Sosiaalibarometri 2019 johtopäätös 1/4:
Yhä huolta eriarvoistumisesta
Tämä artikkeli on julkaisusta Sosiaalibarometri 2019.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019
Sosiaalibarometrin vastaajat arvioivat hyvinvoinnin tilanteen parantuneen viime vuosina eniten pitkäaikaistyöttömillä sekä tukea tarvitsevilla lapsiperheillä ja nuorilla. Tilanteen kohennukset ovat kuitenkin kohdentuneet alueellisesti vaihtelevasti tai tuki on ollut riittämätöntä haasteisiin nähden, sillä edelleen eniten huolta kannetaan tukea tarvitsevista nuorista ja lapsiperheistä sekä monia ongelmia kokevista.
Monien ongelmien kanssa kamppailevien hyvinvoinnin arvioitiin selvästi heikentyneen viiden viime vuoden aikana. Tuntuvia heikennyksiä kuvattiin myös pienituloisten eläkeläisten ja perusturvan varassa elävien tilassa. Aiempia vuosia enemmän vastaajat nostivat vuoden 2019 alussa esille mielenterveyskuntoutujien, ylivelkaantuneiden ja maahanmuuttajien hyvinvoinnin haasteita.
Tukea tarvitsevia lapsiperheitä autettaisiin vastaajien mukaan parhaiten ehkäisevän työn ja varhaisen tuen avulla. Kotipalvelu tulisi palauttaa laajemmin lapsiperheiden saataville. Ratkaisuina tukea tarvitseville nuorille esitettiin panostamista ehkäisevään työhön, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja, yhteistyön tiivistämistä nuorten kanssa toimivien eri tahojen kesken, nuorille suunnattujen mielenterveyspalvelujen lisäämistä sekä toimintatapojen ja palvelujen muotoilua nuorille sopiviksi.
Kun elämäntilanteessa on useita ongelmia, tueksi tarvitaan vastaajien mukaan eri tahojen saumatonta yhteistyötä, selkeä koordinointivastuu, yhteinen asiakassuunnitelma, mahdollisuus vastuutyöntekijään ja henkilökohtaiseen asiointiin.
Pienituloisuuden karikot
Perusturvan viime vuosien leikkaukset ovat sosiaalityöntekijöistä puolen, Kelan johdosta kolmanneksen ja TE-johdosta vajaan kolmanneksen mielestä vaikuttaneet varsin paljon ihmisten toimeentuloon ja palvelutarpeisiin. Sote-johtajista näin arvioi viidennes. Perusturvan leikkaukset ovat syventäneet eriarvoisuutta ja ennen kaikkea lisänneet viimesijaisen etuuden, toimeentulotuen tarvetta.
Kansalaisten katsotaan pääosin saavan perustoimeentulotukea yhdenvertaisesti, mutta perustoimeentulotuen asiakkaat eivät ohjaudu tarvitsemansa sosiaalityön piiriin pulmitta. Pelkällä perusturvalla elävien ihmisten tilannetta voitaisiin vastaajien mukaan kohentaa esimerkiksi siten, että Kelan perustoimeentulotuen käsittelyyn lisättäisiin henkilökohtaista kasvokkaista asiointia, syvällisempää tilanteen arviointia ja harkinnanvaraisuutta. Perusturvalla elävien tilannetta helpottaisi ensisijaisten etuuksien tason korotus.
Pienituloisten eläkeläisten tilanteen kohentamisessa auttaisi vastaajien mielestä minimieläkkeiden nosto, asumistuen korotus sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen kohtuullistaminen ja lääkekorvausten korottaminen. He hyötyisivät myös henkilökohtaisista palveluista ja palveluohjauksesta.
Harvaan asuttujen ja kasvualueiden kipupisteet
Eriarvoistumisen kasvuun vaikuttavat vastaajien mukaan heidän omilla alueillaan lähivuosina eniten väestön ikääntyminen, työvoiman saatavuuden haasteet, asumisen kalleus, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen riittämättömät resurssit sekä työikäisten poismuutto ja pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso.
Tuloksista välittyvät monin tavoin alueelliset erot. Pohjois- ja Itä-Suomessa eriarvoistumista tuottaa tuntuvasti muuta maata enemmän väestön ikääntyminen, pitkäaikaistyöttömyys, työvoiman saatavuuden vaikeus ja työikäisten poismuutto.
Pienillä paikkakunnilla kannetaan huolta lähipalvelujen, kuten Kelan toimiston ja sosiaalipalvelujen, katoamisesta. Näitä ei jäljelle jääneelle väestölle voida täysin korvata digitaalisin palveluin. Silti sosiaalityön näkökulmasta palvelut toimivat monin tavoin suurempia alueita sujuvammin alle 20 000 asukkaan alueilla.
Kasvualueilla näkyvät väestön keskittyessä selvemmin myös hyvinvointiongelmat ja palvelujen resurssivajeet. Yli 200 000 asukkaan alueilla muuta maata polttavammin eriarvoistavat asumisen kalleus, pitkäaikaistyöttömyys sekä heikko sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Helsinki-Uusimaan vastauksissa korostuvat asumisen kalleus, maahanmuuttajien kotoutumisen haasteet ja pitkät jonot terveyspalveluihin.
Sosiaali- ja terveyspalvelurakenteita uudistettaessa vastaajia askarruttaa lähipalvelujen karsiminen ja palvelujen keskittyminen kuntakeskuksiin. Kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluja luotaessa tulisi hyödyntää myös pienten kuntien ja alueiden toimivat yhteistyökäytännöt sekä mahdollistaa poikkisektoraalinen yhteistyö kunnissa.
Digitalisaatio: pelastus vai heitteillejättöä?
Neuvontaa, ajanvarausta, etuuksien hakua ja varsinaista palvelua on siirretty enenevässä määrin omatoimiseen asiointiin verkossa. Omatoiminen sähköinen asiointi on nähty jo vuosia erittäin kannatettavana keinona hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Myös keväällä 2019 keskeytyneestä sote-uudistuksesta vastaajat kannattivat suhteellisen laajasti ratkaisuja, jotka vaativat asiakkailta varsin mittavaa omatoimisuutta, vastuunottoa ja osaamista, kuten asiakkaiden valinnanvapauden lisäämistä asiakasseteleillä ja henkilökohtaisella budjetilla.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa laajemmin sähköinen asiointi on käytössä TE- ja Kelan palveluissa. Työvoimapalveluissa verkkopalvelujen arvioitiin vastaavan eri asiointikanavista parhaiten työttömien tarpeisiin. Näin katsoi puolet kaikista vastaajista, joskin luottamus on selvästi suurempaa Kelan ja TE-palvelujen vastaajilla. Kääntöpuolena ilmeni, että sähköiseen asiointiin eri syistä kykenemättömät ovat vaarassa jäädä ilman tarvitsemiaan TE-palveluja.
Omatoimisen sähköisen asioinnin riskit näkyvät selkeimmin monella tapaa vaikeassa elämäntilanteessa olevilla ihmisillä, ikääntyneillä, maahanmuuttajilla sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujilla.
Pulmia tuottaa jo palvelujärjestelmän hahmottaminen. Vastaajat ovat laajasti yhtä mieltä esimerkiksi siitä, ettei riittämättömään toimeentuloon apua hakevilla ole selkeää näkemystä, mihin asioihin kuuluu hakea Kelan perustoimeentulotukea ja mihin kuntien myöntämää täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Viimesijaisen perustoimeentulotuen osalta pelätään myös sitä, että henkilökohtaisen palvelun tarpeessa olevat asiakkaat ohjataan hakemaan etuutta omatoimisesti verkkopalvelun kautta.
Uudistuksissa punnittava vaikutus eriarvoistumiseen
Hyvinvointi- ja terveyserot eivät häviä automaattisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteita uudistamalla. Keväällä 2019 kaatuneessa sote-uudistuksessa etenkin lähipalvelujen turvaamisen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisen sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen yhdenvertaisen saavutettavuuden arvioitiin toteutuvan melko heikosti. Valinnanvapauden lisääminen suunnitellulla tavalla olisi vastaajien enemmistön arvioiden mukaan kasvattanut hyvinvointi- ja terveyseroja sekä heikentänyt palvelujen yhdenvertaista saamista valtakunnallisesti.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen nähdään kaikista tärkeimpänä keinona eriarvoisuuden vähentämisessä. Käytännössä se on esimerkiksi lasten edullisia harrastuksia, koululaisten aamupäivätoimintaa, eri ikäisten matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, neuvontaa velkaantumisriskissä oleville tai vertaistukiryhmiä. Riittämättömien resurssien pelätään kuitenkin lisäävän eriarvoistumisen kasvua alueilla lähivuosina.
Muita tärkeämpinä eriarvoisuutta vähentävinä tekijöinä vastaajat näkevät myös sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen. Panostaminen osatyökykyisten työllistymiseen ja maksuton toisen asteen koulutus ovat vastaajien mukaan niin ikään keskeisiä eriarvoistumista vähentäviä toimia.
Tämä artikkeli on julkaisusta Sosiaalibarometri 2019.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, lokakuu 2019