleen perustuu verorahoitukseen.”

Osa Suomesta tyhjenee, mutta tyhjeneville alueille jääville pitää olla palveluita

Kananoja on huolissaan alueellisesta eriytymisestä. Näyttää selvältä, näin myös Sosiaalibarometrin vastaajien mielestä, että tietyt osat Suomea paljolti tyhjenevät. Kananoja korostaa, että alueellinen eriytyminen pitää ottaa palveluissa vakavasti.

”Syrjemmällä asuvien ihmisten pitää pystyä elämään omassa yhteisössään: usein kyseessä on yksin asuva vanha ihminen. Tarvitaan esimerkiksi monipuolisempia ratkaisuja kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan väliin, kuten pienimuotoisia palveluyhteisöjä. Vanhusten palvelusuunnittelussa tulisi huomioida yksinäisyys ja turvallisuuden tunne, ylipäänsä ikääntymisen kokonaisvaltainen prosessi, ei vain fyysinen toimintakyky.”

”Tästä tarvitaan valtakunnallisesti lisää ymmärrystä, että eri puolilla maata tarvitaan erilaista hyvinvointipolitiikkaa. Yhdenvertaisuus ei tarkoita, että palveluiden pitäisi olla samanlaisia kaikkialla. Politiikassa tulisi nykyistä enemmän ottaa huomioon alueiden väestörakenne, elinvoima, saavutettavuus ja erityistarpeet ja kehittää palveluita näiden pohjalta”, Kananoja sanoo.

”Riittävät palvelut” ei riitä määrittelyksi

Sosiaalibarometrin vastaajat ovat melko epäileviä sen suhteen, pystytäänkö perustuslain takaamat riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut turvaamaan kaikille. Kananoja yhtyy epäilyyn, mutta huomauttaa, että palveluja koskeva perustuslain sanamuoto ”riittävät palvelut” on hankala, etenkin sosiaalipalveluissa, kun vastataan yksilöllisiin palvelutarpeisiin ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa.

”Riittävyysajatus on tullut taloudellisen tuen puolelta, toimeentulotuesta: siinä riittävyyttä on helpompaa arvioida. Lastensuojelussa ei voi sanoa, onko riittävästi tavata perhettä kerran viikossa vai kerran kuukaudessa. Lain tulisi tunnistaa palveluiden laadullinen ulottuvuus, ei vain määrällinen”, Kananoja huomauttaa.

”Sosiaalipalveluissa on aina kyse yhteisestä työstä asiakkaan kanssa: miten se onnistuu, miten asiakkaan osallisuus ja myös vastuunotto toteutuvat. On muistettava, että ihmisillä on hirvittävän suuret erot mahdollisuuksissa kantaa vastuuta – tätä ei yllättävän suuri osa barometrivastaajista tunnu huomioivan.”

”Asumista koskeva kirjaus on sen sijaan selkeä: kyllä ihmisellä asunto pitää olla. On mielenkiintoista, että barometrin vastaajat uskovat niin vähän sen toteutumiseen.”

Vaalikausittain heiluvalta kiikkulaudalta vakauteen

Kananojasta Sosiaalibarometrin tuloksissa on pysäyttävää se, että suuri osa vastaajista näkee, että tulevaisuudessa hyväksytään isot tulo- ja varallisuuserot eikä eriarvoisuuden vähentäminen enää olisi keskeinen tavoite. Tämä muuttaisi hyvinvointivaltiota.

Useamman kriisin keskellä ja monien uhkien edessä tarvittaisiin strategista ajattelua ja pitkäjänteistä, yli vaalikausien ulottuvaa politiikkaa. Kananoja on huolissaan siitä, että kukin hallitus purkaa edeltäjänsä päätökset – istutaan vaalikausittain eri suuntiin kallistuvalla kiikkulaudalla.

”Strategisella tasolla olisi tärkeää, että tulevat hallitukset olisivat laajapohjaisia ja ylittäisivät ideologiset rajat.”