Skip to content

7. Loppupäätelmiä: Asioiden ajaminen, uusi sosiaalipoliittinen tehtävä


Artikkeli

Verkkojulkaisu Ihan pihalla?
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, kesäkuu 2019


 

Asioiden ajamisen ongelmat tiivistyvät vanhojen ihmisten kohdalla

  1. kamppailuun julkisen sektorin kanssa oikeuksista ja velvollisuuksista, kun ihminen on itse tai hänen läheisensä on palvelujen ja avun tarpeessa,
  2. järjestelmien monimutkaisuuteen, johon eksyy sekä kansalainen että virkamies, ja
  3. digitalisaatioon, digitaalisen tietotekniikan yleistymiseen arkielämän toiminnoissa, niin yksityisissä kuin julkisissa palveluissa, ilman että eri käyttäjäryhmien tarpeita otetaan huomioon.

Näistä syistä vanhat ihmiset, myös korkeakoulutetut, muuttuvat uusavuttomiksi yhteiskunnan muutoksissa. Rakenteellisesti aiheutetusta uusavuttomuudesta seuraa uusi sosiaalipoliittinen tehtävä: kansalaisten neuvonnan ja asioiden ajamisen organisointi kansalaislähtöisesti. Tällä hetkellä on runsaasti eri asioiden neuvontapisteitä ilman niiden keskinäistä koordinointia, ilman ”asianajajien” koulutusta ja sertifikaatiota ja ilman rahoituksen keskittämistä ja jatkuvuutta.

Rakenteellisesti aiheutetusta uusavuttomuudesta seuraa uusi sosiaalipoliittinen tehtävä: kansalaisten neuvonnan ja asioiden ajamisen organisointi kansalaislähtöisesti.

Joitain ikäihmisiä joissain tilanteissa auttaa kaukana asuinpaikasta sijaitseva palvelupiste tai puhelinneuvonta. Monet tarvitsevat ja monissa tilanteissa tarvitaan kuitenkin vierellä istumista, henkilökohtaista apua asioiden hoitamiseksi. Tällaisia henkilökohtaisia neuvojia ei yleensä ole. On vain maistraatin nimittämiä edunvalvojia ja vanhan ihmisen itsensä houkuttelemia edunvalvontavaltuutettuja, yleensä sukulaisia, jotka hoitavat sellaisen henkilön asioita, joka jo muutenkin on jatkuvan avun tarpeessa – suurin osa vanhoista ihmisistä ei sitä kuitenkaan ole.

Yhdistettyjä neuvontapisteitä ja henkilökohtaista opastusta

Britanniassa asiakas- ja palveluohjausta antavat brokerit ovat toimineet jo parikymmentä vuotta. Broker-toimijaa voidaan kutsua luotsiksi. Luotsi on enemmän kuin neuvoja ja opastaja. Luotsi seuraa luotsattavaansa niin, että tämä pääsee selville vesille kuin laiva karikoista. Hän on myös asioiden ajaja, joka ottaa vastuuta siitä, että asiat etenevät.

Broker-järjestelmän sekä matalan että korkean kynnyksen palvelujen, niin myös neuvontapalvelujen

  • pitää lähteä ihmisistä käsin liikkeelle ja ongelmien alkuvaiheessa,
  • tulee olla yhdistettyjä, ei erillisiä ja toisistaan riippumattomia,
  • pitää olla henkilökohtaisia, netti- tai puhelinpalvelu riittää vain yleisissä ongelmissa ja
  • ihminen pitää kytkeä taustaansa ja yhteisöönsä. Asioiden hoidon tulee pyrkiä parantamaan hänen monipuolista kykyään elää täysipainoista elämää.

Yksilöllistä apua läheltä

Vanhojen ihmisten taustojen erilaisuuden vuoksi myös avun tulee olla yksilöllistä. Neuvonnan ja asianajon organisointi tulee viedä lähelle arkielämää ja lähelle vanhojen ihmisten asumista myös silloin, kun he asuvat vielä omissa kodeissaan. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun henkilön kapasiteetti on vanhuuden tai vammaisuuden vuoksi heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia käyttää yleisiä avunlähteitä.

Tavallisia kerros- ja rivitaloalueita tai kortteleita tulee ryhtyä jäsentämään uudelleen, silloin kun havaitaan, että niillä asuu vanhenevaa väestöä. On hyvä rakentaa ennakoivasti muun muassa yhteisiä tiloja, joissa asukkaiden yleinen neuvontapiste voisi toimia. Nyt uudenlaisia ratkaisuja rakennetaan vain uusille asuinalueille. Suurin osa ikääntyvistä asuu kuitenkin muualla.

Digitalisaatio etenee nopeasti ja se voi tuoda paitsi ongelmia myös uusia keinoja vanhojen ihmisten asioiden ajamiseen. Se, kumpaan suuntaan mennään, riippuu sitä, miten sovellusten suunnittelussa huomioidaan eri käyttäjäryhmien tarpeet.

Todennäköisesti puheohjauksen ja robottien yleistyminen ja eri tehtävien hoitaminen roboteilla helpottavat myös vanhenevien ihmisten mahdollisuuksia elää täysivaltaisina kansalaisina mahdollisimman pitkään. Digitalisaatiossa tarvitaan vain sitä, ettei mennä eteenpäin pelkkä tekniikka edellä vaan mietitään etukäteen ratkaisuja erilaisten käyttäjäryhmien kannalta.

Digitalisaatiossa tarvitaan vain sitä, ettei mennä eteenpäin pelkkä tekniikka edellä vaan mietitään etukäteen ratkaisuja erilaisten käyttäjäryhmien kannalta.

On kuitenkin epäilyksiä, että digitalisaatio etenee myös Suomessa enimmäkseen markkinaliberalistisin ehdoin. Tämä tarkoittaa, että kansalaiset, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, opetetaan ajattelemaan itseohjautuvuuden näkökulmasta, pitämään itse huolta omista asioistaan viimeiseen asti ja olemaan myös koekäyttäjinä uuden kehittelyssä. Tämä sopii huonosti perinteiseen apua tarvitsevan kansanosan auttamiseen.

Jotta digipolitiikka onnistuisi, tarvittaisiin ainakin kehittämisvaiheen ajaksi valtionhallintoon erityinen alan ministeri, jonka alaiseksi yhdistyisivät eri hallinnonalojen omat digipolitiikan toimijat. Nyt jokaisella hallinnonalalla toimitaan ja kehitetään asioita varsin itsenäisesti. Vanhojen ihmisten asioiden ajamisen kannalta digipolitiikkaan tarvittaisiin kuitenkin yhtenäiset pelisäännöt.

Tarvittaisiin siis

Uusi ammatti: Asioiden ajaja, senioriluotsi

Tarvitsemme erityisiä sähköiseen asiointiin perehtyneitä asioiden ajajia, joilla olisi yhteiskuntatieteellinen peruskoulutus. Heillä olisi ymmärrystä ja tietoa vanhuudesta, vammaisuudesta ja toiseudesta, mutta myös tietämystä julkisista ja kaupallisista palveluista sekä tämän kokonaisuuden oikeudellisista säädöksistä. Tämän lisäksi he hallitsisivat digimaailman kehityksen niin, että pystyisivät opettamaan toisia, tukemaan näitä oppimisessaan sekä tarvittaessa hoitamaan asiakkaansa asioita silloin, kun tämä ei siihen itse pysty.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen ja tehtävien laajentamista

Senioriluotsien kouluttamisen lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tietämystä ja taitoja pitäisi laventaa perinteisestä roolista: esimerkiksi kotihoidon ammattilaisten tulisi pystyä neuvomaan ikääntynyttä käyttämään tietotekniikkaa ja hakemaan sen avulla etuuksiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koulutusta tulisi laajentaa.

Sairaalaan joutuneilla tai kotona apua tarvitsevilla, etenkin yksin asuvilla on aika usein tarvetta laajempaan asioitten hoitamiseen. Sairaanhoidon vuoksi läsnä oleva henkilö on se, johon olisi helppo turvautua myös asioiden ajamisen kysymyksissä. Esimerkiksi sairaalasta kotiutumisen jälkeen auttaisi, jos kotiin auttamaan tuleva henkilö olisi koulutettu ohjaamaan ainakin ensiavun luonteisesti myös muissa arkielämän hoitamisen asioissa kuin sairaanhoidossa. – Sehän oli alun perin kiertävien terveyssisarten tehtävä.

Puheohjaus ja robotisaatio todennäköisesti helpottaisivat näiden henkilöiden työtä, koska lisätiedon hankkiminen olisi helppoa ja sitä voisi suoraan tarjota potilaalle ja asiakkaalle.

Keskitettyjä luotsi- eli digiauttamiskeskuksia ja lähineuvontaa asuinalueilla

Paikallisella tasolla julkisen hallinnon pitäisi ottaa vastuu kaikille avoimista paikallisista avun antamisen keskuksista. Niissä työskentelisivät koulutetut senioriluotsit. Digiauttamiskeskuksiin kunnan tai kaupungin keskelle koottaisiin yhteen nykyiset neuvonta- ja opastuspisteet, palveluohjaus ja digineuvonta sekä asioiden ajamisessa auttaminen. Pisteet eivät olisi vain vanhoille ihmisille vaan kaikille. Niistä saisi apua muissakin asioissa kuin vain sosiaali- ja terveyspalveluita koskevissa kysymyksissä.

Vapaaehtoisorganisaatiot ja julkinen sektori voisivat tehdä digiauttamiskeskuksissa yhteistyötä. Tällöin päästäisiin eri organisaatioiden koordinoimattomasta ja osin päällekkäisestä toiminnasta, jota varsinkin vanhojen ihmisten on vaikea hahmottaa. Tamperelainen Kotitori-idea on alku tällaiselle kehitykselle.

Lähempänä ihmisiä, asuinalueilla ja kortteleissa senioriluotsikoulutuksen saaneet koordinoisivat asuinyhteisöjen erilaisten palvelujen yhteistä lähipalvelua. Lähipalvelupisteiden ei tarvitse palvella vain vanhoja ihmisiä, mutta toimijoiden tulisi olla niin koulutettuja, että he tunnistavat avuttomuuden ja sen ulottuvuudet sekä osaavat toimia. Kotitori-ideaan liittyvä Lähitori on puolestaan alku tälle kehitykselle. Koti- ja Lähitoreja ei kuitenkaan pidä kilpailuttaa vaan vastuun tulee olla julkisella sektorilla yhteistoiminnassa kolmannen sektorin kanssa.

Maaseudulla lähikauppoja on ideoitu moniapupisteiksi. Sitä työtä pitäisi jatkaa ja pohtia samalla, miten tähän yhdistettäisiin kylästä kylään kiertävät digiauttamisbussit, jotka toimisivat julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyöllä. Yksi esimerkki on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, jossa on kehitetty hyvin tuloksin muun muassa palvelubussitoimintaa. Bussi vie palveluja haja-asutusalueiden asukkaille. Palvelujen alaa vain voitaisiin laajentaa.

Uudenmaan sote-suunnittelussa on painotettu kumppanuuden periaatteita eri organisaatioiden kesken ja kansalaisten osalta asukasosallistumista suunniteltaessa eri käytäntöjä. Tästä ideasta voitaisiin ottaa oppia paikallisiin uudistuksiin, jotka tähtäävät vanhojen ihmisten osallisuuden ja täysvaltaisen kansalaisuuden säilyttämiseen iän karttuessakin. Asioiden ajamisen uudistusten tulee tukea tätä pyrkimystä.

 


Tämä artikkeli on Ihan pihalla? -tutkimustiivistelmän verkkojulkaisusta.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, kesäkuu 2019