Skip to content

SOSTEn julkaisu: Hyvinvointitaloudessa eteenpäin

Hyvinvointitalous konkreettisena järjestötoimintana – vipuvoimaa hyvinvointitalouskriteeristöstä


Päivi Rouvinen-Wilenius ja Mervi Aalto-Kallio
julkaistu 9.3.2021

Päivi Rouvinen-Wilenius, TtM, toimii erityisasiantuntijana SOSTEssa. Hän on ollut kehittämässä hyvinvointitaloutta 2010-luvun alusta asti. Hän on muun muassa määritellyt hyvinvointitalouskäsitettä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, kansalaisyhteiskunnan ja ennakoinnin näkökulmista käsin. Lisäksi hän on ollut luomassa hyvinvointi-investointiajattelun perustaa monitieteisestä lähtökohdasta sekä vastannut hyvinvointitalouden sidosryhmätyöstä.

Mervi Aalto-Kallio, KM, toimii erityisasiantuntijana SOSTEn Järjestöpalveluissa. Hän on toiminut vuodesta 2006 sote-alan järjestöarvioinnin ja -kehittämisen parissa arviointien toteuttajana, järjestöarviointiin liittyvän tiedon kehittäjänä ja oppaiden kirjoittajana, rinnalla kulkevana arviointifasilitaattorina, arviointikouluttajana ja verkostoijana. Tämän hetken tehtävät kytkeytyvät vaikuttavuuden arviointiin ja ennakointiin.


Tässä artikkelissa kuvaamme järjestöjen yhteistyöllä luodun hyvinvointitalouskriteeristön, joka konkretisoi hyvinvointitaloutta erityisesti järjestötoiminnassa. Järjestötoiminnan jatkuvuus on Suomessa vaakalaudalla muun muassa rahoitukseen liittyvien haasteiden vuoksi. Hyvinvointitalouskriteeristö on yksi väline, jonka avulla voidaan osoittaa järjestötyön yhteiskunnallista ja inhimillistä merkitystä – osana hyvinvointitaloutta.

Lähtökohdat

Hyvinvointitalous voidaan ymmärtää visiona eli näkemyksenä toivotusta tulevaisuudesta. Hyvinvointitalouden visio tiivistyy SOSTEn määrittelyn mukaisesti lauseessa ”yhdessä tehty hyvä elämä kaikille”. Mutta mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti? Luodaksemme aktiivisesti toivottua hyvinvointitalouden tulevaisuutta, tarvitsemme yhteiskunnallisen toiminnan sanoittamista hyvinvointitalouden kielelle.

SOSTE selvitti[1] vuoden 2020 alussa järjestöjen näkemyksiä hyvinvointitaloudesta. Vastaajista 95 % näkee hyvinvointitalouskäsitteen tarpeellisena, mutta ainoastaan 24 prosenttia vastaajista kokee pystyneensä hyödyntämään hyvinvointitalouskäsitettä työssään. Konkreettisia esimerkkejä kaivataan siitä, miten hyvinvointitalous ilmenee järjestötyössä ja miten käsitettä voisi käyttää vaikuttamistyössä nykyistä enemmän.

Hyvinvointitalouden teesit

Hyvinvointitalouden edistäminen edellyttää valmiuksia kuvata ja sanoittaa toimintaa hyvinvointitalouden kielelle. Vuonna 2014 SOSTEn keskeisenä hyvinvointitaloustyön projektina oli hyvinvointitalouden konkretisointi. Projektin tarkoituksena oli määritellä hyvinvointitalouden käsite ja luoda ymmärrystä hyvinvointitalouden ilmenemisestä erityisesti järjestöjen toiminnassa. Tavoitteena oli, että järjestöt osaavat tämän työn tuloksena kuvata toimintaansa hyvinvointitalouden kielellä. Silloin on helpompaa saada konkreettista näyttöä hyvinvointitaloudellisesta toiminnasta, mikä vahvistaa hyvinvointitalouden yhteiskunnallista viestiä ja asemaa.

Työ toteutettiin Delfoi-menetelmällä[2]. Mukaan valittiin kaksikymmentäkuusi sosiaali- ja terveysjärjestöä. Järjestöt edustivat laajasti SOSTEn jäsenyhteisöjen kenttää. Edustettuina oli pieniä ja isoja sekä suomen- että ruotsinkielisiä järjestöjä. Sisällöllisessä valinnassa huomioitiin, että vastaajissa oli edustettuina terveyden edistämisen, sosiaalipolitiikan ja potilasjärjestöjen näkökulmia. Lisäksi järjestöt edustivat laajasti järjestötoimintaa aina sosiaali- ja terveyspalvelutoiminnasta vapaaehtoistoimintaan. Näin varmistettiin kriteerien muodostuminen sellaiseksi, että ne soveltuvat monenlaisille sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Delfoi-prosessi toteutettiin kolmena kierroksena. Ensimmäisellä kierroksella panelisteilta pyydettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mitä on hyvinvointitalous?
  2. Mikä on hyvinvointitalouden ydin?
  3. Mikä on järjestöjen rooli hyvinvointitaloudessa?

Ensimmäisen kierroksen jälkeen vastaukset muotoiltiin teeseiksi eli eräänlaisiksi väittämiksi, joiden tärkeyttä arvioitiin toisella ja kolmannella kierroksella. Toisella kierroksella oli seitsemän teesiä, joita muotoiltiin edelleen hyvinvointitalouskriteereiksi. Kriteereillä pyrittiin hahmottelemaan sellaisia tunnuspiirteitä, jotka kuvaavat hyvinvointitalouden ilmenemistä järjestötyössä. Yhtä teesiä kohden löytyi kolmesta yhdeksään kriteeriehdotusta. Osallistujia pyydettiin valitsemaan kriteeriehdotuksista kolme tärkeintä. Tässä vaiheessa oli vielä mahdollista lisätä tarvittaessa puuttuvia kriteereitä.

Kolmannella kierroksella osallistujia pyydettiin arvioimaan ja tarvittaessa täydentämään lopputuloksena syntynyttä hyvinvointitalouskriteeristöä. Kriteerit pisteytettiin siten, että tärkein sai arvon 5 ja vähiten tärkein arvon 1. Tämä mahdollisti sen, että kriteerit saatiin asetettua tärkeysjärjestykseen. Kolmannen Delfoi-kierroksen jälkeen kriteerit jaettiin neljään teesiin (A-D), jotka kiteytettiin tavoitteiksi. Teesit muodostavat hyvinvointitalouden strategisen perustan järjestöjen näkökulmasta.

Hyvinvointitalouden teesit:

  1. Järjestöt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita: Tehdään näkyväksi, mitä hyvinvointitalouden kannalta merkittävää järjestöt tuottavat yhteiskunnalle.
  2. Järjestöt ovat merkittäviä palveluntuottajia: Tehdään näkyväksi, mitä hyvinvointitalouden kannalta tärkeää järjestöjen palvelut tuottavat yhteiskunnalle.
  3. Järjestöt toimivat hyvinvointi-investoijina ja investointiajattelun vahvistajina: Järjestöt pyrkivät vaikuttamaan siihen, että investointinäkökulma vahvistuu yhteiskunnassa.
  4. Järjestöt ovat osaavia hyvinvoinnin mittaajia: Järjestöt arvioivat sekä omaa että yhteiskunnan merkitystä osana hyvinvointitaloutta.

Kriteerit avaavat konkreettista toimintaa

Delfoi-prosessissa hyvinvointitalouden kriteereitä jäi kymmenen, jotka jakautuvat neljän edellä esitetyn teesin alle. Kriteerit muodostavat konkreettisen työvälineen, jolla järjestöt voivat kuvata ja arvioida toimintaansa hyvinvointitalouden kielellä. Kriteerit auttavat myös näkemään, mitä toimia pitäisi vahvistaa, jotta hyvinvointitalous tulisi paremmin näkyväksi järjestötyössä. Kriteereitä voi käyttää myös toisistaan erillisinä.

Teesi A: Järjestöt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita

Teesin A:n tavoitteena on tehdä näkyväksi, mitä hyvinvointitalouden kannalta merkittävää järjestöt tuottavat yhteiskunnalle. Järjestöjen erityisyys tulee esille siinä, että ne ovat lähellä ihmisten arkea ja vahvistavat toiminnallaan osallisuutta. Järjestöt tavoittavat hyvinvointilähtöisellä toiminnallaan parhaiten heitä, joihin muiden toimijoiden toiminta ei enää yllä.

Järjestöjen toiminnalla tarkoitetaan edunvalvontaa, vapaaehtoistyötä, järjestölähtöistä auttamistyötä ja muuta järjestön toimintaa lukuun ottamatta yritysmuotoista palveluntuotantoa. Hyvinvointitalouden näkökulmasta tämänkaltaisen hyvinvointia tuottavan järjestötyön edellytykset on tärkeä turvata yhteiskunnassa jatkossakin.

Esimerkiksi Laasanen (2011) on tutkinut järjestöjen vapaaehtoistyön kansantaloudellisia vaikutuksia. Laskennan perustana on oletettu tilanne, jossa julkinen sektori hoitaisi vastaavat tehtävät. Selvitysten mukaan järjestöjen vapaaehtoistyöhön sijoitetulla yhdellä eurolla saadaan noin kuusinkertainen tuotos yhtä työtuntia kohti laskettuna. Tämä tulos antaa Laasasen mukaan hyvän kuvan vapaaehtoistyön kansantaloudellisesta vaikutuksesta ja merkityksestä. (Laasanen 2011, 19.) Vapaaehtoistyön merkityksellisyydestä löytyy useita esimerkkejä (ks. Vertio & Rouvinen-Wilenius 2014.)

Tämän teesin alle valikoituivat kriteerit, jotka tekevät näkyväksi järjestöjen roolin aktiivisen kansalaisyhteiskunnan vauhdittajana erityisesti osallisuuden, yhteisöllisyyden ja luottamuksen näkökulmista, toisin sanoen sosiaalisen pääoman vahvistajina.

Kriteeri 1. Toimiva kansalaisyhteiskunta synnyttää luottamusta demokratiaan ja yhteiskuntajärjestelmään.

Kriteeri 2. Kansalaisjärjestöt levittävät ja juurruttavat tasa-arvoa yhteiskuntaan ja vähentävät eriarvoisuutta.

Teesi B: Järjestöt ovat merkittäviä palveluntuottajia

Teesin B tavoitteena on tehdä näkyväksi, mitä hyvinvointitalouden kannalta tärkeää järjestöjen palvelut tuottavat yhteiskunnalle ja miten järjestöt paikkaavat katvealueita, joihin julkinen palvelutoiminta ei yllä. Yhä useampi sosiaali- ja terveysalan järjestöistä tuottaa palveluita, joiden arvoa mitataan rahassa. SOSTEn selvityksen mukaan esimerkiksi viidennes yksityisistä sosiaalipalveluiden tuottajista on järjestöjä. Sosiaali- ja terveysjärjestöt työllistävät arviolta noin 37 500 ihmistä (Lindholm 2016, 15) ja ovat näin merkittävä taloudellinen toimijataho pelkästään toiminnan synnyttämien rahavirtojen määrän perusteella. Hyvinvointitalous on siis myös tärkeä osa rahataloutta. Liiketoiminnassa järjestöjen yhtiöitetyt palvelut kilpailevat samoista markkinoista jopa isojen yritysten kanssa. Järjestöjen palveluntuottajaedellytykset ovatkin hyvinvointitalouden näkökulmasta keskeinen kysymys.

Järjestöjen palveluilta odotetaan myös uudistusvoimaa. Järjestöt ovat kautta historian profiloituneet uusien ja innovatiivisten toimintatapojen syntypaikkana. Järjestöjen tuottamat palveluinnovaatiot lähtevät palveluja käyttävistä ihmisistä itsestään, heidän ideoistaan ja kohderyhmälähtöisistä tavoista toimia. Esimerkiksi vertais- ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen ja vahva käyttäjälähtöisyys ovat edelleen järjestöjen tuottamille palveluille tunnusomaista. Näiden tekijöiden avulla järjestöt voivat osoittaa omien palveluidensa lisäarvon ja erottuvuuden muista. Tähän teesiin valikoituneet kriteerit kuvaavat järjestöpalveluiden erityisyyttä ja yhteistyötä tuottajan ja kohderyhmän välillä.

Kriteeri 3. Järjestöt tuottavat palvelujärjestelmää rikastuttavia innovaatioita.

Kriteeri 4. Järjestö on tasavertainen hyvinvoinnin toteuttaja yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Teesi C: Järjestöt toimivat hyvinvointi-investoijina ja investointiajattelun vahvistajina

Teesin C tavoitteena on kuvata ja edistää sitä, että järjestöt vaikuttavat investointinäkökulman vahvistumiseen yhteiskunnassa. Hyvinvointi-investointi on tapa luoda hyvinvointia ja sitä kautta myös vahvistaa taloutta. Hyvinvointi-investointi on satsaus, joka tehdään ensisijaisesti hyvinvointilähtökohdista: tavoitteena on tuottaa lisää hyvinvointia ja parantaa hyvinvoinnin edellytyksiä. Hyvinvointiin investoiminen on osoittautunut Pohjoismaita ja suomalaista yhteiskuntaa koskevissa tutkimuksissa kannattavaksi sijoitukseksi myös taloudellisen menestyksen näkökulmasta (esim. Ahokas 2014, Möttönen 2014, Rinne 2014).

Hyvinvointiin investoiminen on kannattava sijoitus. Kajanoja (2017) puhuu hyvän kehästä, jossa hyvinvointiin investoiminen ei vain poista kurjuutta ja tuota hyvin koulutettua työvoimaa talouteen, vaan myös yhdistää ihmisiä ja lisää yhteisöllisyyden kautta luottamusta yhteiskuntaa samalla vähentäen eriarvoisuutta. Hyvän kehä tuottaa menestystä ja hyvinvointia, ja Pohjoismaat ovat siitä tyypillisesti hyvä konkreettinen esimerkki ja ovat useimmilla hyvinvointia kuvaavilla mittareilla arvioituna maailman kärkeä. (Kajanoja 2017, 26-27.)

Hyvinvointi-investoinnit voivat olla aineellisia tai aineettomia, rahamääräisiä tai ei-rahamääräisiä, tiettyyn panos-tuotos-suhteeseen pyrkiviä tai hyvän kehän ideaan perustuvia (ks. Puhakka 2017, 41-42). Järjestöjen vastausten pohjalta nousseet kriteerit viestittävät vahvaa sitoutumista hyvinvointivaltion säilyttämiseen. Järjestöt tuovat esiin esimerkiksi sen, että taloudellinen kilpailukyky mahdollistetaan hyvinvointiin investoimalla. Hyvinvoinnin edellytysten toteutuminen on myös vakaan yhteiskunnan piirre, mikä myös nousee kriteereissä esille. Järjestöissä hyvinvointi-investointien tärkeyden ja merkityksen osoittaminen erityisesti oman jäsenyhteisön näkökulmasta on tärkeää. Usein järjestöt edustavat jonkin tietyn rajatun väestöryhmän asiaa, jota ei muuten aina osattaisi yhteiskunnassa ottaa huomioon.

Kriteeri 5. Hyvinvointiin panostaminen on investointi yhteiskuntarauhaan.

Kriteeri 6. Järjestöt tuovat esiin, että kilpailukyky mahdollistetaan hyvinvointiin investoimalla.

Teesi D: Järjestöt ovat osaavia hyvinvoinnin mittaajia

Teesin D tavoitteena on kuvata, kuinka järjestöt arvioivat omaa toimintaa ja sen yhteiskunnallista merkitystä. Kysymys tiivistyy hyvinvoinnin mittaamiseen ja hyvinvointivaikutusten arviointiin. Yhteiskunnassa vaaditaan yhä enemmän sitä, että toiminnan hyöty ja tuloksellisuus ovat siihen satsattavien kustannusten arvoista. Mittaamisen vaateet ovat vahvistuneet. Tämä näkyy myös siinä, että järjestöt asettavat itselleenkin kovia mittaamistavoitteita. Mittaamiseen liittyy aina haasteita, jotka ennen kaikkea liittyvät siihen, että välineet eivät aina tavoita sitä, mitä halutaan mitata (ks. Mäkipää ym., tämä julkaisu).

Kuten Möttönenkin (2014) toteaa, kansalaisyhteiskunnan taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa, toiminnan volyymia kuvaavat laskelmat antavat usein varsin puutteellisen kuvan kansalaisyhteiskunnan taloudellisesta merkityksestä. Möttönen ehdottaakin, että tulisi tarkastella paitsi sitä, miten kansalaisyhteiskunta vaikuttaa yhteiskunnalliseen järjestelmään mutta myös sitä, miten kansalaisyhteiskunnan yhteisölliset toimintatavat, kuten esimerkiksi vapaaehtoistoiminta tai harrastus- ja virkistystoiminta vahvistavat julkista taloutta esimerkiksi vähentämällä hyvinvointivajeista koostuvaa taloudellista rasitetta. (Möttönen 2014, 201.) Tämä on esimerkki laajemmasta näkökulmasta mittaamiseen, mitä järjestöt hyvinvointitalouden näkökulmasta painottivat.

Taloudellisen arvon osoittamisen vaatimukset eivät aina ole arvopohjaisen toiminnan kannalta oikeutettuja. On kuitenkin selvää, että järjestöjen odotetaan arvioivan toimintaansa ja perustelemaan saatuja tuloksia yhä paremmin ja tätä kautta osoittavan laajassa mittakaavassa järjestötyön yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Järjestöjen tuleekin olla mukana laajemmassa vaikuttavuuskeskustelussa. Laadullinen ja käytännöllinen, toiminnan ydintä kuvaava arviointi tulisi nähdä yhtä tärkeänä kuin niin sanotusti koviin tieteellisiin menetelmiin perustuvat arvioinnit.

Viimeisen teesin kriteerit haastavat kehittämään yhteiskunnallisen merkityksen osoittamisen välineitä. Järjestöjen tuottamien hyvinvointivaikutusten todentaminen on tässä keskiössä. Tämä on myös edunvalvontatehtävän näkökulmasta tärkeää. Hyvinvointitaloudesta muodostuu vahva vaikuttamisen viitekehys silloin, kun mahdollisimman laaja joukko käyttää sitä omassa organisaatiossaan johdonmukaisesti.

Kriteeri 7. Järjestöt todentavat hyvinvointiin tehtyjen panostusten kannattavuutta.

Kriteeri 8. Järjestöt osoittavat järjestölähtöisen toiminnan yhteiskunnallista merkitystä.

Kriteeri 9. Järjestöissä arvioidaan hyvinvointivaikutuksia.

Kriteeri 10. Järjestöt ovat hyvinvointitalouden puolestapuhujia.

Hyvinvointitalouden strategiaa suuntaavat teesit ja kriteeristö voidaan tiivistää alla olevaan kuvioon.

Kuvio 1. Hyvinvointitalouden teesit ja kriteeristö

Näytön paikka

Hyvinvointitalouden kriteerit järjestöille on luotu ja ne ovat valmiina käyttöön. Kriteereitä voi hyödyntää itsenäisesti jäsentämällä niiden kautta omaa työtään tai käymällä niiden kautta keskustelua hyvinvointitaloudesta omassa tiimissä, organisaatiotasolla sekä yhdessä järjestön luottamushenkilöstön ja jäsenistön kanssa. Keskustelua voi helpottaa esimerkiksi kriteeristön pisteytys: millä tasolla asteikolla yhdestä viiteen meidän tiimissämme/järjestössämme kukin kriteeri toteutuu? Olemmeko tyytyväisiä? Miten teemme sen paremmin? Tyyli on vapaa. Tekeminen tärkeintä.

Hyvinvointitalouskriteeristön tarkoitus on auttaa kaikkia järjestöjä tekemään näkyväksi ja sanoittamaan hyvinvointitalouden kielellä se, miten oman järjestön toiminta edistää ihmisten hyvinvointia ja on siten osa hyvinvointitaloutta[3]. Tämä on tärkeää, jotta päästään kohti visiota hyvän elämän turvaamisesta kaikille. Ei kuitenkaan ole tarpeen rajata hyvinvointitalouden edistämistä vain järjestöille. Kaikkien toimijoiden työtä tarvitaan. Kuka tahansa voi käyttää hyvinvointitalouden käsitettä ja hyödyntää kriteereitä oman työnsä kuvaamisessa silloin, kun siinä hyvinvointi sekä hyvinvoinnin edellytysten lisääminen ymmärretään kestävänä tavoitteena ja lähtökohtana.

Hyvinvointitalouden konkretisointi on ollut tärkeä ponnistus hyvinvointitalouden näkyväksi tekemiselle. Kieli luo todellisuutta. Siksi sillä on merkitystä, miten asioita sanoitamme ja miten niistä puhumme. Suomen EU-puheenjohtajuuskausi vuonna 2019 oli hyvä esimerkki siitä, miten hyvinvointitaloudesta sekä hyvinvoinnin ja talouden suhteesta onnistuttiin avaamaan yhteistä keskustelua ja ymmärrystä Euroopan tasolla. Me SOSTEssa seuraamme mielenkiinnolla ja tarkkaavaisesti, miten hyvinvointitalouden sanoma leviää yhteiskunnassa ja miten ymmärrys hyvinvointitaloudesta toimintana lisääntyy eri sektoreilla.

Lähteet

  • Ahokas, Jussi (2014) Takaisin investointiajatteluun. Teoksessa Särkelä, Riitta; Siltaniemi, Aki; Rouvinen-Wilenius, Päivi; Parviainen, Heikki & Ahola, Eija (toim.) (2014) Hyvinvointitalous. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 192-199.
  • Kajanoja, Jouko (2017) Sosiaalipolitiikka. Historia, nykytila, tulevaisuus. Helsinki: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry.
  • Laasanen, Juhani (2011) Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset. Raportteja 70. Helsinki: Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti.
  • Lindholm, Lari (2016) Selvitys järjestöjen tuottamista sosiaali- ja terveyspalveluista. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. https://www.soste.fi/wp-content/uploads/2018/12/selvitys_jarjestojen_palveluista_15082016.pdf [Luettu: 25.1.2021]
  • Möttönen, Sakari (2014) Kansalaisyhteiskunta, talous ja hyvinvointivaltio. Teoksessa Särkelä, Riitta; Siltaniemi, Aki; Rouvinen-Wilenius, Päivi; Parviainen, Heikki & Ahola, Eija (toim.) (2014) Hyvinvointitalous. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 200-209.
  • Puhakka, Aatu (2017) Investoimalla hyvinvointia. Hyvinvointitaloutta rakentamassa. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.
  • Rinne, Risto (2014) Koulutus investointina tulevaisuuden hyvinvointiin. Teoksessa Särkelä, Riitta; Siltaniemi, Aki; Rouvinen-Wilenius, Päivi; Parviainen, Heikki & Ahola, Eija (toim.) (2014) Hyvinvointitalous. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 210-228.
  • Vertio, Harri ja Rouvinen-Wilenius, Päivi (2014) Hyvinvointitalous ja terveyden edistäminen. Teoksessa Särkelä, Riitta; Siltaniemi, Aki; Rouvinen-Wilenius, Päivi; Parviainen, Heikki & Ahola, Eija (toim.) (2014) Hyvinvointitalous. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 229-237.
  • [1] Järjestöbarometri 2020 -kysely valtakunnallisille sosiaali- ja terveysjärjestöille – julkaisematon kyselyaineisto, kerätty tammi-helmikuussa 2020, vastaajina 107 valtakunnallista sosiaali- ja terveysjärjestöä.
  • [2] Tutustu tarkemmin esim. https://metodix.fi/2014/05/19/kuusi-delfoi-metodi/.
  • [3] Lue lisää kriteeristön hyödyntämisestä vaikuttamistyössä: Rouvinen-Wilenius, Päivi; Ahokas, Jussi; Kiukas, Vertti ja Aalto-Kallio, Mervi (2019)  Finnish NGOs promoting health equity in the context of welfare economy. Health promotion international 34 (4), 648-657.

Tämä artikkeli on julkaisusta Hyvinvointitaloudessa eteenpäin, 1/2021.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry