Välityömarkkinoilla olevien ihmisten työllistymisen avuksi on tarjolla kattavasti julkisen järjestelmän tarjoamia palveluita ja tukea, kuten kuntouttavaa työtoimintaa, muuta kuntoutusta, työkokeilua, palkkatukea, valmennusta tai urasuunnittelua, työllistävää yritysyhteistyötä ja työnvälityspalveluja. Välityömarkkinat eivät kuitenkaan rajoitu julkisen vallan toimenpiteisiin, vaan esimerkiksi järjestöt, säätiöt, kuntien työpajat sekä sosiaaliset ja yhteiskunnalliset yritykset ovat keskeisiä toimijoita välityömarkkinoilla. Nämä toimijat tuottavat nimenomaan tarvelähtöisiä työllisyyspalveluita, joissa varmistetaan oikea-aikainen, yksilöllinen ja pitkäkestoinen tuki sitä tarvitseville. Viralliset, julkisen sektorin takaamat palvelut ja tuki nivoutuvatkin välityömarkkinoilla yhteen kolmannen sektorin tarjoamien palveluiden sekä tuen kanssa. Palveluilla viittaamme tässä julkaisussa kaikkiin sellaisiin toimintoihin, joita välityömarkkinoilla tai aluksi kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella oleville henkilöille on tarjolla. Ennen kuin seuraavissa alaluvuissa esitellään julkisen sektorin ulkopuolisia välityömarkkinoiden tarvelähtöisiä työllisyyspalveluita, on syytä luoda silmäys julkisen sektorin välityömarkkinoille tarjoamiin palveluihin sekä tukeen.
Kuntouttavalla työtoiminnalla tarkoitetaan kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa siihen osallistuvan yksilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle. Kuntouttavassa työtoiminnassa ei synny työ- tai virkasuhdetta. Sillä parannetaan pitkään jatkuneen työttömyyden perusteella työmarkkinatukea tai toimeentulotukea saavan henkilön edellytyksiä työllistyä avoimilla työmarkkinoilla. Lisäksi kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on edistää välityömarkkinoilla olevien mahdollisuuksia osallistua koulutukseen sekä työ- ja elinkeinoviranomaisen tarjoamaan julkiseen työvoimapalveluun.
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen palvelu (ks. Sosiaali- ja terveysministeriö, kuntouttava työtoiminta). Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan, jonka työ- ja elinkeinotoimiston ja kunnan sosiaalihuollon viranomainen laativat yksilön kanssa. Kuntouttava työtoiminta voidaan määritellä viimesijaiseksi aktivoinniksi pitkään työttömänä olleille ja muille vaikeasti työllistyville henkilöille (Karjalainen & Karjalainen 2011, 4). Kuntouttavasta työtoiminnasta katsottuna avoimet työmarkkinat ovat vielä usein kaukana. Kuntouttavasta työtoiminnasta siirrytään usein toiseen palveluun. Usein jatkona on työkokeilu tai uusi kuntouttava työjakso. (ks. Sundvall 2017, 19.) Toiminnan hyvinvointia lisäävän vaikutuksen lisäksi kuntouttavan työtoiminnan keskiössä on käytännönläheinen konkreettinen tekeminen. Kuntouttavan työtoiminnan järjestäjän näkökulmasta tavoite on työttömän henkilön siirtyminen kohti työmarkkinoita.
Kunnat voivat järjestää kuntouttavaa työtoimintaa itse tai he voivat tilata kuntouttavaa työtoimintaa sopivilta palvelun tuottajilta. Kuntouttavan työtoiminnan tehtävät ovat moninaisia. Kuntouttavia paikkoja on esimerkiksi teknisen huollon alueella (puisto- ja ulkotyöt, kierrätys), vanhustenhuollossa ja siivoustehtävissä. Myös erilaiset ompelu- tai tekstiilityöt ja puutyöt ovat yleisiä kuntouttavan työtoiminnan töitä. (ks. Karjalainen & Karjalainen 2011, 23.) Kuntouttavan työtoiminnan tuloksiin vaikuttavat mm. työtoiminnan kesto, jakson aikana saatu ohjaus ja tuki, sen aikana järjestetyt terveydenhoito- ja kuntoutuspalvelut sekä polutus seuraavan työllistämistä edistävän palvelun pariin. Kaikkein yleisimmin kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille järjestetään terveystarkastuksia. Jakson aikana järjestetään myös päihdekuntoutusta, mielenterveyspalveluja ja koulutusta. Usein kuntouttavaa työtoimintaa järjestävät sosiaali- ja terveysalalla toimivat järjestöt, yhdistykset tai säätiöt.
Kuntoutusta järjestää kuntien lisäksi Kansaneläkelaitos sekä järjestöt – esimerkiksi vammaisjärjestöt. Kuntoutusta tarvitaan silloin, kun sairaus tai vamma vaikeuttaa ihmisten opiskelua, työtä tai elämänhallintaa. Kuntoutus perustuu yksilölliseen ja tavoitteelliseen suunnitelmaan. Kuntoutukseen pääseminen edellyttää yleensä lääkäriltä lausuntoa, jossa todetaan sairauden tai vamman aiheuttama kuntoutustarve. Toisaalta esimerkiksi nuorten ammatillista kuntoutusta voidaan hakea myös ilman todettua sairautta silloin, kun hakija on 16–29-vuotias ja hänen toimintakykynsä on olennaisesti heikentynyt. (Kela 2019.)
Kelan järjestämä kuntoutus yleensä maksutonta ja sitä voidaan tukea myös kuntoutusrahalla. Kuntoutuksen tavoitteet, kesto ja myönnettävät palvelut määräytyvät yksilön tarpeiden mukaan. Kuntoutuksella voidaan tavoitella esimerkiksi fyysisen toimintakyvyn palauttamista, opintojen loppuun saattamista, työelämässä jatkamisen mahdollistamista tai sopeutumista elämään sairauden tai vamman kanssa. Kuntoutustoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi kuntoutuspsykoterapia, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, kuntoutus – ja sopeutumisvalmennuskurssit tai erilaiset terapiat osana vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. (Kela 2019.)
Työkokeilu on työpaikoilla järjestettävä työllisyyttä edistävä palvelu, jonka avulla välityömarkkinoilla oleva henkilö voi tutustua työelämään tai itseään kiinnostavaan alaan. Työkokeilu esimerkiksi pitkän työttömyyden jälkeen mahdollistaa osaamisen ja ammattitaidon kehittämisen käytännössä. Työkokeiluun osallistutaan myös uravaihtoehtojen selkiyttämiseksi tai työmarkkinoille palaamiseksi. Työkokeilu on myös tilaisuus kartoittaa omaa työkykyä ja soveltuvuutta suhteessa johonkin ammattiin. Työkokeilu edistää osallistujien tilannetta sekä työllistymisen että opintoihin ohjautumisen näkökulmasta.
Työkokeilu on mainettaan parempi palvelu, johon suuri osa osallistujista ja työkokeilupaikoista ovat tyytyväisiä. Työkokeilua uudistettiin vuonna 2013, jolloin kokeiluun yhdistettiin työharjoittelu- ja työelämänvalmennuspalvelut. Työkokeiluun osallistuu tuhansia henkilöitä vuosittain. Työkokeiluun osallistuneista puolella on taustallaan työttömyys. Muita yleisiä polkuja ovat työkokeiluun ohjautuminen opintojen jälkeen tai pitkään kotona vietetty aika lasten kanssa. Noin kymmenellä prosentilla työkokeilijoista on työllistymistä haittaava vamma tai pitkäaikaissairaus. Ulkomaalaisten osuus työkokeilijoista vaihtelee alueittain. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019b, 13–16).
Työkokeiluun päätyminen työllistymisen edistämiseksi vaihtelee henkilöiden tavoitteista ja palvelutarpeesta riippuen. Ammatinvalintasyistä osallistuvat nuoremmat henkilöt hyötyvät työkokeilusta enemmän kuin työmarkkinoille palaamassa olevat henkilöt, jotka usein ovat ikääntyneitä henkilöitä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019b, 16). Työkokeilusta saadun palautteen perusteella parhaimmat hyödyt ovat mm. uuden oppiminen, itseluottamuksen kasvaminen, uratavoitteiden selkiytyminen, työllistyminen, kielen oppiminen, kotoutumisen edistäminen tai omaan kuntoon sopivien työtehtävien löytäminen. Työkokeilu myös tuo mielekästä tekemistä ja rytmiä arkeen pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Työkokeilu toimii parhaimmillaan yhdistettynä muihin palveluihin kuten valmennukseen. Työkokeilusta tavoitellut jatkopolut ovat joko töihin tai opintoihin. Työkokeilun jälkeisenä palveluna erityisesti asiantuntijat kokivat palkkatuella työllistymisen hyvänä vaihtoehtona. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019b, 16).
Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen tarkoituksena on edistää työttömän työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatuella työskentelyn aikana työntekijällä on mahdollisuus kehittää omaa ammatillista osaamistaan. Tuen myöntäminen perustuu aina työttömän työnhakijan palveluntarpeen arviointiin. TE-toimisto hallinnoi ja myöntää palkkatuen harkinnan mukaisesti työnantajalle. Palkkatukea saavan työnantajan on sitouduttava maksamaan työstä työehtosopimuksen tai vastaavan mukainen palkka. Palkkatuettua työtä voi yhdistää muihin TE-palveluihin. Esimerkiksi palkkatuen käyttäminen työkokeilujakson jälkeen on yleistä. TE-toimisto voi hankkia työnhakijan ja työnantajan tueksi työhönvalmentajan palveluita. Työntekijä voi hakea omatoimisesti palkkatuettua työtä palkkatukikortin avulla. Jos työnhakijalla on palkkatukikortti, on TE-toimisto sitoutunut myöntämään palkkatukea työllistymisen tueksi. Palkkatuen myöntämisestä voidaan sopia myös työttömän työnhakijan työllistymissuunnitelmassa.
Palkkatuki on tutkimusten mukaan vaikuttava työllistämispalvelu pitkäaikaistyöttömille. Pitkäaikaistyöttömillä työllistyminen ilman tukea on heikompaa verrattuna vähemmän aikaa työttömänä olleisiin. Lisäksi pitkäaikaiseen työttömyyteen liittyy riski työttömän yksilön ajautumisesta työvoiman ulkopuolelle. Palkkatuki on pitkäaikaistyöttömilläkin vaikuttavampi pidempikestoisena tukena ja silloin, kun työ ei ole kunnan itsensä järjestämää velvoitetyöllistämistä. Muita palkkatuesta hyötyviä ryhmiä ovat maahanmuuttajataustaiset, nuoret sekä osatyökykyiset työttömät henkilöt. Palkkatuen positiiviset vaikutukset eivät rajoitu työllistymiseen. Kansainvälisessä vertailussa on huomattu palkkatuella työskentelemisen ehkäisevän työllistetyn henkilön päihteidenkäyttöä, rikollisuutta, syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. (Asplund, Kauhanen, Päällysaho & Vanhala (2018, 18; 23; 30; 34.)
Valmennus auttaa valmennettavaa käyttämään omia voimavarojaan ja taitojaan siten, että keskitytään tavoitteiden saavuttamiseen. Valmentaja auttaa valmennettavaa näkemään mahdollisia polkuja työllistymisen edistämiseksi. (Cauffman 2017, 7–8.) Valmennuksessa pohditaan yhdessä valmennettavan kanssa, mitä mahdollisuuksia on työllistyä tarpeet huomioiden. Valmennus ei ole terapiaa, jossa analysoidaan valmennettavan ongelmia, vaan sen sijaan valmennuksessa keskitytään tavoitteiden saavuttamiseen. Valmennettavan tavoite määritellään yhdessä sopivaksi ympäristön eli tässä työmarkkinoiden tarpeisiin. Valmennus sopii henkilölle, joka ei pysty omin avuin etenemään työmarkkinoilla. Valmentajan kanssa voi myös pohtia omia vaihtoehtojaan.
TE-toimistoissa tarjotaan kolmenlaista valmennusta: työnhakuvalmennusta, uravalmennusta sekä työhönvalmennusta. Kaikkien valmennuspalveluiden perustana valmennettavalla tulisi olla henkilökohtainen työllistymissuunnitelma, johon on kirjattu askeleet työllistymisen edistämiseksi. (Sundvall 2017, 2; 4; 6.) TE-toimistojen useimmiten tarjoama valmennuspalvelu on lyhytkestoinen, ryhmämuotoinen työnhakuvalmennus (ks. Sundvall 2017, 8). Uravalmennuksessa annetaan työnhakijalle tietoa, neuvontaa, ohjausta sekä tukea ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selkiyttämiseen, koulutukseen hakeutumiseen ja työelämävalmiuksien kehittämiseen. Valmentajien kanssa voi pohtia esimerkiksi omia kiinnostuksen kohteitaan tulevaisuuden työuraa ajatellen. Työhönvalmentajat auttavat suhteuttamaan tulevaisuuden suunnitelmia valmennettavan yksilön voimavaroihin nähden sekä esimerkiksi ansioluettelon kokoamisessa tai luomisessa alusta asti. Tarvittaessa valmentajat ohjaavat valmennettavan elämänhallintaa ja työkykyä tukevien palveluiden pariin. Työllistymisen ollessa ajankohtaista, työhönvalmentajat etsivät ja räätälöivät työntekijälle sopivia jatkopolkuja opintoihin tai töihin avoimille työmarkkinoille.
Valmennus on tehokkainta, kun valmennettavien tarpeeseen kyetään vastaamaan suoraan. Tällöin ei järjestetä liikaa ohjausta henkilöille, jotka eivät työllistyäkseen tarvitse lisäpalveluita. Toisaalta tukea työllistymiseen saavat valmennettavat saavat enemmän oikeaan tarpeeseen kohdennettua palvelua. (vrt. Sundvall 2017, 16–19.) Valmentajat seuraavat jatkuvasti avointen työmarkkinoiden tilannetta ja esim. työpaikkailmoituksia, yt-neuvotteluja, ammattibarometreja jne. Vuoropuhelu avoimilla työmarkkinoilla toimivien yritysten kanssa on tärkeää, jotta yrityksiin ohjattaisiin edelleen sopivia henkilöitä. Kuten todettua, julkinen palvelu- ja tukijärjestelmä muodostaa vain osan välityömarkkinoista. Seuraavaksi esittelemme esimerkkien kautta välityömarkkinat täydentävän tarvelähtöisten palveluiden kokonaisuuden. Tarvelähtöiset työvoimapalvelut on jaoteltu esityksessämme viiteen kategoriaan: kynnyksettömiin palveluihin, intensiivisiin palveluihin, täsmäpalveluihin, työmarkkinapalveluihin sekä muut palvelut läpileikkaavaan pitkäkestoiseen tukeen tai rinnalla kulkemiseen. Neljän palvelumuodon jaottelun taustalla on käytännössä kaksi näkökulmaa:
- kuinka paljon erilaisia tarpeita niihin osallistuvilla ihmisillä on sekä se
- kuinka lähellä avoimille työmarkkinoille työllistymistä välityömarkkinoilla oleva henkilö on.
Kuviossa 2 on esitetty tarvelähtöisten työllisyyspalveluiden malli. Kuvion yläosassa olevat palkit kuvaavat välityömarkkinoiden erityyppisiä palveluita. Kuvion keskiosassa olevat palkit osoittavat, mitkä eri toimijat – kolmannelta sektorilta ja julkiselta sektorilta – tuottavat kyseisiä palveluita ja tukea. Alaosassa on puolestaan kuvattu virallisen palvelujärjestelmän toimenpiteet ja niiden pääasiallinen nivoutuminen välityömarkkinoiden eri palvelumuotoihin. Intensiivisissä palveluissa, täsmäpalveluissa ja työmarkkinapalveluissa esimerkiksi kuntien työpajojen, koulutusorganisaatioiden, säätiöiden, järjestöjen ja sosiaalisten yritysten toiminta limittyy virallisen palvelujärjestelmään ja täyttää sen jättämiä aukkoja.
KUVIO 2. Välityömarkkinoiden tarvelähtöisten työvoimapalveluiden malli.
Tämä artikkeli on Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut -julkaisusta.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, marraskuu 2019