SOSTE lähti vaikuttamisen syksyyn selkeillä viesteillä, jotka liittyivät perusturvaan, sairastamisen hintaan, työllisyyteen, järjestöjen aseman turvaamiseen ja terveysperusteiseen verotukseen. Pidimme asioita esillä kahdenkeskisissä vaikuttajatapaamisissa. Samat asiat korostuivat lausunnoissa ja syksyn budjettivaikuttamisessa.
Monet asiat nytkähtivät ilahduttavasti eteenpäin. Tavoitteisiin on silti vielä matkaa.
Korotukset pienimpiin päivärahoihin oikean suuntaisia
SOSTE on useaan otteeseen korostanut, että sosiaaliturvan uudistus on saatava käyntiin ja tähän työhön on otettava myös järjestöt mukaan. Sosiaaliturvan uudistaminen on yli hallituskausien kestävä mittava projekti. Selkeisiin epäkohtiin, kuten perusturvan tasoon, on puututtava välittömästi. Iloksemme kesällä aloittanut pääministeri Antti Rinteen hallitus esitti korotuksia pienimpiin päivärahoihin ja eläkkeisiin. Korotukset ovat oikean suuntaisia, mutta paikkaavat lähinnä aiemmin tehtyjä indeksileikkauksia, eivätkä kaikilta osin edes korjaa tehtyjä heikennyksiä. Siksi perusturvan tason korottamista on jatkettava ja toimeentulotuen tarvetta vähennettävä.
Asiakasmaksujen kohtuullistamiseen luvattu summa riittämätön
Toinen, sote-järjestöille keskeinen vaikuttamisteema, liittyy sairastamisen hinnan kohtuullistamiseen. Suomessa asiakasmaksut ja lääkkeiden omavastuuosuudet ovat korkeita. Samaan aikaan kun lääke- ja matkakorvauksia on vuosi vuodelta heikennetty, terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu.
Hallitusohjelmassa asiakasmaksujen kohtuullistamiseen luvataan 45 miljoonaa. Summa on melko vaatimaton eikä riitä toteuttamaan asioita, joilla voitaisiin aidosti helpottaa paljon sairastavien asemaa. SOSTE on esittänyt, että avohoidon lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut on muutettava maksuttomiksi ja että palvelu-, matka- ja lääkemaksukatot on yhdistettävä yhdeksi maksukatoksi.
Kun asiakasmaksulakia ensi keväänä uudistetaan, näihin asioihin on kohdistettava laajalla järjestörintamalla vaikuttamistyötä.
Vaikeasti työllistyvien työllistämistä jatkettava määrätietoisesti
Työllisyysastetta pitäisi saada nostettua, jotta hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut saadaan turvattua. Keskeistä on, että osatyökykyisten, vammaisten ja muiden vaikeasti työllistyvien työllistymistä edistäviä toimia jatketaan määrätietoisesti – näitä kysymyksiä pidämme vahvasti esillä, kun hallitus toteuttaa työllisyyspakettiaan. Osatyökykyisten työllistymiseen liittyviä kysymyksiä selvitetiin myös SOSTEn syksyllä ilmestyneessä Sosiaalibarometrissä 2019.
Työttömyysturvan aktiivimallin leikkurin poistaminen vuoden 2020 alussa on SOSTEn näkökulmasta iloinen uutinen. SOSTE on vuoden 2017 lopusta asti tuonut esiin aktiivimallin ongelmia, jotka liittyvät niin ihmisten epäoikeudenmukaiseen ja eriarvoistavaan kohteluun kuin myös toimeentuloon. Esimerkiksi monien osatyökykyisten tilanteessa aktiivimalli oli ainoastaan perusturvan leikkuri.
Haalean vihreää valoa terveysperusteiselle haittaverolle
Terveyden edistämiseksi SOSTE on esittänyt kansanterveysperusteisen sokeri-, suola- ja rasvaveron valmistelua ja käyttöönottoa. Laaja-alainen vero muuttaisi parhaassa tapauksessa sekä kuluttajien että tuottajien käyttäytymistä ja tekisi saatavilla olevista elintarvikkeista terveellisimpiä. Maailman terveysjärjestö (WHO) on jo pitkään kehottanut jäsenmaitaan tällaisen terveyttä edistävän veron käyttöönottoon.
Hallitusohjelmassa asialle näytetään haaleaa vihreää valoa: ohjelman mukaan hallitus selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävä vero, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin. Nyt on tärkeä huolehtia siitä, että asiassa todella edetään. Liian monta kertaa asia on tyssännyt valtiovarainministeriöön. SOSTE julkaisee alkuvuodesta 2020 asiaa koskevan veroselvityksen vaikuttamistyönsä tueksi.
Rahapelipolitiikka esillä koko syksyn
Loppukesästä ja syksyn aikana Veikkauksen toiminnan ympärillä kävi vilkas keskustelu, joka sai alkunsa Veikkauksen mainonnasta. Keskustelun seurauksena Veikkaus tarkensi omaa toimintaansa rahapelihaittojen vähentämiseksi. Se oli ainoa oikea ratkaisu.
Myös SOSTE otti kantaa keskusteluun ja julkaisi syksyllä oman rahapelipoliittisen ohjelman, joka tuo laajasti esiin eri näkökulmia rahapelipolitiikan kipupisteistä sekä esittää keinoja pelihaittojen ehkäisemiseksi ja peliongelmien hoitamiseksi. Ohjelmasta on toivottavasti apua poliittiseen päätöksentekoon arpajaislakia uudistettaessa.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta otti osaltaan kantaa rahapelitoiminnan tuottoihin ja yksinoikeusjärjestelmään vuoden 2020 talousarviota koskevassa mietinnössään. Valiokunnan mukaan yksinoikeusjärjestelmän turvaaminen vaatii nopeita ja tehokkaita keinoja järjestelmän kanavointikyvyn varmistamiseksi. Valiokunta linjasi tämän edellyttävän hallitusohjelman mukaisten linjausten toimeenpanoa. Toisin sanoen rahapelihaittojen tehokasta torjumista, pelaamisen ohjaamista vastuulliseen ja valvottuun pelitarjontaan sekä arpajaislain uudistuksen toisen vaiheen toteuttamista. Nämä ovat oikeansuuntaisia linjauksia.
Järjestöt jätettiin ulos avustusjärjestelmää uudistavasta jaostosta
Ylipäätään avustusjärjestelmän uudistus pitäisi saada käyntiin ja valmiiksi – viimein. Pettymys on kuitenkin kova, kun järjestöt on jätetty ulos VA-digi-hankkeen asettamasta avustusjärjestelmää uudistavasta jaostosta. Järjestöjä ilmeisesti kyllä kuullaan, mutta valmisteluun ei oteta mukaan.
Hyvinvointitalous-ajattelu eteni kansainvälisesti
Myös kansainvälisellä rintamalla tapahtui syksyn aikana paljon. Pääministeri Rinteen hallitus sai ensi töikseen vetää Suomen EU-puheenjohtajuuskauden, joka lähestyy nyt loppuaan. SOSTElle puheenjohtajuuskauden tärkein tavoite oli hyvinvointitalousajattelun juurruttaminen poliittiselle agendalle. Tämä onnistui erinomaisesti, sillä hyvinvointitalous valittiin sosiaali- ja terveysministeriön johdolla puheenjohtajuuskauden kärkiteemaksi (pdf) sosiaali- ja terveyssektorilla, mikä tarkoitti myös useita teemaa käsitteleviä tilaisuuksia.
Toinen merkittävä saavutus oli, kun Euroopan unionin ministerineuvosto hyväksyi päätelmät hyvinvointitaloudesta Suomen johdolla.
Vaikuttamistyö hyvinvointitalouden osalta ei kuitenkaan jää tähän, vaan tavoite on saada hyvinvointitalous EU:n Post 2020 -strategian läpileikkaavaksi visioksi.
Turbulenssista kohti sosiaaliturva- ja sote-uudistuksia
Politiikan loppuvuosi oli täynnä turbulenssia, kun pääministeri Rinne joutui eroamaan ja hänen tilalleen nousi maailman nuorimmaksi pääministeriksi Sanna Marin. Sama hallituspohja jatkaa.
Vuonna 2020 hallituksen pitäisi saada käyntiin mittava sosiaaliturvan uudistustyö ja edetä sote-valmistelussa. Sotu-uudistuksen käynnistyminen on ollut yllättävän hidasta, ja edelleen on auki, kuka työtä lähtee vetämään ja milloin asiaa käsittelevä ryhmä nimetään.