SOSTEn julkaisu: Hyvinvointitaloudessa eteenpäin

Vaikuttavuus hyvinvointitaloudessa

Erica Mäkipää, Anna Tonteri ja Mervi Aalto-Kallio
julkaistu 9.3.2021

Erica Mäkipää, ETM, toimii erityisasiantuntijana SOSTEn järjestöpalveluissa vaikuttavuustyön parissa. Tavoitteena on edistää järjestöjen vaikuttavuusosaamista. Hänellä on pitkä kokemus järjestötyöstä kehittämisen, verkostotyön ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen parissa.

Anna Tonteri, VTM, työskentelee johtavana asiantuntijana Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskuksessa työ- ja elinkeinoministeriössä. Hän auttaa julkisen sektorin toimijoita hankkimaan vaikutuksia suoritteiden sijaan. Tonterilla on usean vuoden kokemus vaikuttavuusinvestoimisen markkinan ja vaikuttavuusperusteisten hankintojen kehittämisestä Suomessa.

Mervi Aalto-Kallio, KM, toimii erityisasiantuntijana SOSTEn Järjestöpalveluissa. Hän on toiminut vuodesta 2006 sote-alan järjestöarvioinnin ja -kehittämisen parissa arviointien toteuttajana, järjestöarviointiin liittyvän tiedon kehittäjänä ja oppaiden kirjoittajana, rinnalla kulkevana arviointifasilitaattorina, arviointikouluttajana ja verkostoijana. Tämän hetken tehtävät kytkeytyvät vaikuttavuuden arviointiin ja ennakointiin. 

Hyvinvointitaloudessa korostetaan, että investointi hyvinvointiin luo vaikuttavuutta pitkällä tähtäimellä. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi pahoinvointi aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia: esimerkiksi liikkumattomuudesta aiheutuu UKK-instituutin (Vasankari ym. 2018, 1-3) mukaan vähintään 3 miljardin euron ja heikentyneestä mielenterveydestä OECD:n Health at a Glance: Europe -raportin (OECD 2018, 28) mukaan 11 miljardin euron kustannukset vuosittain. Nämä olisivat ainakin osittain ehkäistävissä. Pelkät puheet terveyttä ja hyvinvointia edistävän työn tärkeydestä eivät riitä. Tarvitaan siirtymää sanoista tekoihin, teoista mitattuun näyttöön ja näytöstä päätöksiin, jotka pitkällä tähtäimellä tukevat oikeudenmukaista hyvinvoinnin jakautumista yhteiskunnassa. Miten vaikuttavuus näyttäytyy hyvinvointitaloudessa? Millaisia haasteita vaikutusten osoittamisessa on? Mitä tähän mennessä on opittu ja mihin tulisi keskittyä tulevaisuudessa?

Vaikuttavuustyö hyvinvointitalouden näkökulmasta

Vaikuttavuus liittyy kiinteästi hyvinvointitalouteen. Hyvinvointitaloudessa hyvinvointi-investoinnit pitää kohdentaa viisaasti. Tähän tarvitaan tietoa eri toimintojen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä siitä, miten vaikutukset kytkeytyvät isompiin strategisiin hyvinvointia tuottaviin vaikuttavuustavoitteisiin. Taloudellisen arvioinnin avulla saadaan tietoa, millä toiminnoilla saadaan suurin vaikuttavuus suhteessa panoksiin ja mihin kannattaa investoida.

Vaikuttavuusketju on yksi väline vaikuttavuuden kuvaamiseen. Vaikuttavuusketjuja ja -kehiä on erilaisia ja niissä esiintyy hieman erilaisia termejä sekä käsitteitä. Periaate niissä kaikissa on sama eli ketjun osat muodostavat loogisesti etenevän kokonaisuuden lähtien tarpeesta ja vaikuttavuustavoitteesta. Ketjun muita elementtejä voivat olla konkreettisia muutoksia kuvaava tavoite, panos, toiminta, tuotokset ja aikaansaadut muutokset niin välittömän tuloksen, vaikutuksen kuin laajemmalle kantautuvan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tasolla.

Hyvinvointitaloudessa halutaan nostaa kehittävä ja käytännöllisempi vaikuttavuuden arviointi akateemisemman vaikuttavuustutkimuksen rinnalle. Molempia tarvitaan. Käytännöllisellä ja kehittävällä vaikuttavuuden arvioinnilla tavoitellaan sitä, että toimijat osaavat kirkastaa oman toimintansa vaikuttavuusketjuja sekä mitata ja arvioida toiminnallaan aikaansaatuja muutoksia. Kehittävä ote myös mahdollistaa kokeilemisen ja tarvittaessa toiminnan nopeankin uudelleen suuntaamisen. Akateemisessa vaikuttavuustutkimuksessa vaikuttavuutta koskevan näytön tulisi parhaimmillaan perustua satunnaistettuihin koeasetelmiin ja tilastollisesti merkitseviin tuloksiin siten, että kausaliteetti toimenpiteen ja havaitun tuloksen välillä voidaan todentaa.

On suhteellisen helppoa määritellä, mitä vaikuttavuuden arviointi ja vaikuttavuuden osoittaminen tarkoittaa teoriassa. Käytännössä se on kuitenkin haasteellisempaa. Vaikuttavuuden arvioinnin käytäntöön viemiseen on viime vuosina panostettu paitsi sosiaali- ja terveysjärjestöissä myös muilla sektoreilla.

Hyvinvointivaikuttavuuden osoittamisen todellisuus käytännössä eri toimijoilla

Vaatimuksesta osoittaa käytettäväksi saatujen varojen vastuullinen käyttö on tullut yleinen kaikkialla yhteiskunnassa. Huoltosuhteen heikentyessä ja taloudellisen liikkumavaran pienentyessä tehtyjen investointien tulee tuottaa hyvinvointia todistettavasti. Tämä vaatimus koskee sekä rahoittajia että tilaajia (kuten valtionavustusten myöntäjiä ja julkisia hankintoja tekeviä) kuin myös palveluiden tuottajia ja rahoituksen saajia. Parhaimmassa tapauksessa rahoittajat osaavat määritellä, millaista vaikuttavuutta haluavat saada aikaan, ja rahoituksen saajat pystyvät osoittamaan toimintansa vaikutukset. Yritysten osalta puhutaan yritysten yhteiskuntavastuusta, ja julkisen ja kolmannen sektorin osalta voidaan puhua vastuullisuusvelvollisuudesta (Ruuskanen ym. 2020, 58).

Vaikuttavuuden arviointi järjestötoimijoilla

Vaikka järjestöjen asema tärkeänä osana kansalaisyhteiskuntaa tunnustetaan, yhä enemmän on oltava näyttöjä siitä, mitä hyvinvointivaikutuksia järjestöt tuottavat ihmisille. Parhaimmillaan hyvinvointivaikutuksia synnyttävä järjestötoiminta lisää muun muassa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävillä toimillaan hyvinvointia niin, että erilaisten kalliimpien palveluiden tarve voidaan välttää.  Esimerkiksi ikäihmisille suunnattu yksinäisyyttä vähentävä toiminta voi vaikuttaa siihen, että jo kuormittuneiden julkisten palveluiden tarve vähenee. Tai esimerkiksi nuoriin kohdistuva etsivä työ tavoittaa juuri heidät, joita julkinen sektori ei enää tavoita ja joille huono-osaisuus on kasautunut. Näiden kohderyhmiin suuntautuva investointi tuottaa hyvinvointia pitkällä tähtäimellä.

Järjestöjen hyvinvointityön vaikuttavuuden osoittamiseksi vaikuttavuusketjulogiikkaa on jalkautettu aktiivisesti järjestökentälle viimeisten vuosien aikana muun muassa sparrausten ja koulutusten myötä. Järjestöjen tuottaman työn hyvinvointivaikutusten näkyväksi tekeminen on kaikkien järjestötoimijoiden yhteinen vastuu. Pienet purot synnyttävät valtameren; kumuloimalla järjestöjen tuottamia hyvinvointivaikutuksia yhteen, saadaan näkymä isossa kuvassa järjestöjen hyvinvointivaikutuksista.

Tuoreimman Järjestöbarometrin (2020, 133) mukaan kuitenkin kaksi kolmesta (67 %) vastaajasta pitää vaikuttavuuden arviointia melko tai erittäin vaikeana. Vaikuttavuuden asiantuntijuus rakentuu vaiheittain tiedollisia valmiuksia lisäämällä, tekemällä oppien ja kokemuksia jakamalla. Työsarkaa järjestöpuolella on siis vielä jäljellä.

Vaikuttavuuden arviointi muilla toimijoilla

Järjestöjen lisäksi monet yritykset ratkovat jotakin yhteiskunnallista ongelmaa ja haluavat osoittaa, millaisia myönteisiä vaikutuksia tuottavat. Tämä on tärkeää osoittaa paitsi asiakkaille – kuluttajille tai julkisen sektorin tilaajalle – myös enenevässä määrin sijoittajille. Vaikuttavuussijoittaminen, jossa taloudellisen tuoton lisäksi tavoitellaan mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä, on lisääntynyt viime vuosina. Monet sijoittajat haluavat sijoittaa yrityksiin, jotka ovat todistettavasti osa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua. Monella tällaisella yrityksellä on syvällinen ymmärrys yhteiskunnallisesta haasteesta, jota se ratkaisee, mutta toiminnan taloudellisen kannattavuuden ja liiketoimintamallin kehittämiseen monet yritykset tarvitsevat osaamista.

Vaikuttavuuden vaatimus koskee myös julkisen sektorin omaa toimintaa ja sen itsensä tuottamia palveluita sekä hankintoja ja avustuksia. Esimerkiksi valtion vastuullisuusraportointia yhdenmukaistetaan parhaillaan (ks. Valtiokonttori 2020). Vastuullisuusraportin avulla tehdään näkyväksi ministeriöissä, virastoissa ja laitoksissa tehtävän työn vaikutuksia kestävyyshaasteiden ja globaalien ongelmien ratkaisussa. Käynnissä olevan valtionavustuksia koskevan kehittämishankkeen (ks. Valtiovarainministeriö 2020a) keskeisenä tavoitteena on lisätä valtionavustustoiminnan vaikuttavuutta, ja syksyllä 2020 julkaistussa kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa (Valtiovarainministeriö 2020b) tavoitteiksi on asetettu muun muassa hankintojen vaikuttavuuden arviointi ja vaikuttavuusperusteisten hankintojen lisääminen. Kunnissa esimerkiksi hyvinvointikertomuksen kehittämistyön yhteydessä on määritelty mittareita hyvinvointivaikutusten arviointiin (ks. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020).

Vaikuttavuuden arvioinnin käytännön haasteet

Järjestöbarometrin (2020, 134) tulosten mukaan vajaa puolet vastaajista (45 %) pitää tämänhetkistä osaamistaan toiminnan vaikuttavuuden arvioinnissa täysin tai melko riittävänä. Arviointiosaamisen haasteita on myös yrityksissä ja kunnissa. Osaamisen puutetta on esimerkiksi siinä, että kyettäisiin kuvaamaan vaikutusten syntymisen logiikkaa selkeästi tai siinä, että osataan määritellä kirkas tavoite. Oikeanlainen tavoite kertoo halutusta muutoksesta, ei siitä mitä toimintaa halutaan saada aikaan. Lisäksi osaamisen vajetta on myös muutosta osoittavien mittareiden laatimisessa. Pelkästään vajeet arvioinnin osaamisessa eivät kuitenkaan yksinomaan selitä vaikuttavuuden arvioinnin haasteellisuutta. Monilla on myös esimerkiksi tavoitteeseen, kohderyhmään tai toiminnan luonteeseen liittyviä tekijöitä, jotka nostavat arvioinnin haasteellisuuden tasoa.

Iso tavoite tekee arvioinnista vaikeampaa. Usein asetetaan yleisiä tavoitteita kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisy, mutta niitä ei pureta mitattaviksi muutostavoitteiksi. Tutkimukseen pohjautuvaa tietoa muutostavoitteiden asettamisen pohjaksi on olemassa monista hyvinvoinnin ilmiöistä. Tiedämme esimerkiksi, että peruskoulun jälkeisen tutkinnon puute lisää työelämästä syrjäytymistä ja että terveelliset elintavat vähentävät sairaanhoidon tarvetta.

Hyvinvointitaloudessa erityisen tärkeää on edistävä toiminta, joka pyrkii siihen, että ongelmia ei koskaan syntyisikään. Vaikutukset ja kustannusten väheneminen näkyvät vasta pidemmällä tähtäimellä. Edistävässä ja ehkäisevässä toiminnassa vaikuttavuusketjut ovat pidempiä ja koska ihminen on kokonaisuus, muuttujia on paljon. Kauaskantoisuus tuo arvioinnille haasteita, mutta siitä huolimatta toiminnan painopisteen pitäisi siirtyä ennakoivaan otteeseen. Tarjolla on suuria säästöjä suhteellisen pienillä investoinneilla.

Vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa silloin, jos arvioinnin kohteena on jokin tietty toiminta, jolla ei välttämättä vielä yksinään saada aikaan muutoksia. Esimerkiksi viestinnän tai vaikuttamistoiminnan rinnalle tarvitaan usein muitakin toimia. Erilaiset toiminnat muodostavat kokonaisuuden, jossa voidaan tarkastella niiden yhdessä aikaansaamia muutoksia.

Usein kohderyhmä on määrällisesti suuri tai moninainen. Tällöin tarvitaan kohderyhmän kirkastamista, segmentointia ja toiminnan kohdentamista. Tämä helpottaa myös arviointia. Kun tavoitellaan vaikuttavuutta, kohderyhmä jaetaan segmentteihin niiden tekijöiden perusteella, jotka ovat olennaisia tavoitteen saavuttamisen kannalta. Esimerkiksi jos tavoitteena on työllistyminen, kohderyhmä voidaan segmentoida koulutustason ja työttömyyden keston perusteella. Näin osataan valita oikeat toimet jokaiselle segmentille ja saadaan varmemmin aikaan halutut vaikutukset.

Asiat, joita yhteiskunnassa halutaan ratkoa, voivat olla yksinkertaisia, monimutkaisia, kompleksisia tai jopa kaoottisia (Snowden & Boonea 2007 ja Pattonia 2011 soveltaen Uusikylä 2019, 49; ks. myös Raisio, Jalonen & Uusikylä 2018). Yksinkertaistaen: mitä kompleksisempi ongelma sitä haastavampaa on arvioida siinä tapahtuvia muutoksia. Myös ennakoimattomat tekijät vaikuttavat kompleksisimmissa ongelmissa enemmän.  Useimmiten haastavimmat ongelmat ovat monien asioiden yhteenkietoutumisen summa ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan yhteiskehittämistä.

Miten osaamista ja toimintaa pitäisi jatkossa kehittää?

Hyvinvointitalouden visio yhdessä tehty hyvä elämä kaikille edellyttää sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja tahtotilaa isompien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse, sitä tärkeämpää on systeemin hahmottaminen eli siinä esiintyvien ilmiöiden ja muiden vaikuttavien tekijöiden sekä näiden välisten vaikutussuhteiden tunnistaminen. Usein puhutaan systeemisestä muutoksesta. Kun tavoitteet ovat laajoja, kuten vaikkapa nuorten syrjäytymisen ehkäisy tai työttömyyden vähentäminen, vaikuttavuuden aikaansaamiseen tarvitaan useita eri toimijoita, useita tekoja, yhteiskehittämistä sekä useita samanaikaisia muutoksia eri tasoilla. Tällaista kokonaisuutta voidaan kutsua ekosysteemiksi.

Esimerkki vaikuttavuustavoitteen ympärille rakennetusta ekosysteemistä ovat tulosperusteiset rahoitussopimukset (SIB). Toisen asteen tutkinnon suorittaminen ja työllistyminen ovat avaintekijöitä syrjäytymisen ehkäisyssä. Heikko koulumenestys ja luvattomat poissaolot puolestaan yhteydessä tutkinnon kesken jäämiseen. Lapset-SIB-hankkeessa palveluntuottajat – yritykset ja järjestöt – yhdessä tuottavat oikea-aikaista tukea nuorille ja perheille. Kunnat maksavat toimijoille palkkion tavoitteiden saavuttamisesta, esimerkiksi luvattomien poissaolojen vähentymisestä ja tutkinnon suorittamisesta. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020.)

Kokonaisuuksien hahmottaminen ja yksittäisen vaikuttavuusketjun rakentaminen ovat kaksi erilaista tarkastelutapaa. Molempia tarvitaan ja ne täydentävät toisiaan. Vaikuttavuusketju on yksinkertainen tapa kuvata toiminnan logiikkaa ja yksittäiselle toimijalle tämä usein riittääkin. Ekosysteemissä yhteiseen tavoitteeseen tähtäävät vaikuttavuusketjut kietoutuvat toisiinsa. Tarkastelemalla ekosysteemiä on mahdollista ymmärtää, että yksittäinen toimija voi osallistua useiden eri muutosten toteuttamiseen, muttei useinkaan pysty yksin tuottamaan kaikkia muutoksen aikaansaamiseen tarvittavia tekoja. Yksittäisen toimijan ei välttämättä tarvitse pystyä osoittamaan sitä, että sen toiminta ratkaisisi monimutkaisen haasteen. Siltä odotetaan kuitenkin kykyä kertoa, miten ja miksi sen toiminta tuottaa jonkin muutoksen, joka osaltaan johtaa vaikuttavuustavoitteeseen pääsemiseen.

Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän mahdollisuuksia ja areenoita rakentaa ekosysteemejä, jossa toiminnat ja toimijat ovat yhteisen vaikuttavuustavoitteen ympärillä. Tähän tarvitaan ekosysteemien orkestroijia (ks. Valkokari ym. 2020), jotka edelläkävijöinä hakevat yhteiskehittämisen kautta ratkaisuja esimerkiksi isoihin hyvinvoinnin eriarvoisuutta lisääviin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja uskovat hyvinvointi-investointien kannattavuuteen huolimatta siitä, että hyvinvointivaikutusten näkyväksi tekeminen vie aikaa.

Vaikuttavuuden arviointitaitoja edellytetään tulevaisuudessa kaikilta toimijoilta, jotka pyrkivät työssään saamaan aikaan muutosta. On osattava asettaa selkeä tavoite ja kyettävä osoittamaan aikaansaatuja hyvinvointivaikutuksia. Tämän lisäksi tulevaisuudessa korostuu yhteiskehittämisen taidot. Kunkin toimijan oman roolin näkeminen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden syntymisessä on se, mikä lopulta tekee työstä merkityksellistä ja motivoivaa. Yhä enemmän tarvitaan myös ennakoivaa otetta ja tulevaisuusmenetelmien hyödyntämistä täydentämään perinteistä taaksepäin katsovaa tilivelvollisuusarviointia. Yhteiskunnan eri toimijat ovat saman haasteen edessä. Vaikuttavuusosaamista ja hyviä toimintamalleja tarvitaan hyvinvointitalouden rakentamiseksi.

Lähteet

Tämä artikkeli on julkaisusta Hyvinvointitaloudessa eteenpäin, 1/2021.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry