Skip to content

Yksityiskohtaiset toimenpide-ehdotukset


Verkkojulkaisu SOSTEn rahapelipoliittinen ohjelma
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, syyskuu 2019


 

Ihmiskunnan historia rahapelaamisessa on pitkä. Kun hyväksytään lähtökohta, että rahapelaamista on myös tulevaisuudessa, tulee pohtia, kuinka se yhteiskunnan kokonaisedun kannalta parhaiten järjestetään. Vastuullisesti toimiva yksinoikeusjärjestelmä on tehokkain tapa ehkäistä rahapelaamisen haittavaikutuksia ja samanaikaisesti maksimoida yleiseksi hyväksi tuleva osuus pelien tuotosta. Vastuullisuuden varmistaminen edellyttää julkiselta vallalta selkeää tavoitteenasettelua ja säätelyä sekä yksinoikeusyhtiöltä vahvaa, organisaatiokulttuuriin juurtunutta sitoutumista haittojen ehkäisyyn.

Suomessa tulee tavoitella pelihaittojen vähentymistä määrätietoisesti. Samaan aikaan on tärkeää, että kun niitä torjutaan, samalla analysoidaan ehdotettavien ja päätettävien toimenpiteiden yhteiskunnallinen kokonaisvaikutus, kuten muussakin yhteiskuntapolitiikassa tulee tehdä. Hyvä yhteiskuntapolitiikka tavoittelee kokonaisuutena ihmisten ja yhteisöjen näkökulmasta parasta lopputulosta.

Uskomme, että tämän ohjelman toimenpitein pelihaittojen määrää voidaan vähentää. Rahapelihaittoja ja niiden ehkäisykeinoja käsittelevä tutkimustieto ei kuitenkaan ole sillä tasolla, että voisimme tarkkaan sanoa, mikä on alla esitettyjen toimenpiteiden vaikutus pelihaittoihin tai toisaalta pelituottoon. Siksi on tärkeää, että päätöksiä tehdään vaiheistetusti, mahdollisesti esimerkiksi alueellisesti pilotoiden, jotta niiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta voidaan seurata ja tehdä tarvittavia lisä- tai korjaustoimia.

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry suosittelee seuraavia toimenpiteitä suomalaisen rahapelijärjestelmän kehittämiseksi, sekä rahapelaamiseen liittyvien ongelmien ehkäisemiseksi ja haittojen torjumiseksi:

1. Laaditaan kansallinen rahapelipoliittinen ohjelma

  • Ohjelmassa tulee määritellä:
    • tavoite haittojen vähentämiselle
    • tavoitteet rahapelihaittojen ehkäisylle ja vähentämiselle, ja rahapeliriippuvuudesta kärsivien hoidolle ja muulle tuelle
    • tavoitteet rahapelien tarjonnalle ja valvonnalle
    • tavoitteet rahapelitoimintaan ja rahapelihaittoihin liittyvälle tutkimukselle
    • resurssit edellä mainittujen tehtävien hoitamiselle.
  • Ohjelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.
  • Järjestöt tulee ottaa mukaan ohjelman laatimiseen.

Liian suuri osa Veikkauksen tuotosta tulee pieneltä, paljon ja usein ongelmaisesti pelaavalta ryhmältä. Ohjelman tavoitteeksi tulee asettaa se, että tuotot eivät kasva ostovoiman kasvua enempää. Tästä voidaan poiketa, jos pelaajien määrä kasvaa eli useampi ihminen pelaa rahapelejä mutta pienin summin.

2. Säilytetään yksinoikeusjärjestelmä ja uudistetaan avustusjärjestelmä

  • Nykytiedon valossa yksinoikeusjärjestelmä on turvallisin ja tehokkain tapa yhdistää rahapelihaittojen torjunta ja tarjota mahdollisuuksia pelata rahapelejä.
  • Varmistetaan pelituotoilla tehtävän tärkeän työn jatkuminen kompensoimalla haittojen ehkäisytoimista seuraava tuottojen lasku laskemalla arpajaisveroa. Arpajaisveron lasku ei vaikuta pelaamisen hintaan ja mahdollistaa kompensaation jakautumisen tasaisesti ja hallinnollisesti helposti jakosuhdelain suhteessa.
  • Tehostetaan avustusten käyttöä ja vahvistetaan kansalaisyhteiskunnan autonomiaa uudistamalla avustusjärjestelmä nykyistä selkeämmäksi, joustavammaksi ja vähemmän byrokraattiseksi.

3. Estetään arpajaislain vastainen rahapelitoiminta

  • Luodaan Poliisihallitukselle tehokkaampia keinoja estää ulkomailta tuleva, laiton rahapelimarkkinointi.
  • Estetään arpajaislain vastaista rahapelaamista estämällä laittomasti toimivien peliyritysten sivustojen käyttö Suomesta ja rahan siirtäminen näille yrityksille. Tällä vahvistetaan haittojen ehkäisyä ja Suomessa laittomien pelintarjoajien pelien pelaamisesta koituvia ongelmia.

4. Parannetaan Veikkaus Oy:n toiminnan vastuullisuutta

  • Veikkaus Oy:n hallituksessa ja operatiivisessa johdossa on oltava riittävää osaamista vastuullisuudesta ja erityisesti rahapelihaittojen torjunnasta.
  • Johdon palkitsemiskriteerien on ensisijaisesti tuettava tavoitetta vähentää rahapelihaittoja ja sitoutumista vastuulliseen toimintaan.

5. Kehitetään rahapelitoiminnan valvontaa

  • Rahapelitoimintaa valvovan Poliisihallituksen on keskitettävä valvontatoimenpiteitä erityisesti potentiaalisesti eniten haittoja aiheuttavaan ja alaikäisiin kohdistuvaan toimintaan.
  • Valvovalla viranomaisella on oltava resursseja puuttua myös luvattomasti Suomen markkinoilla toimivien yritysten toimintaan.
  • Ikärajojen noudattamista rahapelien pelaamisessa on valvottava nykyistä tehokkaammin. Jos automaattien sijoituspaikka toistuvasti laiminlyö pelaamisen valvonnan, automaatit on poistettava sen tiloista.
  • Kiinnitetään huomiota alaikäisten suojeluun rahapelejä koskevalta markkinoinnilta ja mainonnalta.

6. Tehostetaan pelihaittojen ehkäisyä

  • Rahapeliautomaattien kokonaismäärää ja sijoittelua tulee arvioida uudelleen ottamalla huomioon myös sosiaalipoliittiset periaatteet. Automaattien sijoittaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden, koulujen, päiväkotien ja nuorisotilojen läheisyyteen kielletään.
  • Asteittain käyttöön otettavasta pakollisesta tunnistautumisesta ja sen vaikutuksista saatavia tietoja tulee hyödyntää päätöksenteossa ja monopoliyhtiön vastuullisuuden arvioinnissa.
  • Asetetaan Veikkaukselle velvollisuus olla yhteydessä havaitsemiinsa ongelmapelaajiin sekä ohjata heitä tuen piiriin.
    • Annetaan Veikkaukselle oikeus estää pelaajan pelaaminen – tilapäinen pelinesto –määritellyissä tilanteissa, kun kyseessä selvästi ongelmapelaaminen.
  • Suunnataan pelitarjonnan kehitys niin, että edistetään matalan riskin pelaamista ja vähennetään korkean riskin pelaamista.
  • Turvataan pelaajille mahdollisuus nykyistä tehokkaampiin pelinestoihin. Niille, jotka sitä toivovat on annettava mahdollisuus lisätä itsensä rekisteriin, jossa oleminen estää kaiken rahapelaamisen.
  • Turvataan riittävät resurssit peliongelmien ehkäisyyn ja matalan kynnyksen tukeen.

7. Kehitetään pelihaittojen hoitoa, tutkimusta ja ehkäisevän työn rakenteita

  • Perustetaan Veikkauksen rahoituksella itsenäinen valtakunnallinen osaamiskeskus pelihaittojen ehkäisyyn ja peliongelmien hoitoon ja sen kehittämiseen.
  • Taataan maantieteellisesti kattavat alueelliset hoitopalvelut ja varmistetaan hoidon saatavuus kaikkialla Suomessa.
  • Varmistetaan peliongelmaisten asianmukainen hoito osana yleisen palvelujärjestelmän hoito- ja terapiatakuuta. Huolehditaan moniongelmaisten riittävästä tuesta varhaisessa vaiheessa.
  • Varataan 1 prosentti pelikatteesta pelihaittojen ehkäisyn, tutkimuksen ja hoidon kehittämiseen.
  • Kattojärjestöt laativat yhteiset ohjeet jäsenilleen tavoitteena lisätä tietoisuutta rahapeleistä sekä niiden aiheuttamista haitoista ja ennaltaehkäisystä. Järjestöt ottavat yhdessä laaditut ohjeet huomioon omassa toiminnassaan. Tähän ohjataan myös avustuspäätöksin.
  • Valtion on turvattava riittävä rahoitus rahapelaamisen tutkimukselle. Tarvitaan monipuolista kansainvälistä tietopohjaa ja seurantaa, jotta Suomen tilanteen kehittymistä voidaan seurata suhteessa muihin Euroopan maihin, erityisesti Pohjoismaihin.
  • Veikkauksen toiminnan tulee olla läpinäkyvää. On tärkeää, että Veikkaus luovuttaa kaiken tarpeellisen, kertyvän datan tutkijoiden käyttöön.

Seuraava artikkeli: Lähteet


Tämä artikkeli on SOSTEn rahapelipoliittisesta ohjelmasta.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, syyskuu 2019